CLAES ANDERSSON: LUOVA MIELI
Valitsen tehtävään Claes Anderssonin kirjan, koska olen
aina pitänyt hänen persoonastaan. Luin myös muita, perinteisempiä
kirjoittamisoppaita mutta tämä oli vaikuttavin.
Ensimmäinen huomioni on maininta, että päiväkirjan sijaan
voisi pitää yökirjaa. Oikeastaan mun päiväkirjan voisi jo nimetä yökirjaksi,
koska yleensä kirjoitan sitä yöllä, ennen nukkumaan alkamista.
Miksi kirjoitan? ”Kirjoitan sille osalle itsestäni, jolla
on osuutensa muissa.”
Itse kirjoittaminen on pieni osa tapahtumaa. Asia, muoto,
tarina – kaikki on jo päässä valmiiksi kypsytetty. Ne vaan pitää saada päästä
pihalle, kirjattua. Tämän olen kokenut niin monta kertaa erilaisten opiskeluihin
liittyvien tehtävien kanssa. Myös päiväkirjani kanssa, teksti on jo valmiina
kun aloitan kirjoittamisen. En ole tosin
tiedostanut, että tiedostamattaan tekee noita valintoja. Mielikuvitus ja vaisto
ohjaavat.
Andersson sanoo, että kirjoittaa pitää päivittäin ja myös
lukea paljon. Mutta keskittyminen vaatii yksinäisyyttä, eristäytymistä,
ulkoisten ärsykkeiden poistamista. Oppimispäiväkirjojen kanssa on todentunut
se, että jos tapahtumista puhuu, ennen kirjaamista, ne muuttavat merkitystään.
Niistä lähtee ”terä” ja ainutlaatuisuus pois.
Andersson listaa huomioitavia asioita.
- kerro
asiat suoraan, asiallisesti (sopii, olen suorapuheinen. )
- älä jaarittele,
kiertele, selkeys (tähän mä syyllistyn. kerron asiat liian juurta jaksaen)
- ei
turhia adjektiiveja!!!! (ah, iloitsen tästä erityisesti koska en jaksa lukea
moista tekstiä)
- varo
huutomerkkejä! (auts!)
- älä
edes yritä sanoa kaikkea, anna lukijalle mahdollisuus käyttää omaa
mielikuvitustaan (tätä olen opetellut tosissani viimeaikoina)
- dialogin
jännite syntyy siitä, miten puhutaan eikä siitä mitä puhutaan (en kirjoita
juuri dialogeja, ehkä voisin rohjeta yrittämään)
- älä
psykologisoi, älä teoretisoi (aha. kai nyt vähän?)
- vältä
toistoja (ok)
- älä
käytä vierasperäisiä sivistyssanoja (joskus lipsuu noita lääketieteellisiä…)
- pidä
matalaa profiilia kirjoittajana, älä yritä todistella miten mahtavat tiedot
sinulla on (osui ja uppos)
- älä
piittaa näistä säännöistä (sopii, kiitos, saan hengittää!)
- olet
oman juttusi asiantuntuja (en aina)
- kirjoita
paljon, lue enemmän (sopii)
”Runon yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttavuus
riippuu, kuten runoudessa kaikki muukin, eniten sen henkilökohtaisesta
aitoudesta, sen uskalluksesta ja siinä olevan sanottavan muodon
omaperäisyydestä ja raikkaudesta.”
Andersson kertoo vaikuttavan tarinan kuvataiteilijasta,
joka maalasi kuvaa omasta puutarhastaan. Hän ei pitänyt puiden maalaamisesta ja
jätti ne kuvasta pois. Kun kuva ja totuus eivät kohdanneet, hän kaatoi
puutarhan puut pois. Nyt kaikki täsmäsi ja hän sai rauhan. Olisiko tämä vähän samaa asiaa kuin se, että
runon asiasisällön pitää olla totta. Ei, kyllähän kirjallisuudessa voi
valehdella esim. henkilöhahmojen suhteen. Kuitenkin runon hyvyys on kuulijasta
kiinni, makuasia.
Kuinka runo voi olla niin raaka, julma ja ahdistava kuin
Paul Celanin Kuolemanfuuga!!? Toinen ääripää: en tiennyt, että Aulikki Oksasen
”Sinua, sinua, rakastan” on alun perin runo. Sanat koskettavat kirjoitettuna
ainakin yhtä paljon kuin lauluna.
Luovuus/hulluus, onko se pari? Luovuuden terapeuttiset
vaikutukset, entä hulluksi tekevä luomisen tuska. Kumpi on muna, kumpi kana?
Kaikkivoipaisen riemullinen kokemus, kuin seksi tai uskonnollinen herääminen.
Vai sitten se itsesuojeluvaiston sanelema vastarinta, itsetuhoisuus,
pirstoutuminen, sivullisuus. Voiko kirjoittamalla palauttaa maailman, mitä ei
koskaan ollutkaan? Liikaa ajateltavaa tähän hetkeen, täytyy haudutella näitä
ajatuksia.
Andersson sanoo sanoiksi ajatukseni, että toisen ihmisen
maailmaa voi ymmärtää vain siinä määrin kuin pystymme empatian kautta
samaistumaan ja eläytymään tuohon maailmaan ja toisen ihmisen tunteisiin ja
kokemuksiin. Kun aloitin nuorisopsykiatrian osastolla, käsittelin kaikkien
nuorien tilanteen oman poikani kautta. Ja vanhempien tilaan asetuin
ajattelemalla, kuinka haluaisin asioiden olevan jos olisin tämän nuoren äiti.
Mitä apua haluaisin nuorelle, mitä itselleni. Mitä olen tehnyt väärin, että
olemme tässä tilanteessa. Äärimmäisen kuluttavaa, mutta antoi tilanteesta hyvän
kokonaiskuvan.
Taidan kaivaa hyllystäni esiin Maria Vaaran Likaiset legendat,
kuinka hän kuvaa sivullisuuden tunnetta ja yksinäisyyttä. Ja antiikin myytit,
joita Andersson kuvaa ihmisyyden perustarinoiksi, on luettava!
Kirjoittamisen tarve korostuu kriisissä tai elämäntilanteen
muuttuessa. On myös lupa olla kirjoittamatta asioista joita pitää liian
henkilökohtaisina, kipeinä, koskettavina, kuten petollisuudesta,
uskottomuudesta valheista tai mustasukkaisuudesta. Tämän rohkaisemana voin
alkaa työstämään paperille oman elämänkaartani. Ei minun tarvitse siinä
itsestäni KAIKKEA kertoa. Saan ihan itse valita, mitä kerron.
Pirkko
Kirjallisuusterapia
Kevät 2009