mausteita ja Punaista merta, heipat Egyptille!

lauantai 31. tammikuuta 2015


Egyptinmatkan viimeinen kohde Sharm el Sheik tarjoili värikkäitä ja tuoksuvia mausteita, vanhoja kauppakujia, kiinanruusuteetä ja palmuja.  Lämpöä oli edelleen riittämiin.






 

 





Naama Baystä lähdimme lasipohjaveneillä tutustumaan upeaan Punaisen meren vedenalaiseen maailmaan. Upeita koralleja ja värikkäitä kaloja oli niin, että teki snorklaamaan jo mieli. Tosin viikkoa aikaisemmin tällä samalla rannalla hai oli napannut turistin...


Tämä oli viimeinen Egyptipostaus, oli kiva muistella matkaa kanssanne :) 

seitsemäs ihme!

perjantai 30. tammikuuta 2015

Antiikin ajan seitsemäs ihme, eli Kheopsin pyramidi,  on ainoa ihme joka on selvinnyt meidän ajallemme. Gizan pyramideja vartioi sfinksi.




 






haaste tulla tupsahti

torstai 29. tammikuuta 2015


Haasteen sain Suvikummun Marjalta.

Säännöt ovat seuraavat:


Haastaja kertoo sinulle viisi aihetta
Haastetun tulee kertoa top5 listansa jokaiseen aiheeseen
Haastetun on keksittävä uudet 5 aihetta
Haaste on annettava viidelle eri blogille (ei takaisin haastamista)


Haaste on kiertäessään vähän muuttanut muotoaan,
ainakin osa kysymyksistä on jo sellaisia, että
niihin ei välttämättä voi vastata top-5 listalla.

Ei välitetä siitä.

 Tässä Marjalta saamani kysymykset:

1.     Mikä on onnellisin lapsuuden ajan muistosi? Mikä tekee siitä niin erityisen?

Ekana tulee mieleen kun olin pappani pyöräntarakalla ja kantapääni jäi pinnojen väliin. Mentiin papan kaverille, jossa sain rusinoita, odottamaan isääni joka lähti kuljettamaan mua autolla sairaalaan. Kuulemma kova kiire ei mulla ollut, kun olin matkalla halunnut ensin ravintolaan syömään. Erityistä on se, että pappani kuoli pian tuon jälkeen ja tämä on ainoa muistikuvani hänestä.

2.     Minkä taidon haluaisit itsellesi?

Itseni parantamisen taito.
Siirtymisen toiseen paikkaan kuin ” beam me up” mutta ilman teleporttia

        

3.    
Jos onnellisuus olisi rahaa, millainen työ tekisi sinusta rikkaan?













 
 





Kroppa ei kestäisi puutarhurointia, muuten se olis unelma....
Seikkailija! Luksusmatkaopas?! Kissoja kasvattava kotirouva!!! Linnanrouva!
… tai mun oma työ pienesti tuunaten (esim. rajaton budjetti) ;)


44.  Kuinka vanha olisit, jos et tietäisi oikeaa ikääsi?

Vaihtelee nuoruudesta ikäloppuuteen, ihan päivän ja fiiliksen mukaan.


55.  Minkä neuvon antaisit 15-vuotiaalle itsellesi?



Olet hyvä sellaisena kun olet. Ympäröivät ongelmat eivät ole sun syytäsi!  Pidä puolesi! Sulla on hurjan paljon aikaa ja mahdollisuuksia edessäsi, eikä mitään kiirettä. Elämä kantaa.

Ja tee hyvä ihminen jotakin tukallesi, se on karmiva! 


Haasteen saavat: Tassulinnan Emäntä, Mökkipuutarhan Pirjo, Mamma N Muistikirja, between Rikkaruohoelämää ja Marian koti & puutarha.


Ja kysymykset ovat:
1. Kerro viisi sellaista asiaa itsestäsi, joita et ennen ole blogissa kertonut
2. Mieleenpainunut eläinmuisto?
3. Valitse puutarhastasi 1 tai vaikka 5 mieluista paikkaa, kerro miksi valitsit ne?
4. Lempirunosi nyt tässä hetkessä?
5. Missä olet ja mitä teet kymmenen vuoden kuluttua?

Tässä siis haasteet ja haastettavat!
 Iloisin mielin ilman paineita, vastaa jos tuntuu että on aikaa, 
halua tai jos kysymykset eivät kosketa sisikuntaasi liian läheltä,
 jos et vastaa, sekin on ihan ok.


kolme kissaa ja kissasanoja

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Osuivat harvinaisesti yhteen kuvaan koko kolmikko.
Nämä kissat sanovat miau! 


Kyselen facebookissa ystäviltäni kissaa ja kissan puhumista eri kielillä.
Projektista kuultaneen myöhemmin lisää, tässä muutama ote listalta; 

unkarin macska nyau
italian gatto miao
 romanian pisică miau
 mauricius kreol sat/chat miu/miau
 greek "γάτα" is for cat and "νιάου" is for meow!
[something like "jata". And the "νιάου" is like "niau"]
 turkiksi kedi miyav
  svenska katt mjau
 Español gato miau
 Catalan gat miau
 Polish kot miał
tanskaksi  kat miav
Czech kočka mňau
 In kannada "Bekku" for cat and it says meow (India)
Portuguese gato miau
 Filipino pusa ngiyaw
 Lithuanian katė miau 
 Dutch kat/poes miauw 
 In Akan we say Okra (O should be C turned the other way but I cannot get it to show here). Okra says "miaauw" (Ghana)
Estonian kass mjäu
 Norwegian katt mjau
 Japanese cat is "neko 猫 ネコ" and it says "nya-ニャー"

Ja uusia:
 ranskaksi Le Chat / La Chatte say "miaou" 
In Russia koshka says "myau"
 In Sinhalese it's puusa (Sri Lanka)

 

ps.kun kirjoitan kissan kanssa kissalistaa, piirtää Husbend vieressä tietsikalla kissaa kissa kainalossaan
ps 2. lista on vielä päivityksen alla.

rakkaudesta helmililjoihin

maanantai 26. tammikuuta 2015

 Ekat helmililjat rantautuivat meille viime viikolla.
Kohtaamiseni heidän kanssaan oli jälleen koskettava, kuin olisin itse kevään kohdannut!

Helmililjani tuoksuvat parin päivän jälkeen voimakkaalta ja siitä muistui mieleeni hyasintti, jonka jälkeen aloin miettiä nimeä, että kumpikos se nyt olikaan oikein. Helmililja vai helmihyasintti.


 Kaikentietävä wikipedia tietää:
 Helmililja eli helmihyasintti (Muscari armeniacum) on myrkyllinen monivuotinen sipulikasvi. Kasvin kukat ovat tynnyrinmuotoisia ja muodostavat tiiviin tertun. Lehdet ovat hyvin ohuet. Perusmuoto on väriltään syvän koboltinsininen, mutta siitä on jalostettu myös vaaleampia ja jopa valkoisia lajikkeita.

Helmihyasintti elää luonnonvaraisena Kreikassa ja Aasiassa. Samaan sukuun kuuluu noin 30 lajia, joista 4 tai 5 myydään yleisesti, ja tämä laji on niistä tunnetuin viljelykasvi.

 

On ne vaan niin ihania, varsinkin valkoisena!

päivän ulkoilut

sunnuntai 25. tammikuuta 2015


Suuri maukukuoro kuuluu työhuoneesta, siellä Gebsu ja Béla ilmoittavat ulkoiluhalunsa.


 Gebsu pörröhäntä ryntää heti ikkunalaudalle, kun saan ikkunan avattua.


 Mutta kääntyy heti pois lumitilanteen tarkastettuaan.
Béla tutkii tilannetta turvallisesti sisältä.


 Gebsu muuttaakin mielensä ja hyppää ulkopuolelle.
Nipsu liittyy raitisilmahengittäjien seuraan.


 Béla poistuu sisätiloihin ja Nipsu lähestyy ikkunaa.


 Gebsu ulkona siirtyy tasolta kissamökin ikkunalaudalle.


 Kurkistus kissamökin ikkunalaudalta.


 Ja pian takaisin kotiin!

 

Ulkoilu suoritettu, yksiäkään itämaisia tassuja kastelematta. Lämpötila -0,2

aika levätä

lauantai 24. tammikuuta 2015

Viiletin koko viikon kuin tuulispää, oli kokousta poikineen, koulutusta, vierailuja, vesijuoksentelua, joogailua ja unkarintunteja sekä teatteri normityöpäivän lisäksi. Kaikki kovin mukavia juttuja, mutta liika on liikaa. Tänään nukuin ensin 13 tuntia, sitten kahden tunnin hereilläolon jälkeen vielä 4 tuntia.


 Tämä päivä menee siis pyjamassa. Ehkä sunnuntaina, tai maanantain lomapäivänäni, jaksan myös ulkoilla ja katsastaa pupujen tilanteen puutarhassa. Toivottavasti kärhöä ei ole syöty vielä.


Virkistävää viikonloppua kaikille teille lukijoilleni <3

tulispa jo kevät...

tiistai 20. tammikuuta 2015



...pähkäilee Nipsu, mutta eipä ole vielä luvassa näillä leveysasteilla.
Ei tee ulos mieli, kylmään ja lumiseen mailmaan.



 Mamma pongasi tänään ekat kevätesikot ja kevätkylvötarvikkeet puutarhakaupassa. Vaikka siemenviljelyt on tarkoitus jättää väliin tänä vuonna, on kiva tietää että nyt jo voisi jotakin aloitella.

pikalataus

maanantai 19. tammikuuta 2015


 Mitä lähempänä nenät on toisiaan, ja mitä syvemmin toimintoon keskittyy, 
sitä kokonaisvaltaisempi ja nopeampi on lataustulos. 

Maanantaisin mamma menee töistä suoraan unkarintunnille, käy kotona vaihtamassa vaatetta ja syömässä, kunnes jatkaa joogailemaan. Välissä on tärkeää latautua, Béla tarvitsee rapsutusvoimaa ja mamma rauhoittavaa kissaterapiaa. 

1. Mamma makaa selällään joko sängyllä tai sohvalla
2. Béla tulee mamman päälle
3. Tassut asetellaan kaulaan kiinni
4. Nenä kiinni mamman nenään
5. Silmät suljetaan
6. Ja siinä se on!  täydellinen asento vastaanottaa poskisilittelyjä
7. Kehräys voi alkaa

Toistetaan kotia 2-7 tarvittava määrä, min. 3 kertaa

onko mua kaivattu?

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Mamma vaan esittelee loputtomasti jotain matkakuvia ja vieraita kissoja, eikä musta blogata yhtään mitään! Törkeetä. Mulla on ollut ihan mukavaa, elämä on ollut tosi vaihtelevaista.

Oon makoillu isukin kainalossa

Oon makoillu sohvalla

Oon ollu isukin rapsutuksissa
Välillä juonut vettä. Mamma tarjoilee sitä omalla
yöpöydällään ihan mulle vaan
Ja taas nukkunut isukin kanssa päät yhdessä
Eikös vaan ookin monipuolista ja vaihtelevaa? 
Terveisin Gebsu <3

vielä kerran Málagasta

lauantai 17. tammikuuta 2015

Lupaan, että tämä on viimeinen Espanjanreissuni matkakertomus tällä erää. Mutta en lupaa tehdä tästä lyhyttä postausta ;) Ensin muutama kuva siitä, kuinka karu ja kaunis kohtaavat samalla aukiolla.




 Jo etukäteen varasimme käynnin Museo del Vino Málagaan. Taisimme olla siellä ainot katsojat sillä hetkellä, joten vaadittu etukäteisvaraus tuntui hassulta. Museossa on suuri kokoelma paikallisia vanhoja viinipullon etikettejä, sekä näyttely viinin kasvatuksesta ja viinin valmistuksesta.





Antoisin osuus oli paikallisten viinien maistaminen, vaikka se mulle autoilevalle jäikin vaatimattomaksi. Ystäväni sen sijaan oli varsin myhäilevä neljän punaviinin ja kahden jälkiruokaviin maistamisen jälkeen, kun sai munkin osuuteni ;)  

 Málagan keskustan sitruspuut jaksavat ihastuttaa.


Oli aivan suunniteltua mennä katsomaan Cabalgata de Reyes Magos en Málaga- kulkuetta loppiaisen aattona, mutta yllätys oli suuri, kun parkkitalosta nousimme suoraan aukiolle, jossa osallistujat valmistautuivat lähtöön. Pääsimme siis aitiopaikalle, katu oli suljettu heti jälkeemme, näkemään hienon kulkueen ihan läheltä. 





 



 Kulkue oli kuin sekoitus meikäläistä vappua, penkkareita ja uuden vuoden juhlintaa! Espanjassa monet saavat joululahjat näiltä (itämaan tietäjiltä) kuninkailta 06.01, tosin myös joulupukkikin lahjoja tuo. Kaikki kynnelle kykenevät mummot ja vauvat olivat mukana, läheisten talojen parvekkeilla näki ihmisjoukkoja myös.




 Samaan aikaan toisaalla on hyvin rauhallista. Suuntasimme keskustan pitkälle puistokadulle.



 Oli haastavaa löytää illallispaikka klo 18 maissa, kun Espanjan ruokailuaika on vasta klo 20 mutta onnistuimme! Kävelimme sitten pimenevässä illassa kohti kulkueen alkupaikkaa, katuja siivottiin ja lopulta myös avattiin autoille käyttöön.

 




Gracias a todos eli kiitos kaikille jotka ovat mukanani Aurinkorannikolla reissanneet. On ihan huippua kirjoittaa matkakokemuksia ja valikoida valokuvia, siinä pääsee hehkuttamaan reissun vaiheet uudestaan vielä kotosalla.