Kenkävero, osa 2 eli puutarha
tiistai 31. heinäkuuta 2012
Yli 500 kasvin puutarha ja uusi kamera testauksessa on vaarallinen yhdistelmä.
Kuvia tuli siis p a l j o n, tässä pieni koosteeni. Kiitos, kun jaksoit katsella loppuun asti ;)
Tunnisteet:
kotimaani ompi Suomi,
puutarhavierailut
kattihaaste 16 by Nipsu
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Meiltä osallistuu kattihaasteen istumapaikkakuvaan keimaileva Nipsu. Paikkana perheen kaikkien kissojen lemppari, olohuoneen kaapin päällys. Siitä näkee mukavasti joka suuntaan.
Tunnisteet:
kattihaaste,
kissat,
Nipsu
Kenkävero, osa 1
Sain uuden kamerani mukaan kun lähdimme Tampereelta ja täällä Mikkelissä se oli ensimmäistä kertaa ladattuna ja pääsi todenteolla laulamaan!
Kenkävero on Suomen suurin ja kaunein pappila, pihapiiri on vanhanaikaisen tunnelmallinen ja aittojen putiikit tasokkaita. Rakennukset ovat huolella kunnostettu, sekä ulkoa että sisältä. Sisällä päärakennuksessa on ravintolan lisäksi Pappilan historiasta kertova näyttely.
Virpi Pekkalan korttinäyttely.

Leipomon edustalla asianmukainen somistus.
Virpi Pekkalan korttinäyttely.
Mosaiikkipuoti oli matkan kohokohta. Napsin melkoisesti kuvia mallitöistä ja tein myös hiukan materiaalihankintoja.
Kenkävero sijaitsee kauniilla paikalla järven rannalla. Suuressa puutarhassa on mahtavasti katsottavaa, siitä tulee toinen postaus.
Saraakallion kalliomaalaukset
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
Keväällä luin Mökkipuutarhuri Pirjon juttua Saraakallion muinaisista kalliomaalauksista ja kovin paljon ei tarvinnut Husbendia houkutella, kun jo hotelllihuone oli varattu ja reissu kesälomalle suunniteltu.
Laukaan Saraakallio on Fennoskandian laajin kalliomaalaus, jossa kuva-aiheita on yli 100. Kalliomaalaukset on tehty punamultavärillä, joka on valmistettu kuumentamalla hematiittipitoista maa-aineista lisäämällä siihen mahdollisesti verta, pihkaa, ureaa ja linnun munia. Ensimmäiset maalatut kuva-aiheet ovat noin 6 600 vuotta vanhoja. Lisätietoja löytyy tästä kliks*
Onneksi Pirjo vinkkasi, että maasto on haastavaa ja onneksi saimme sateettoman päivän. Maasto on siis todella haastavaa, kallioilla saa kiipeillä ihan henkensä edestä! Alkuvaiheessa onnistuin vielä kompastumaan juuri sen kierukkaleikatun polveni suoraan kiveen, joten polveen sattui tuo kiipeily, eikä sen kestämiseen voinut luottaa. Huoh! Me teimme sen ja olemme hyvin ylpeitä että uskaltauduimme kokemukseen.
Paljon muitakin kuvia löysimme, sekä myös mahtavan punaisen seinämän. Kävimme myös läheisellä Saraakallio 2 alueella, mutta sieltä emme kuvia löytäneet. Ilma oli tosin kuiva ja aurinkoinen, kun kuvat näkyvät parhaiten kosteassa silloin kun aurinko on alhaalla.
Laukaan Saraakallio on Fennoskandian laajin kalliomaalaus, jossa kuva-aiheita on yli 100. Kalliomaalaukset on tehty punamultavärillä, joka on valmistettu kuumentamalla hematiittipitoista maa-aineista lisäämällä siihen mahdollisesti verta, pihkaa, ureaa ja linnun munia. Ensimmäiset maalatut kuva-aiheet ovat noin 6 600 vuotta vanhoja. Lisätietoja löytyy tästä kliks*
Onneksi Pirjo vinkkasi, että maasto on haastavaa ja onneksi saimme sateettoman päivän. Maasto on siis todella haastavaa, kallioilla saa kiipeillä ihan henkensä edestä! Alkuvaiheessa onnistuin vielä kompastumaan juuri sen kierukkaleikatun polveni suoraan kiveen, joten polveen sattui tuo kiipeily, eikä sen kestämiseen voinut luottaa. Huoh! Me teimme sen ja olemme hyvin ylpeitä että uskaltauduimme kokemukseen.
Saraakalllion päältä näkymää Laukaan keskustaan. |
Korkealta näkyy kauas. |
Ja kallionseinämä on kauhistuttavan jyrkkä. |
Tälläisestä kalliosta etsimme laskeutumiskohdan ja pakko todetta että jännitti ja myös pelotti. |
Vaivamme palkitaan, ekat kalliomaalaukset näkyvillä! Vasemmalla vene. |
Kuuluisin kuva on tämä hirvi |
Käärme ja sisilisko = mies ja nainen? |
Ja vielä kallioseinämää ylös. Käytössä kädet, polvet ja kaikki avuliaat puut, välillä piti ihan kontata. |
Tunnisteet:
kotimaani ompi Suomi,
luonto
uudella kameralla
lauantai 28. heinäkuuta 2012
Puna-Pena saapui! Tälläisen ihanaisen kameran sain kaverikseni valokuvaamaan. K-blogin Jenni hankki keväällä kamerani siskon, jolloin kiinnostuin tästä mallista minäkin. Kameran luvataan olevan helppokäyttöinen ja kevyt, sekä tekevän hyviä kuvia! Mitäpä sitä muuta voisi ekalta järkkäriltään vaatiakaan? Pari päivää ollaan nyt tutustuttu ja hiukan ymmärrän, mutta vain hiukan...
Keskiviikosta perjantaihin olimme automatkalla, ensin Jyväskylässä (Laukaan Saraakallioilta tulossa postaus), sitten lempiravintolassamme Kissanviiksisssä syömässä ja vielä Viherlandiassa ostoksilla. Mukaan lähti kolme kassillista taimia; mm. rosmariinia, jouluruusua, sormustinkukkaa, esikko ja kivikkokasveja. Sekä suuri valkobetoninen elefantti, joka muistutti meitä niitä paljon Intiasta että se oli ihan pakko tingata mukaan.
Seuraavaksi matka jatkui Mikkelin Kenkäveroon jossa uusi kamera oli ekaa kertaa käytössä ja kuvia onkin sitten satoja, koitan niitä karsia ja postailla piakkoin. Paluumatkalla piipahdeltiin Pälkäneellä, sieltä myös kuvia on tulossa. Matkalla ihailin kultaisia rypsipeltoja, viljapeltojen lainehdintaa ja kauniita järvimaisemia sekä piennarkukkia, on se ihme kuinka luonto osaa niin taitavat kukkayhdistelmät kasvattaa, että ne täydellisesti toisiinsa sopivat!
Mutta nyt olemme taas kotosalla ja eilen napsin muutaman koekuvan omassa puutarhassa iltahämärissä. Tänään, kunhan suurin auringonporotus väistyy, alkaa kivikon rakennus.
muoks* väri ei ole tälläinen, vaan viiininpunaisempi |

Jouluruusut kotona; 2 tummaa ja 1 valkoinen |
Maurinmalvaan oli ilmestynyt ekat nuput |
Punainen peruspelakuuni jaksaa kukkia |
Japaninvaahteraa en vanhalla kameralla onnistunut kuvaamaan |
Ja tietysti kissojenkuvausta piti myös testata, Nipsu |
Tunnisteet:
bloggaus,
kissat,
Nipsu,
Olympus kamera,
puutarha
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)