olipa kiva retki ja miten mukava palata kotiin

perjantai 12. helmikuuta 2016



Vietin ihanan kolmen päivän elämysloman sukuloimassa, mahtavien naperoiden ja äitinsä seurassa. Päiviin mahtui monenmoista, leikkiä aamusta iltaan ja välissä mm Hoplop-visiitti, ravintolakeikka ja kirjastolle kävely. Pienten lasten seura on tosi antoisaa ja virkistävää, mutta kotiinpäästyä huokaisin hiljaisuudelle. Biologisella kellolla on tarkoituksensa ;) Täällä kuuluu lähinnä tassujen rapinaa ja Gebsun kuorsausta.



Béla halusi kuvaan mukaan myös koko häntänsä.

12 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä että biologisella kellolla on tarkoituksensa.
    Työpäivän päätteeksi sanon heipat pikkuihmisille ja tyytyväisenä palaan omaan hiljaiseen kotiini missä kissat odottavat, ja puolisko tietysti ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ihminen on niin ihmeellisesti rakentunut,että jaksaa pikkulasten vanhempana. Näin tästä saa kuoria vain ihanuudet päältä ♡

      Poista
  2. Olen joskus leikkinyt ajatuksella, että joku järjestää aikuisten synttärijuhlat Hoplopissa. Juuttuisikohan sitä pallomeren oviaukkoon tai kenties voisi pudota sellaisen verkkosysteemin läpi lattialle - ylipainon vuoksi.
    Tällä iällä pikkulapset on kivoja sopivina annoksina ja parasta heissä on pikainen palautusoikeus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika pettymys,kun tuli painoraja vastaan enkä päässyt liuku pomppuun ;)

      Poista
  3. Kuulostaa ihanilta onnenhetkiltä, joten olet varmasti levon ansainnut. Mukavaa ystävänpäivää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvää ystävänpäivää myös sinulle.

      Poista
  4. Niinhän se on, että aika aikaansa kutakin. Nautin tästä vauva-ajasta, mutta varmasti nautin myös siitä ajasta, kun tämäkin muksu on isompi ja oma elämä sitä myötä vapaampaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauva-ja pikkulapsiaika on aivan ainutlaatuista <3

      Poista
  5. Minä voisin kuunnella Gebsun kuorsausta <3

    VastaaPoista
  6. Meillä on vielä Hoplopin ihanuuden edessä... Vai olisiko ne kauheuksia(?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se ihanaa ole. Paitsi poislähteminen...

      Poista