Viikonlopun kohokohta oli nupun 1-vuotissynttärit! Vinkkasin jo aiemmin, että
sinne olemme menossa. Neito oli kovasti kasvanut ja kehittynyt sitten viimenäkemän, ja mikä valloittava hymy!
Kuvieni laatuun en ole tyytyväinen. Nämä olivat ensimmäiset kasvokuvat uudella kameralla ja vieläpä sisällä, missä en juuri ole kuvannut. En oikein osannut kameraani säätää, harmi. Mutta nupun suloisuus kyllä kuvista välittyy <3
|
Sankarityttö 1 v |
|
Olen oikeasti nupulle isotäti, mutta koska se kuulostaa niin vanhalta,
sanotaan meitä
tädiksi ja sedäksi unkariksi eli olemme Néni ja Bácsi;) |
Tämä synttäreillä vieraileva nuorimies on nupun serkku ja jo puolitoistavuotias. Melkoinen hurmuri, eikös?
|
Serkkupoika, 1 1/2 v |
|
Serkkupoika on kovasti sukuni miesten näköinen,
touhukas ja ehtiväinen. |
Olen aiemmin vuodatuksen vanhassa blogissani esitellyt kaunista kotia, mutta koska kuvat ovat kadonneet ja lukijat lisääntyneet, teen sen uudestaan. Rintsikkaelämää Helsingissä, olkaapa hyvät.
|
Kukan taidetta |
|
Matkoilta tulleita eksoottisia elukoita |
|
Kaunis veranta ja vehreää puutarhaa ikkunoiden takana |
Tykkään kovasti kukan ja miehensä remontoiman talon rennosta tunnelmasta. Kukka on taiteellinen ja osaava käsistään, kodissa on paljon itse tehtyjä sekä tuunattuja juttuja. Sukulaisuutemme on hänessä jalostunut parhain päin; se minkä tekemisestä minä haaveilen, kukka jo on toteuttanut!
|
Veljeni vanhat nyrkkeilyhanskat kuuluvat kiinteästi lapsuuskotini
muistoihin. Kukka on keksinyt laittaa niihin kauniit kehykset,
jotka taitavat olla mummuni peruja. |
|
Lapsen syntymä muuttaa kotia. |
|
Salaa kävin vessassakin kuvaamassa, kiva kollaasi. Vedenneito raameissa
on Kukan maalaama. |
|
Vanhat turvaristikot ovat upeat |
|
Kukan tekemää keramiikkaa |
|
Mieleiseni kukka, jollaista meidän kissat rakastaisivat ihan liikaa. |
|
Kollaasikuvat puutarhasta, huomaa kukan keramiikat. |
|
Etupihan puolelta |
|
Heippa, heilutukset ikkunasta.
Huomenna nähdään ja mennään seikkailulle! |
Tässä vielä linkki e
ilen tänään huomenna -blogiin, jossa saa seurata kukan, nupun ja perheen miehen elämää rintamamiestalossa.
Blogissani viikonlopun kertomus etenee kohti Nénin ja Bácsin puutarhamatkaa. Itsestäni en tiedä, mihin etenen. Olen nyt jälleen flunssassa eli kahden viikon sisään kolmas versio :( Antibiooteista huolimatta tuntuu kuin yskisin keuhkon riekaleita ja pää humisee täynnä räkää. Toivottavasti en tartuttanut sukuni tulevaisuuden toivoja!