tunnelmia Kädentaidot -messuilta

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Vähän viiveellä nyt nämä messutunnelmat tulevat, mutta toivottavasti vielä kiinnostaa. Lähdin reissuun liki suoraan messuilta ja tarkoitus oli juttu siellä kohteessa tehdä, mutta unohtuikin läppärin ja kameran välinen kaabeli kotiin, joten tässä sitä ollaan. 

Messuilin tänä vuonna perinteisesti kahden Akka-ystäväni kanssa, mutta uutta oli se, että kävimme messuilla nyt kahtena päivänä, mutta vähemmän aikaa kerrallaan. Oli mukava katsella rauhassa ja valita ajankohdat ruuhkahuippujen ulkopuolelta. Ja samppanjabaariinkin pääsi kahtena päivänä ;)


Tässä syntyy suloinen pupuryijy, jolla on mukanaan myös tarina eli Tarinaryijyt.



Erilaisia kukkaispannulappuja taitokadulta. Alla vetoketjukoruja.



Suomi 100 -juhlavuosi oli tietysti myös esillä messuilla, tässä Suomi 100 langasta tehtyjä tuotteita ja tietysti jotakin kissamaista osui myös silmiini. 




 Lethergon korut jaksavat aina kiinnostaa, yllä kaulakoruja ja alla ystävän valitsemat korvikset.


Sokerina pohjalla, ihana iloinen Molla Mills, joka rohkaisi minua virkkausmalliensa kimppuun. Molla Mills mallikirjoja olen jo keräillyt, mutta en ole virkkausta rohjennut edes yrittää... Kalevalacal -oppimäärän suorittaneena kuulemma helposti kykenen.



Tampereen Kädentaidot -messut teki taas uuden ennätyksen, kävijöitä oli yhteensä yli 49 000. Enkä yhtään ihmettele suurta suosiotaan, nämä messut on kyllä varsinainen kädentaitojen ja tarvikkeiden aarreaitta.

kuusi kuvaa kesästä -haaste

keskiviikko 22. marraskuuta 2017


 Tuplasti terapiaa blogista tupsahti mukava haaste, kuusi kuvaa kesästä. Pirjo on tähän mut haastanut nyt jo kuudetta kertaa, joten tämä on oikea perinne. Perinteisesti lähtee myös haaste eteenpäin, eli olkaapa hyvät:

 
Haasteessa on tarkoitus valita kuusi kuvaa viime kesästä.
Aihe on tottakai täysin vapaa, kunhan vain kuvat ovat viime kesältä. 
Helppo? Jep, mutta vaikeaa on valita vain ne kuusi :)
Tällä kertaa valinta oli hämmentävän helppo. Enemmänkin olisi toki kuvia löytynyt, mutta hiljensin vauhtia selailussa heti mieluisan kuusikon oltua kasassa. Kaikki kuvat ovat omasta puutarhasta alkukesältä. 
Minun kesäni kuusi kuvaa:
 
Omenapuu kukassa, Malus Royalty.

Elävää pajuaitaa mietiskelynurkan suojana.

Sammalleimu, laventeli ja lemmikki samassa hässäkässä.

Béla nautiskelee auringossa cation hyllyllä.

Kesäkukkia.

Suloinen akileija.
 
Voi kesä, ihanuus! Lähde mukaan haasteeseen, tämä kesäkuvien katsominen on voimauttavaa.

sinivalkoista -haaste

torstai 16. marraskuuta 2017


Kiitos haasteesta, Between!

Kaikista rakkain on mulle tämä kotoinen sinivalkoinen maisema: sininen kesätaivas ja valkoiset koivunrungot. Kun makoilen puutarhakeinussa katselen puiden latvoja ja pilvien lipumista... Rauhoitun. Todella Suomalaista.


 Puutarhan puolella sinivalkoisia yhdistelmiä ei ole nähtävillä. En oikein pidä sinisestä väristä, enkä sinisistä kukista. Muutamia poikkeuksia on, kuten sinivuokko, jota löytyy sekä perinteistä että unkarilaista. Mutta eipä ole kuvia niistä. Ja tietysti siniset kissat! Valkoisia puutarharippusia löytyy toki:






 Jonkin tälläisen ihanuuden kuin alakuvassa, ottaisin kyllä mieluusti. Tässä sininen on kotonaan.


Mutta menneenä kesänä repäsin sentään yhden oikeasti siniseksi luokiteltavan taimen,  Sisyrinchium montanum, en tiedä suomalaista nimeä. Englanniksi on sinisilmäruoho. Suloinen, vaikka onkin sininen.


Sinivalkoista fiilistä löytyy kesän käsitöistä, sudenkorennot suomalaisen spektroliitin päällä ja valkoinen mosaiikkikukka graniitilla.




Suurin panokseni Suomen 100-vuotisjuhlaan on virkattu Kalevalapeitto, jonka kuvia pääsen toivottavasti ennen itsenäisyyspäivää julkaisemaan. Projektista on kuvia täällä ja täällä.


Tiiun haaste menee näin: "Haasteen tarkoituksena on juhlistaa Suomi100-juhlavuotta sinivalkoisin kuvin/postauksin. Kuvien ei ole pakko olla kukista ja puutarhasta, vaan kaikki kauniiksi ajattelemasi sinivalkoinen käy." 


Haasteen säännöt: 
1. kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista) 
2. tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa  
3. haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan  
4. käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki-Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään

Haastan Tassulinnan, Saaripalstan ja Kukkaiselämää -blogit, tulkaahan mukaan.

Kädentaidotmessujen pääsyliput on arvottu!

sunnuntai 12. marraskuuta 2017


Onnea paljon ipeaino, anonyymi Anitta ja sirkkuli. Laitan sähköpostia, niin vastatkaa siihen kera osoitetietojen.

Kiitos kaikille osallistujille ja onnea voittajille!

Vihreä valtaa kodin

torstai 9. marraskuuta 2017



 Nyt löytyi huonekasvikirja mun makuuni! Niin paljon kuin puutarhan kasveista pidän, on mun sisäkasvit olleet melko huolettomalla hoidolla ja vähällä rakkaudella. Tämä kirja kertoo juuri niistä mun lempparihuonekasveista ja samantein päätin, että eihän mun muita tarvitsekaan katsella kuin lemppareita! Jee.

Olemme valinneet tähän kirjaan vain kasveja, joita on helppo löytää ja vaikea saada hengiltä aina ensimmäisessä näyteikkunastailauksessamme käyttämästämme tillandsiasta ilmaa puhdistaviin trooppisiin kasveihin, jotka huolehtivat meistä, kun me huolehdimme niistä.

Koska Jesse on puutarhurikissa, me luettiin ja ihailtiin kuvia yhdessä. Ensin herkistyttiin kirjan tekijöiden taustatarinasta, kuinka he talon mukana perivät kaktuksia, mehikasveja ja trooppisia kasveja. Caro Langton ja Rose Ray ovat molemmat muotoilijoita ja jakavat kirjassa TEE ITSE -ohjeitaan. 


 Ja lisää mielenkiintoisia lukuja seuraa; Vihersisustaminen, Kasvien hoitaminen, huoltaminen ja monistaminen, Vihreä koti ja lopuksi Kasvien yhdistävä voima.

Jokin aika sitten huutelin apuja käenkaalini hoitoon, tästä kirjasta löytyy sekin. Sisällysluetteloa silmäilen edelleen ihmetellen, kirjassa esiintyy lukuisat erilaiset tillandsiat, piileat, anopinkielet, kultaköynnös, vehkat, palmut, kaktukset, rahapuu, unelma....
 

 Ruukkujentekoaddiktioni oikein riemastuu, tästä oiva vinkki uuden työhuoneen ilmeeksi!

 Tee itse -osiossa tehdään makraméta ja ruukkuja, rakennetaan terraario kasveille ja sekoitetaan omat multasekotukset. Minipuutarhakin tehdään, sekin on mulle ajankohtaista (ainakin kesällä).



Vihreä valtaa kodin kirjassa on reilut 220 sivua, tunnelmallisten ja hienosti sommiteltujen kuvien lisäksi tiukkaa asiaa. Olen jo opiskellut mehikasvien kastelua ja huoltotoimenpiteitä ja aion saada tuon allaolevan kuvan seinällä olevat uudet kasviasukkaat pysymään hengissä. Ihan ilman Jesseä ;)  


Jos haluat modernin, trendikkään huonekasvioppaan on tämä kirja sinulle. Ihana myös lahjaksi.


Kirja saatu Gummerukselta.

minigarden

tiistai 7. marraskuuta 2017

Viimekevään keramikkakurssille kun ilmoittauduin, oli ensimmäinen idea tehdä puutarhaan minigarden ja löysinkin siihen vinkkiä Pinterestistä. Jotenkin vaan kävi niin, että en kevään, enkä kesäkurssinkaan aikana minigardenia toteuttanut. Nyt, kun syyskauden kurssi alkoi, pidin suunnitelmasta tiukasti kiinni ja toteutin sen ihan ekana. Vuodenajasta johtuen, esittelen nyt minigardenin ilman kasveja sun muita elementtejä.


Savena käytin ruskeaa, rouheaa savea ja lasitteina matta tummanruskeaa osin poispyyhittynä, sekä sammaleenvihreää, jota on reunassa ja ulkopuolen kasveissa.
 


 Talot vielä leijailevat, koska kaikki sisällys puuttuu. Ainakin soraa haluan pihaan runsaasti ja jokusen kiven.



 Tämän jälkeen alkoi mieleni kovasti tehdä zenpuutarhaa, jossa olisi hienoa hiekkaa haravoitavaksi. Olen vuosikausia etsinyt mieluistani.  Sitä ei voisi kotiin sijoittaa, mutta ehkä työpöydän kulmalle?

Kädentaidot -messut Tampereella, lippuarvonta

perjantai 3. marraskuuta 2017

 
Vuoden odotetuin tapahtuma on Kädentaitomessut, nämä tamperelaiset, Euroopan suurimmat. Samaan aikaan, samoilla lipuilla pääsee katsomaan myös pienoisrautateitä ja nukkekoteja.

 Ohjelma messuilla on laaja, täältä löytyy takuulla katsottavaa kaikille. Bongailin pakollisia; Taitokatu ja Kuohuviinibaari on Akka-ystävien kanssa perinteisiä kohteita, hankin myös takuulla uusia koruja itselleni ja jotakin joulupaketteihin. Kotimaista käsityötä se olla pitää! Ja tietysti uutta käsityöprojektia pitäisi löytyä. Molla Mills tulee messuille uuden Virkkuri-kirjansa kanssa ja Kansallispukuja on esillä monella tavalla. Myös Muotoilunäyttely kiinnostaa. Huoh, luvassa on mahtava päivä tai pari. Kädentaidot -messujen teemat on tänä vuonna Suomi100 -juhlavuoden inspiroimia.

Sain blogiini arvottavaksi kolme sisäänpääsylippua. Mennään perinteisillä säännöillä:

1 arpa jättämällä kommentti tähän postaukseen
2 arpaa kun olet tai liityt lukijaksi tai Facebookissa tykkääjäksi

Kerro kommentissa monellako arvalla olet mukana ja oma sähköpostiosoitteesi.
 Aikaa on 12.11. klo 21.00 asti. 
Kaikki voivat osallistua,

Onnea arvontaan! 
 
 
Bää! -kirjaprojektin Sanna Vatanen

 Messuilla valitaan vuoden artesaani, alla finalistien töitä.

Antti Korven työ

Heli Mälkösen työ
Asta Immosen työ.



lokakuu on paketoitu

keskiviikko 1. marraskuuta 2017




Lokakuun suosikkini

 *Puutarhassa
 Lunta tuli ja meni. Pelargonit muuttivat studiooni talvehtimaan. Kasvilamppu on vielä asentamatta. Lehdet puutarhassa odottaa edelleen poiskorjaajaansa. Sipuleita jemmattiin maahan maltillisesti.

*Kissa- suosikki
Gebsu, joka pusuttaa mut ihan pökerryksiin. Suosikki siitä huolimatta, että söi multa kaksi kännykän latauskaabelia kuukaudessa. Aikuinen kissa ja keksii vielä moista!


*Kädentaidot 
Kalevalacal -peittopojektista on 20 ruutua nyt valmiina. Enää 4 varsinaista palaa, sitten 4 bonusta jos vielä huvittaa virkata. Keramiikkapajalla tein yhden ruukun ja toisen osittain valmiiksi. Jesse ja Husbend saivat pehmoisen jättipeiton, jonka neuloin. Tein valmiiksi syyskuussa aloittamani, kolmelle keramiikkaruukuille makramé -amppelit. Puolukanvarvuista ja kanervista valmistui simppeli kranssi etuovelle. Kuukauden suosikkipuuhaa oli siis kässyt, ei ihme ettei aikani riittänyt bloggaamiseen.



*Matka 
Akka-ystävien kanssa 1800- luvun vesihoitoihin, eli Lempäälän Luontaiskylpylään. Postauksen kuvat ovat sieltä, hoitoni on autuuspaketti. Kuvastanikin sen tosin huomaa, että autuasta on.



*Arkielämys
Talvivalot pääsi paikoilleen kaamosta karkottamaan. Husbend laittoi jo himmeli-valonkin, vaikka koitin hillitä ;)

*Kotiseutuelämys

Liityin Fcebookissa synnyinpaikkani ryhmään, jossa olen päässyt muistelemaan menneitä roppakaupalla ja itsekin sinne kuvia postailemaan. Asumme nyt liki samassa kylässä.