klassinen akupunktio -kokemuksia

sunnuntai 3. helmikuuta 2013


Neula esittelyssä.

Blogistanian yllätyksiä!
Kun muutaman kerran olin jo blogissa valittanut selkävaivaani, Raija tarjosi minulle mahdollisuutta Klassiseen akupunktioon. Minähän otin tarjouksen vastaan :) Kiitos, Raija <3

Kiinalainen pulssidiagnostiikka on tärkeä osa hoitoa
Jalkani kera neulan.
Ekalla kerralla meitä molempia jännitti kovasti. Oli huikeaa tavata blogituttava ihan oikeasti livenä ;) Aikas pian huomasimme kertovamme toisillemme asioita kuin vanhoille ystäville. Akupunktiossa pidän tärkeänä luottamusta, on kerrottava oma historia, kaikki ne vaikuttavimmat tapahtumat. Hoito on hyvin kokonaisvaltaista.

Nyt olen käynyt hoidossa kuukauden ajan, kolme kertaa yhteensä. Seuraava aika on kolmen viikon päähän, joten kovin usein ei hoitoja tarvita. Neuloja on laitettu 3-4 kappaletta/ kerta. Hoito on tehonnut hyvin selkäni, lonkkani, kyynerpääni ja viimeksi olkapääni ongelmiin. Särkylääkearsenaali on pienentynyt huimasti.
Hassua, miten muutamalla neulalla on niin suuri vaikutus!

Maailman Terveysjärjestö WHO on laatinut luettelon yli 200:sta sairaudesta, joihin se on todennut akupunktion auttavan (Lähde: WHO Chronical no. 34, 1980).

38 kommenttia:

  1. Ihana mahdollisuus sulla ! Toivotaan että lääkkeet entisestään vähenee :) Leppoisaa sunnuntai iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen ilahtunut :) Kiitos samoinsinulle, Riitta :)

      Poista
  2. Tämä blogistania on oma ihmeellinen maailmansa :D
    Itse en ole akupunkitioita koskaan kokeillut, mutta olen kyllä kuullut monista hyvistä kokemuksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, blogistanian yksi ihanuus <3
      Mä olen saanut fysioterapeutilta akuneuloja useita kertoja, mutta siinä on tarkoitus ollut lähinnä rentoutuminen, ei tälläinen kokonaisvaltainen hoito. Ja anna itse korva-akupunktiota, joka on kehitetty mielenterveys-ja päihdeongelmiin. Joten kokemusta oli, mutta nämä ekaa kertaa Klassista akupunktiota.

      Poista
  3. Mahtavaa - yhteen käy tiet täällä blogimaailmassakin, jos siihen on tarkoitus...

    VastaaPoista
  4. Miten mahtavaa! Blogien kautta syntyy todellisia ystävyyksiä (hädässä ystävä nimittäin tunnetaan!) Kiinnostavaa, en ole koskaan kokeillut, mutta jos joskus tulee tarve niin akupunktio on ehdottomasti kokeilulistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla ja nimenomaan tätä oikeata, klassista akupunktiota!

      Poista
  5. Minulla on kyllä kokemusta akupunktioon olen ottanut niitä jonkun verran ,
    ja uskon niiden tehoon,Kyllä suositteleen niiden ottoa minä olen saanut niistä apua:)

    VastaaPoista
  6. Kun hätä on suurin, on apukin lähellä :). Kokeilisin kyllä myös akupunktiota, jos tulisi tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampereen kokoisessa kaupungissa kun on vain yksi osaaja, oli sattumallakin osansa!

      Poista
  7. Olen paljon käyttänyt vaihtoehtoisia hoitomuotoja, en oikein diggaa lääkkeitä:) Akupunktiosta olen saanut paljon apua.

    Hieno yhteisö tämä blogistania, poikii paljon hyvää.

    VastaaPoista
  8. Hienoa! Kyllä täältä blogistaniasta löytyy vaikka mitä! Hyvä juttu, jos saat akupunktiosta avun!

    VastaaPoista
  9. Miten hienoa! Että blogin kautta voi löytää ihmisen, joka auttaa. Minä olen kyllä aina uskonut, että itämaisessa lääketieteessä on hurjasti perää. Onneksi säryt ovat sinulla helpottaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkohan se on niihin uskoa, kun on vuosituhansia vanhoja juttuja! Todella helpottavaa, kun olen paremmassa kunnossa ja saa töissäkin käydä ;)

      Poista
  10. Mielenkiintoista! Minua on pikkuhiljaa alkanut kiinnostamaan vyöhyketerapia, akupunktio yms. kokonaisvaltaisemmat asiat. Enkä vielä ole mitään kokeillut! Klassista urheiluhierontaa toki :) ja intialaista päähierontaa. Tämä liittynee keski-ikääni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmphh, voipi olla tosiaan keski-iän juttuja:) Vaikka itse olen sairaanhoitaja, niin uskon että vaihtoehtohoidoillakin on paikkansa. Ja niin myös joskus länsimaisella lääketieteellä.

      Poista
  11. Voin ylpeänä kertoa että isäni lopetti tupakoinnin akupunktion avulla. Isäni sauhutteli yli 40 vuotta, ja se on loppu nyt! Toki siihen tarvittiin se oma halu lopettaa, eikä pelkästään akupunktiota. Sivusta seuranneena uskon tähän akupunktion voimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Mä anna työssäni akupunktiota päihteiden vieroistusoireisiin, ahdistukseen, keskittymisongelmiin ja uniongelmiin yms juttuihin. Kerron aina, että neulat auttaa vaikka et uskoisi;)

      Poista
  12. Tosi hienoa että sait apua akupunktiolla. Kiitos kommentistasi sairaana ollessani. Kovasti lämmitti mieltä.

    VastaaPoista
  13. Hieno juttu, että ystävä tarjosi apua! Olen kuullut paljon hyviä kokemuksia akupunktiosta silloinkin kun mikään muu ei tunnu auttavan. Itse en ole koskaan kokeillut, käyn katsomassa tuolta listalta löytyisikö sopivaa vaivaa, että olisi syytä ottaa neulatyynyn rooli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaivoja on listalla niin plajon, että eiköhän sieltä löydy jokaiselle sopiva ;)

      Poista
  14. Kuulostaa tosi upealta! Olen iloinen kanssasi muutaman neulan ja hienon ihmisen voimasta!

    VastaaPoista
  15. Minä myös uskon akupunktiosta olevan apua varsinkin juuri selkä ym. vaivoihin. Onhan se niin vanha hoitomuoto, että jos siitä ei olisi saatu apua se olisi unohtunut aikoja sitten. Minä olen myös saanut akupunktio hoitoa päänsärkyyn, mutta siihen se ei hyvin auttanut, ehkä kuitenkin vähän. Kannatan kyllä yleensä vaihtoehtohoitoja, tiedän aikakin kaksi tapausta jossa henkilö oli parantunut syövästä kun lääkärit ei voineet enää tehdä mitään.

    VastaaPoista
  16. Minullakin on hyvä kokemus akupunktiosta, jota sain fysioterapeutilta kesällä 2010 pahoihin polvikipuihin (mm. nivelkulumat). Sain lääkärin lähetteen fysioterapiaan ja olin aivan yllättynyt, kun fysioterapeutti tarjosi akupunktiota, jota hän pysyi antamaan. Muutakin apua kokeiltiin, mm. sain tukipohjalliset, niin etten loppujen lopuksi tiedä, mikä auttoi eniten. Nyt on kuitenkin ollut lähes kolme kivutonta talvea ja kaksi kivutonta kesää. Sain hoitoon Kelan korvaustakin, kun oli lääkärin lähete. Minulla tämä toimi hyvin ihan asiakkuusperiaatteella eli ei siinä paljon puheltu, olin vain neulatyynynä ja rentouduin.
    En oikeastaan ihmettele, että selkäänkin akupunktio voi auttaa. Sitä ihmettelen jatkuvasti, mikseivät polveni ole kipeät.

    VastaaPoista
  17. Olen kuulllut akupunktiosta pelkkää hyvää. Taidan kokeilla sitä seuraavaksi kipeisiin käsiini.
    Olen usein miettinyt, että mahdollisen blogitutun livetapaaminen saattaisi olla juuri tuollainen, mitä kerroit. Pienen alkutunnustelun jälkeen juttu sujuisi kuin vanhoilta tutuilta.
    Mukavaa, että saat vihdoin helpotusta selkäkipuusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan akupunktiota. Mun selkäni on todella kiitollinen :)

      Poista
  18. Kuulun akupunktion puolestapuhujiin!!
    Aivan mahtavat omakohtaiset kokemukset löytyy täältäkin.
    Hyvä että saat siitä itsellesi apua.
    Mukavaa helmikuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla hyviä kokemuksia! Mukavaa helmikuuta myös sinulle:)

      Poista
  19. Wau, aika uskomatonta,että noin pienellä asialla voi saada noin suuren avun! Hienoa!

    VastaaPoista