kissabloggarit koolle Tampereelle?

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Ilokseni luin juuri artikkelin Tamperelle tulevasta kissakahvilasta. Löytyisikö kiinnostuneita tapaamiselle? Tässä alla juttu kokonaisuudessaan. Kuva liittyy tapaukseen! 



Suomen ensimmäinen kissakahvila avataan Tampereelle

Melissa Heikkilä <URL> nyt.fi/a1305860111331
Ilouutisia: Suomi saa vihdoin ensimmäisen kissakahvilansa!

Nyt uutisoi aiemmin kesällä Tallinnaan syksyllä avattavasta kissakahvilasta. Kassikohvik Nurri saa suomalaisen sisarkahvilan, kun Tampereelle avataan lokakuussa kissakahvila Purnauskis.

Idea kahvilan perustamisesta tuli Tiina ja Markus Aaltoselle keväällä, kun he kuulivat lontoolaisesta kissakahvilasta.

"Olemme kissaihmisiä henkeen ja vereen", Tiina Aaltonen kertoo puhelimessa.
Kahvilassa asuu vakituisesti 5–10 kissaa paikallisesta eläinsuojeluyhdistyksestä. Kissat eivät ole paikalla vain viihdykkeenä: Asiakkaat voivat adoptoida kahvilasta kissan, jos luonteet sopivat yhteen. Näin entistä useampi löytökissa voi saada kodin.
Viranomaisilta kahvila on saanut luvan toimia. Eläimet saivat luvan tulla ravintoloihin pari vuotta sitten. Ehtona on, etteivät eläimet mene keittiöön. Kesä yrittäjillä on mennyt lupa-asioiden kanssa selvittämisessä.
"Toivomme lahjoituksina kissa-aiheista taidetta", Aaltonen sanoo.

Suomen ensimmäinen koirakahvila löytyy jo Tampereelta, joten kissakahvila oli tervetullut kaupunkiin. Varsinaista kissakahvilaa Suomessa ei ole tiettävästi ennestään ollut. Lähimpänä on raisiolainen kissahoitola, joka ei kuitenkaan ole varsinainen kahvila.
Ulkomailla kissakahvilat ovat olleet kovassa huudossa jo vuosia. Niitä löytyy Lontoon lisäksi esimerkiksi Madridista ja Tokiosta.

Rakkaus kissoihin tulee yrittäjien mukaan näkymään kahvilassa. Salaattien, voileipien ja kakkujen lisäksi tarjolla on erikoista sivettikissakahvia.

Kissaa, kahvissa? Sivettikissakahvi eli Kopi Luwak on maailman kallein kahvi, sillä se valmistetaan sivettikissan ulosteesta. Sivettikissat eivät voi sulattaa kovia kahvinpapuja, ja ne kulkeutuvat kokonaisena ruuansulatuselimistön läpi. Kahvilassa tarjoillaan vain eettisesti tuotettua kahvia.

Vaikka kissan voi halutessaan adoptoida, yksi eläimistä on ja pysyy. Omistajien Evo-kissa jää pitämään kahvilaa silmällä silloinkin, kun kahvila on kiinni.

13.8 klo 17: Juttuun lisätty maininta eettisesti tuotetusta sivettikissakahvista.

52 kommenttia:

  1. Oi, mikä mainio idea, siellä Tampereella osataan olla innovatiivisia (ilmankos meidän Teekkarikin siellä niin hyvin viihtyy..)
    Tuo on siis kahvila, jossa kissat eivät varsinaisesti käy kahvilla, vaan ihmiset.
    Ajattelinkin jo, että meidän kissat eivät viitsi lähteä Tampereelle asti.....
    En kuitenkaan välttämättä ehkä tilaisi sitä sivettikissakahvia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih juu kahvila on vain ihmisille, mutta siellä on niitä KISSOJA :) Teidän Teekkari on järkevä tapaus!

      Poista
    2. Niin, ja tietysti ilmoittaudun mukaan. Pääsisi taas Tampereellekin.
      Jos vaan ajankohta on sellainen, että pääsen....

      Poista
    3. Hienoa, koitamme sovitella. Täytyy nyt vaan eka odotella kunnes saadaan avajaispäivä selville ;) (miten niin olen malttamaton...)

      Poista
  2. Emäntä: JOOOOOOO, minä ilmoittaudun mukaan!! Joko mennään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu heti sit lokakuussa, kun se avaa :)

      Poista
    2. Pitääkö jaksaa lokakuuhun saakka.. Mä ajattelin heti ensi viikolla ;-)

      Poista
    3. Ei pääse ees ikkunan taakse kuolaan, kun ei tiedä osoitetta vielä ;)

      Poista
  3. Ilman muuta ilmoittaudun mukaan :)

    VastaaPoista
  4. Alustava kyllä! Kaikki tietysti riippuu ajankohdasta :)

    VastaaPoista
  5. Olisipa mukava käydä kahvilassa. Mies vaan ei taida sinne lähteä mukaan :) Kerrankin pääsis itekseen kahville :)

    VastaaPoista
  6. Mä en kyllä ole kissabloggari mutta jos ei rinsessat sido, niin meinaan kyllä tulla mukaan :)
    Kerrankin pääsee silittelemään kisuliineja :D :D
    *tästä tulee mun ainoa lempikahvila*

    VastaaPoista
  7. Eettisesti tuotettua Kopi Luwakia? Ai että kissat syö vapaaehtosesti kahvipapuja jne? Varmaan joo. Kuulisin tuosta mieleläni aika paljon enemmän ennen kuin uskon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlailin asiaa ja tietoa löytyy. Sivettikissat ovat isoja villikissoja, jotka majailevat kahviplantaaseilla ja napsivat sieltä parhaat kahvipavut suihinsa. Pavut siis marinoituvat sivetin ruuansulatuselimistössä ja tuotoksesta ne napsitaan talteen, puhdistetaan jne.

      Poista
  8. Mahtava idea, tahtoo mukaan! (Paitsi että kaikki viikonloput menevät syksyllä hirvimetsällä... Ajattelin osallistua jahtiin jos ei tule esteitä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pakkohan sun on tälläinen kissakahvilan mentävä rako saada järjestettyä, joohan :)

      Poista
    2. Mä olen niiiiiin samaa mieltä!! :)

      Poista
  9. Hei,
    Tämä olikin kiva uutinen ja vielä Tampereelta. Tosin minä en varsinainen kissabloggari ole, mutta neljä kissaa perheessä on varmasti tae kuulua kissaihmisiin.
    Ja kahvilaan tulen jos vain silloin olen Tampereella.

    VastaaPoista
  10. Hei, olen kiinnostunut! Toivottavasti sopiva ajankohta löytyy. Vielä on muistissa kiva retki Korkeasaareen, ja Tampereelle tulee aina mielellään :-)

    VastaaPoista
  11. Luin just että se tulee Aaltosenkadulle Tammelaan. Ja jonoa voi olla alussa. Joko pitäisi mennä jonoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuupussin otat mukaan ja siihen asetutaan ovelle oottaan :)

      Poista
    2. Mä ajattelinkin että mihinkäs....mutta että melkein mun naapuriin, jeeeee :D

      Poista
    3. Pepi me varmaan voidaan käyttää sun kotoa sosiaalitilana, kun majoitumme kissakahvilan eteen makuupusseinemme?

      Poista
  12. Itse en kissaihmisenä vierailisi kyseisessä kahvilassa, jos he tosiaan aikovat ottaa sivettikissakahvin valikoimaansa. Sivettikissakahvin tuotanto muistuttaa turkistuotantoa: villieläimiä pidetään ahtaissa häkeissä vailla virikkeitä ja sivettikissoja pakkosyötetään. Lisää tietoa asiasta: http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/79953-alkaa-ostako-okykahvia-–-kahvia-ulostavien-kissojen-karu-kohtelu-suivaannutti-elains

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivettikissakahvista löytyy netistä paljon artikkeleja. Myös niitä, missä eettisyys taataan. En itse ota asiaan kantaa minkäänlaista, enkä myöskään kakkakahvia aio juoda, mutta kahvilasta takuulla tulee lempipaikkani :)

      Poista
    2. Sivettikissakahvin eettisyyttä ei voi mitenkään taata. Ennen kahvipavut on kyllä poimittu villinä eläviltä sivettikissoilta, mutta kysynnän noustua tuotanto on muuttunut eläinrääkkäykseksi.

      "Kopi Luwakin kysyntä kuitenkin kasvoi kasvamistaan, ja tietysti siitä saatava hinta kiinnosti kaikenlaisia yrittäjiä. Kukapa ei olisi kiinnostunut myymään kahvia, josta saa jopa yli 400 dollarin kilohinnan! Niinpä metsissä eläviä luwakeja alettiin pyydystää ja sijoittaa tarhoihin. Tarhoissa luwakit eivät viihdy, sillä ne ovat itsekseen oleilevaa lajia, ja niinpä tarhatut eläimet stressaantuvatkin helposti. Ne tappelevat keskenään, järsivät omia raajojaan, kärsivät yksipuolisesta ruokavaliosta kahvimarjadieetin ansiosta, vuotavat verta ja lopulta kuolevat."

      Poista
    3. Niinpä. Epäilen kovasti homman eettisyyttä, varsinkin nykymaailmassa kun ei millään ole enää mitään väliä, kaikki pitää vaan muuttaa rahaksi ja mahdollisimman nopeesti, halvalla ja heikompia hyödyntäen.

      Poista
  13. Luin tuon kissakahvila-artikkelin lehdestä. Tulen mukaan, jos vain ajankohta sattuu sopimaan. Juuso ilmoitti jäävänsä kotiin, se kun ei välitä erityisemmin matkustamisesta. Tampereella on muutenkin mukava aina välillä käydä. Sen siventtikissakahvin taidan jättää väliin, mutta se lienee sivuseikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivuseikkana minäkin sitä pidän. Mutta kahvila on huippu asia! Hienoa, että tulet, olisi tsi kiva vihdoinkin tavata! Juusolle rapsutuksia, ja ei meidänkään kisut ole mukaan tulossa ;)

      Poista
  14. Kissakahvila Purnauski avataan osoitteeseen Aaltosenkatu 31–33, lokakuussa. Joten nyt meillä on osoite, mihin mennä odottamaan!

    VastaaPoista
  15. Vähänkös hauskaa! Kissakahvila! Tampere on kyllä toosi kaukana, en taida voida äiskää päästää reissun päälle, kuka huolehtisi Myrtistä, kuka? Niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrtille täytyypi saada hoitaja, että äiskä pääsee tänne kokoontumiseen. Ehdottomasti. Niin.

      Poista
  16. Kyllä minua retki kissakahvilaan kovasti kiinnostaisi. Katsotaan...

    VastaaPoista
  17. https://scontent-a-fra.xx.fbcdn.net/hphotos-xaf1/t1.0-9/999133_1385609258328198_406297247_n.jpg

    - yrittäjä voi varmaan valaista, mikä kohta Kopi Luwakin tuotannosta on eettistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmin jo tetesin, että en ota kantaa tuo kakkakahviasiaan. Aion joka tapauksessa tapaamisen tiimoilta olla yhteydessä kahvilanpitäjiin ja myös vinkata blogiini tulleista kommenteista.

      Poista
  18. Olisipa kiva lähteä käymään Tampereella blogiystäviä tapaamaassa. Jos kahvilanpitäjät ovat viisaita he jättävät kiistanalaisen ja ristiriitoja kissaihmisissä aiheuttavan Kopi Luwakin pois listalta. En ole mitenkään perehtynyt asiaan, mutta on vaikea ymmärtää tuollaista tuotantotapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että Cheri tulet!
      Uskon, että kahvilanpitäjät kissakansaa kuuntelevat.

      Poista
  19. Ilmoittaudun mukaan, jos vain silloin pääsen!

    VastaaPoista
  20. Katsotaan katsotaa, josko ajankohta sopii. Mutta kakkakahvit saa jäädä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan.,millä aikataululla kahvila aukeaa. Mulle riittää myös ihan tämä kotoinen kakkojen katselu.

      Poista
  21. Pirkko, oletkos lukenut tämän päivän aamulehden haastattelun?
    Sisään tullaan päästämään kerralla vain 10-15 henkilöä! Kannattaisi ehkä ottaa selville etukäteen koska sinne voisi mennä ja minkä kokoisella porukalla :)
    Eli tehdä varaus...

    Onneksi se kahvila tulee melkein mun kotinurkalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, lehti on luettu ja fb-tykkäys suoritettu. Laitoin myös viestiä kahvilanpitäjälle, toivonmukaan kohta ollaan viisaampia :) Me tarvittais yksityistilaisuus, jotta jotenkin edes mahduttais!

      Poista