goottipuutarha kesäkuun lopussa

torstai 30. kesäkuuta 2016

 

Pikkuruinen goottipuutarha kärsi talvesta kovin, mutta onneksi koristeomenapuu säilyi hengissä. Joitakin korvaavia kasveja on jo saatu hankittua.

Tällä hetkellä goottipuutarhassa ovat:
tumma koristeomenapuu Malus Royalty
 hopeahärkki Cerastium tomentosum Silberteppich
Tummatähkämunkki Phyteumanigrum
Tummalehtinen koiranputki Ravenswing 
Purppurakeijunkukka Black Beauty 1kpl säilyi
Purppurakeijunkukka Palace Purple
Kääpiöjapanin happomarja


Ja kruununa kokonaista yksi kappale viinilaukkaa!



Me ollaan Bélan kanssa sitä mieltä, että tätä voi taas goottipuutarhaksi kutsua.


pentukuume, osa 2 Jesseä katsomassa

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kävimme Jesseä katsomassa Noxx kissalassa 12.06, jolloin kisu oli 8 viikon ikäinen. Kuvat ovat omia, melkoisen huonoja koska keskityin vain kissavauvvamme pusutteluun ;) 

Oli kyllä maailman söpöin pennun katselmus, kun lapset toivat heti ovelle meille Jessen nähtäväksi tuossa korissa, jossa kuvassa sisarusten kanssa. Pieni punainen kisu tyynyn päällä prinssinä. Oooh!

 



tarvitsetko tulostamisapuja?



Jessen koko sisarusparvi ja emo Siri syömässä


Jessen emo Siri on tosi sympaattinen, rauhallinen kissa
 Täältä löytyy aiempia kuvia.

Odotusaikaa on jäljellä 13 yötä.

sängyssä...

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Puutarhan kukkasängyssä tunnelma vaihtuu vuorokaudenajan mukaan. Sänky on mukavasti ikkunan alla, tapani on tuijotella sitä aamuin ja illoin sisältä, sen lisäksi että sen jokaisella puutarhakäynnilläni katsastan. Nyt köynnöshortensia aloittelee kukintaa ihanan herkkänä. Musiikista vastaa ympäri vuorokauden pikkumetsän linnut.





 Tiukukärhö Annabella on herännyt kuolleista! 
Lisäksi sängyssä kasvaa tällä hetkellä:
riippajapaninlehtikuusi
valk. rodo

rönsytiarella
keltapeippi
tuoksumatara

pentukuume! osa 1

perjantai 24. kesäkuuta 2016


Sirin toinen pentue. Neljä hopea itämaista ja yksi siamilainen
17.04
23.04
29.04
29.04
29.04 kaikki
2 viikkoa
2 viikkoa
2 viikkoa
2,5 viikkoa
06.05
14.05
14.05

28.05 Konstan kanssa
28.05
28.05
28.05 koko pentue
28.05
28.05
28.05

Patrik ja Jesse


Jesse ja Stella

06.06

06.06
17.04.2016 syntyi FI Noxx kissalaan viisi suloista kissanpentua. Vanhemmat: Noxx Soft Spot ja Noxx Dr No. Meille on varattu Punahopeatäplikäs itämainen pitkäkarvapoika Jesse.
Kaikki kuvat Noxxin kissalasta.

Ihanaa juhannusta kaikille lukijoille <3 

kolmen hännän puutarha

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Sunrise ja Bonnie Velvet minitaimista.
Taustalla goottipuutarha, eessä peikonpähkinä



Aurinkopihalla on Nipsupatsaiden kanssa tuoksupelargonia,
nupussa on, mutta väri vielä yllätys

Kasvihuoneessa pari tomaaattia, persiljaa, oreganoa, viinisuolaheinä ja oliiviyrtit. Toisella puolella pari chilipaprikaa, samettikukan yritys ja janoinen kesäkurpitsa.

Piti esitellä bloggaajatapaamiskurjenpolven (geranium phaeum raven) kukintaa, mutta en saanut väriä esille. Joten ei onnistu leuhkiminen.

Hollywood Boulewardilla saniaiset pääosassa. Elefantilla on perinteisesti kyydissä maahumalaa.






Cation edessä on Kuunliljoja; hiirenkorva, stiletti ja iso Zetasista.
 
Poimulehden lehdet on kauniit, mutta niin on kukkakin tässä vaiheessa
 
Yksi betonipallo jo pyörähti sijoilleen. Kadotin maksaruohon nimen?

Tässä kolmen hännän hauskuus.
Mitäs olet mieltä, mahtaako sieltä kasvaa neljäs häntä?