loppiasviikonloppu takana, kiinalaisten välipalaksi

tiistai 7. tammikuuta 2014




Husbendin poika Lontoosta on täällä seuranamme. Tasapainoilen pyykkivuoren ja emännänvelvollisuuksien välillä kuumeisena. Palvelun taso on tälläkertaa siis surkea. Jopa uudelleenlämmitettyä ruokaa ja ranskalaisia mahtuu listalle.

Lontoonpoika toi tullessaan runsaat tuliaiset, kaksi paksua sisutuskirjaa ja kissapariskunnan. Tuota kissaparia Husbendin kanssa Englannissa ihailimme ja kotona harmitti, että emme sitä hankkineet. No, nyt ne ihanat ovat meillä! 

Lontoonpoika harrastaa piirtämistä, on siinä varsin taitava. Olen päivien ajan saanut seurata kun hän piirtää isänsä kuvaa. Olen vaikuttunut. Mieletön lahja tuollainen taito! 

Puutarhassa kävin kuvaamassa tietysti, kun sain täältä muista blogeista virikkeitä. Ankeata on, vähän uusi alkuja mutta suuri harmaus kuvaa kokonaisuutta. Koitan hillitä kylvöjen kanssa, siemenluettelot  on nyt pannassa (joku ehkä muista viimevuoden hillitöntä hamstrailuni) ja oma studioni ei ole vieläkään valmis vastaanottamaan kylvöjä, koska tuolit ja sen myötä muu sisustus puuttuu. Se siemenlaatikkokaan ei vielä ole päässyt paikoilleen.


 Etupihan rodo kertoo, että ei ole pakkasta. Sängystä suoraan vilaisen siihen aamuisin.



 Varjoyrtti on mukava sivupihan piristys läpi vuoden. Jouluruusut nupuilla.



Suvipukuinen orava pilkistää pikkumetsästämme.
Puutarha näyttää aikas avaralta, helppo hahmottaa kokonaisuutta näin harvinaisen riisuttuna.
 


 Kuupuutarhan keijunkukat ja San Diegogin valmiudessa. Hyvin menee!



 Kiinavaikuttuneena oli tietysti pakko tsekata meidän Ying ja jang. Ooh, tykkään tästä alueesta!
Kasvihuoneen edustalla vielä kasvavat tai ainakin vihertävät lankaköynnökset ihan ilolla. Pelkään ruukkujen puolesta, jos tuleekin nyt pakkaset. Huomasin, että väri on vähän kärsinyt.



Rohtokataja on mieleeni aina, kesällä ja talvella. Pelargoniteline taas valmiina palvelukseen. Apuva, täytyykin käydä katsomassa mitä talvehtijoille kuuluu!!



 Ja kyllä, pikkuisen nousee sipulikukkia meilläkin maasta jo.
Mistä tulikin mieleeni, että jääkaappiin unohtuneet kukkasipulit pitäisi NYT käydä kaivamassa maahan.




 akileija, aronkukka, humala,

harjaneilikka, jalopähkämö,
jättipoimulehti ja kevätkaihonkukka,
kuunlilja, kurjenmiekka,
kesäpäivänhattu, kylmänkukka,
leijonankita, lemmikki ja leimukukka,
morsiusharso, palavarakkaus,
peurankello, pioni ja syyshehku,
ruiskaunokki, salkoruusu, sarviorvokki,
syysleimu, verihanhikki

ja vielä kohtalonkukka

kylvä siemenet joka vuosi, vain yksi
laji kerrallaan, ja minä muistan sinua
vielä tähtien takaa
kun terälehtien syvyyksistä aukeaa
maailman kukkiva pyörre –
salakäytävä menneeseen ja tulevaan

Juha Siro: Onneksi olkoon!
Kokoelmasta Satakieli, Like 2008.

16 kommenttia:

  1. Ihana kissapatsas!!! Onko teillä lunta maassa? Täällä kun sataa ihan silkkaa vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat on sunnuntain päivältä, ei sen jälkeen oo lunta näyknyt enää..

      Poista
  2. Mahtavat tuliaiset. Upea muotokuva tulossa. Lupasivat viikonlopusta lähtien pakkasjaksoa, joten arimmat kasvit kannattaisi ehkä suojata, koska ovat jo lähteneet kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä mä pelkäsinkin ;) Täytyypä laittaa suojaa, ettei mee pipariksi.

      Poista
  3. Ihastuttava kissapatsas! Puutarhanne kokonaisuus näyttää hienolta näin paljaanakin, tuo liuskekiveys ja kasvilaatikot erityisesti!

    VastaaPoista
  4. Siis hetkinen! Mistä sä ton lumen oot hankkinu??

    Mä istutin jouluruusut toissapäivänä. Jos kuolevat, niin kuolevat. Maa oli kuitenkin sula. Tulppaanitkin jo nousevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta sitä tuli taivaalta, kun kirosin ettei edes näytettä ole Lontoonpojalle. Niin samantein tuli. (ja meni)
      Mun piti kaivaa maahan vielä yksi tulppaanipussukallinen, prrh kun taas unohtu -huomena!!!

      Poista
  5. Tuo kissapatsas <3 <3
    Ja puutarha vetää sanattomaksi ..saisit tulla suunnittelemaan meillekkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissapatsas on kyllä niin suloinen. Puutarha on nyt aikas paljas, mutta oikeastaan jollakin tapaa ihan kivakin.

      Poista