Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

Vihreä valtaa kodin

torstai 9. marraskuuta 2017



 Nyt löytyi huonekasvikirja mun makuuni! Niin paljon kuin puutarhan kasveista pidän, on mun sisäkasvit olleet melko huolettomalla hoidolla ja vähällä rakkaudella. Tämä kirja kertoo juuri niistä mun lempparihuonekasveista ja samantein päätin, että eihän mun muita tarvitsekaan katsella kuin lemppareita! Jee.

Olemme valinneet tähän kirjaan vain kasveja, joita on helppo löytää ja vaikea saada hengiltä aina ensimmäisessä näyteikkunastailauksessamme käyttämästämme tillandsiasta ilmaa puhdistaviin trooppisiin kasveihin, jotka huolehtivat meistä, kun me huolehdimme niistä.

Koska Jesse on puutarhurikissa, me luettiin ja ihailtiin kuvia yhdessä. Ensin herkistyttiin kirjan tekijöiden taustatarinasta, kuinka he talon mukana perivät kaktuksia, mehikasveja ja trooppisia kasveja. Caro Langton ja Rose Ray ovat molemmat muotoilijoita ja jakavat kirjassa TEE ITSE -ohjeitaan. 


 Ja lisää mielenkiintoisia lukuja seuraa; Vihersisustaminen, Kasvien hoitaminen, huoltaminen ja monistaminen, Vihreä koti ja lopuksi Kasvien yhdistävä voima.

Jokin aika sitten huutelin apuja käenkaalini hoitoon, tästä kirjasta löytyy sekin. Sisällysluetteloa silmäilen edelleen ihmetellen, kirjassa esiintyy lukuisat erilaiset tillandsiat, piileat, anopinkielet, kultaköynnös, vehkat, palmut, kaktukset, rahapuu, unelma....
 

 Ruukkujentekoaddiktioni oikein riemastuu, tästä oiva vinkki uuden työhuoneen ilmeeksi!

 Tee itse -osiossa tehdään makraméta ja ruukkuja, rakennetaan terraario kasveille ja sekoitetaan omat multasekotukset. Minipuutarhakin tehdään, sekin on mulle ajankohtaista (ainakin kesällä).



Vihreä valtaa kodin kirjassa on reilut 220 sivua, tunnelmallisten ja hienosti sommiteltujen kuvien lisäksi tiukkaa asiaa. Olen jo opiskellut mehikasvien kastelua ja huoltotoimenpiteitä ja aion saada tuon allaolevan kuvan seinällä olevat uudet kasviasukkaat pysymään hengissä. Ihan ilman Jesseä ;)  


Jos haluat modernin, trendikkään huonekasvioppaan on tämä kirja sinulle. Ihana myös lahjaksi.


Kirja saatu Gummerukselta.

siirryimme talviaikaan

maanantai 30. lokakuuta 2017


 Lunta tuli viime viikolla runsaasti, mutta se on melkein jo kadonnut. Lumisade sai kuitenkin talvihengen mussa heräämään ja vihdoinkin puutarha astui alkutalven asuun. Etuovelle askartelin puolukanvarvuista kranssin, seuraksi se sai muutaman kanervan oksan. Jokaiselle terassille tuli jotakin uutta ja piristävää. Loppuviikon lumisade piilotti alleen syksyn lehdet, joten puuhaa vielä olisi.



 Jesse lämmittelee mielellään istuskelemalla digipoksin looran päällä, jättipeitto kelpaa pesäpaikaksi myös Gebsulle. Näin aurinkoista oli viime perjantaina.



 Kynttilät palavat nyt joka ilta, sekin on meillä talvikauden merkki. Kirjoja luen kaiken vapaa-aikani, mikä ei mene virkkaamiseen ;) Eilen kääntyilivät kellot, onneksi nykyisin on vain muutamia, jotka pitää manuaalisesti aikaan laittaa. Kauhulla muistelin entistä työtäni, kellokaupassa siirreltäviä riitti.


Jessen uusi lempipeitto

tiistai 17. lokakuuta 2017

Koska mulle on valmistumassa Kalevala torkkupeitto, piti myös Husbendin torkkupeitto miettiä uusiksi. Mikäpä sopisi vilukissalle paremmin, kuin jättilangasta tehty peitto.Värisävy on tässä villalangassa ihan passeli ja peitto valmistui helposti muutamassa illassa. Tai olihan nuo 30 numeron puikot hiukan kankeat neulomisessa, mutta valmista tuli.



 

Béla kävi jättipeittoa kokeilemassa, mukavasti upposi jalat muhkeuteen.


 Jessen mielestä peitto on hyvän värinen, lämmin ja kivan pehmeä. Kissa onkin löytynyt peiton uumenista päiväunilta monena päivänä. Toistaiseksi ainakin isukki on kisujen kanssa iltasella peiton alle mahtunut.


 Toisena välipalakässynä valmistui pari virkattua tyynynpäällistä moppilenkkilangasta. Kankeaa tehtävää tämäkin, mutta pinnasta tuli mukavan rouhea. Tosin nämä tyynyt ei nyt sitten uusien torkkupeittojen kanssa enää oikein sohville sovi, mutta paikkansa löytävät varmasti jostain.


 Tämä materiaali ei Jesseä juuri kiinnosta.


Kultaiset hetket - uusi taulu

lauantai 27. toukokuuta 2017

Ihastuin aikoja sitten Noora Svärdin maalauksiin joita olen katsellut sekä hänen sivustollaan ja  blogissa, että Instassa.  Kun maaliskuussa meille koitti Husbendin kanssa 15-vuotis hääpäivä, päätimme maalauttaa sen kunniaksi taulun meille lahjaksi.

Tauluun saimme esittää toiveita kaikesta, sekä koosta (jonka kertaalleen alussa muutimme) että värimaailmasta ja kuvista saimme seurata maalauksen edistymistä. Oli muuten hurjan jännää nähdä ensimmäiset kuvat omasta taulusta.





 
Taisi jalat mulla vähän täristä, kun kolmen kuukauden odottelun jälkeen hain teosta Matkahuollosta. Taulu sopii mielestämme kotiimme täydellisesti ja kuten toivoimme, se rauhoittaa tuon ison seinän jota aiemmin hallitsi Master of The Universe, eli TV. 

Ensimmäiseksi kun taulua katselimme, löytyi siitä kaksi sydäntä ja me olimme ihan että ooh, ihanaa <3 <3 Sitten Nooran sivustolta löysin taulumme nimen, Kultaiset hetket. Ooh, ooh, sekin on niin ihanaa, kaunis ja sopiva nimi.





 Nooralle lämmin kiitos mieleisen taulun maalaamisesta ja tähän loppuun vielä pari iltavalaistuskuvaa, olipas muuten haastavaa kuvata taulua!

 

kukkakierroksella

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kun kaksi puutarhaihmistä tapaa, pitää tietysti mennä puutarhaan. No harmi vaan, että meillä piha umpijäässä, eikä muitakaan puutarhoja ole tarjolla. Korvaavaa kokemusta ja kasvifiilistä lähdettiin sitten hakemaan kukkakaupoista. Supercinojen voimalla, kuinkas muuten. Ja edelleen Ipanoiden Leenan hyvässä seurassa.

Ensimmäinen kohde on myös länsi-Tampereella eli Lamminpään Kukka, jossa on talvella avattu uusi myymälä. Tämä on paikallisista puutarhoista suosikkini, jossa tehdään myös upeat sidontatyöt. Haen täältä myös joitakin herkkuja kesäkukkia puutarhaani.



 Pariin valmistuvaan keramiikaruukkuuni haluan mehikasveja, joten niitä tuli tarkasteltua. Helmililjoja valkoisena saavillinen. Alla oleva eucalyptus saa kodin luotani, se on aivan ihana! Tosin en tiedä, pärjääkö se kesän puutarhassa?



 Pääsiäinen tulee, ollaankos me valmiina?



 Ylläolevalla kasvilla on hortensian lehdet, mutta entäs nuo kukat. Ken tuntee?
Ilmakasveja ilmassa, muuta kivaa alempana.



Ja sitten seuraava kohde, Hämeenpuistossa sijaitseva Opuntia.
Hellanluutelis kun söpö käenkaali, mutta ei jessenkestävä.



 Hauskoja vähän erilaisia kasveja nämäkin.




 Yllä häntämaksaruoho, joka on pakollinen kissaperheen varustus.
Tämä allaoleva ihanuus saa myös meille muuttoluvan, mutta vähän kesemmällä.




 Kokedamassa voi kasvaa mitä vaan! Hauska.
Alla vasemmalla nuppuileva Opuntia ja oikealla siemenkotia.


Ja sitten pieniä vauvvoja kans.


 Lopuksi kävimme vielä Hatanpään Arboretumissa, mutta siellä saimme jäitä hattuun. Tai ei meillä edes hattuja ollut, mutta tuuli Pyhäjärveltä oli aivan jäätävä. Sen verran tarkastettiin, että kevätkukkijoita ei löydy ja ryytimaan kautta äkkiä lämpöiseen autoon takasin.




Kesällä uusiksi, tai ainakin lähempänä kesää. 
Kuvat viikon takaa.

ps. blogiin tulossa Tampereen Supermessujen lippuarvonta lähipäivinä.