päätä ja häntää

lauantai 23. helmikuuta 2013

Saksanmaalta saapui suuri laatikko kissoille.
Poika alkoi heti lelua kasaamaan ja tietysti assistenttina hääräsi Gebsu.



 


 Pallo sai muutaman kerras tassulta kyytiä. Facebookissa kissankasvattaja kavereillani oli näitä samoja leluja ja kuvia kuinka kissalauma rivissä tassuttelee palloa. Meidän Béla tarkasti tilannetta hiukan kauempaa, Nipsu ei uskaltanut tulla edes niin lähelle, että olisi saatu kuvattua.....

 Lelun alta löytyi kilotolkulla syötävää, kolmen kissan taloudessa kun sitä kuluu. Ostan naksut aina noita erikoisliikelaatuja, märkäruokaa kyllä tarttuu myös marketista mukaan. Gebsu uteliaana tarkistaa myös ruuat ensin.

Ja ei, meillä ei ole koiraa vaan kissat tykkäävät nakertaa kuivattua broilerinfilettä, varsinkin Nipsu on siihen ihan hullaantunut ja rouskuttaa kokonaisen fileen hetkessä, kunhan ensin saa sen kuljetettua olohuoneen matolle. Gebsulle ja Bèlalle fileet pitää palastella. Me kutsutaan broitsufileitä nimellä mau-mau ;) Muutenhan sitä voisivat kissat herkkinä eläimiä loukkaantua, jos markettinimi (hau-hau) sanottaisiin ääneen.





Näillä eväillä pärjätään taas aikas pitkään!

Mua on jo muutaman viikon vaivannut välillä päänsärky, eilen se yltyi sen verran pahaksi että kävin työterveydessä sitä esittelemässä. Syyksi epäillään niskan jumitusta (jota en ole itse huomannut!), mutta myös verikokeita ja poskiontelokuvia otettiin. Viikonloppuni kaikki kivat ohjelmat, pe ystävän kanssa syömään ja leffaan, la Akkaporukalla päivänviettoa sekä su kummipojan SM-kisat vaihtui siihen, että pidän pääni kiinni tiukasti kiinni tyynyssä....

30 kommenttia:

  1. Äh... tylsiä nuo päänsäryt, toivottavasti alkaa hellittämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on muutaman tunnin ollut vähän helpompi olo, taitaa lääkitys puraista.

      Poista
  2. Päänsärky on kamalaa! Koeta toipua. Hyvää lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan kamalaa, tässä nyt vietän lauantaita vain lepäillen.

      Poista
  3. Onpa siinä kissoille lelua kerrakseen. Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mikään huippumenestys se ei ole vielä ollut...

      Poista
  4. Olipa siinä kissoilla mieluinen paketti tutkittavana. Mullakin on nyt ollut flunssan takia monta päivää jatkunut ilkeä päänsärky. Ei muuta kuin paranemisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranemista sullekin! Kissat tykkää kovasti varsinkin ruuasta. Ja juuri parhaillaan kuulen, kuinka pallopeli ropisee, Nipsu on löytänyt sen :)

      Poista
  5. Ihania nuo avuliaat assistentit! Toivottavasti päänsärky hellittää pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Assistentit saavat homman minkä vaan muuttumaan niin hauskaksi ;)

      Poista
  6. Hauskan näköistä uteliasta jengiä siellä postia tutkimassa.

    Arvaapas sainko minäkin odotettua ja kaivattua postia!! Paprikatahnaa tuli pari päivää sitten kuusi tuubia ja eka on jo melkein syöty :D.... Se sopii niin moneen ja nyt olen oikein herkutellut.
    Tänään alkoi tehdä mieli unkarilaista kalakeittoa....jos vaik viikolla tekis...

    Koitahan toipua, mulla vähän samoja oireita, vihloo välillä siihen malliin, että tars tehä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan kalakeitto, slurps :P Ihanan lähetyksen olet saanut! Koita nyt paprikalla pitää pääsi kasassa :)

      Poista
  7. Päänsärky on inhottavaa,,toivottavasti on jo parantunut.Hyvää lauantai iltaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää lauantaita sinullekin, Irma. Nyt pikkuisen on parempi pää kuin päivällä tai eilen.

      Poista
  8. Ollaanpa teillä kummallisia. Koiraruokaa kissoille. (Pitäisiköhän meilläkin kokeilla? Jos ei maistu niin lahjoittaa fileet sitten koirakavereille.)
    Tuo niskan jumitus saattaa tulla pikkuhiljaa, sitä ei vain itse huomaa kun paikat vain kovettuvat ja kovettuvat. Toivottavasti päänsärkysi helpottaa, onneksi sinulla riittää siellä noita miespuoleisia hoitajia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan mau-mauta, se on oivallista purtavaa metsästäjälle. Ilman mitään lisäaineita.
      Niin se varmaan on, että niskajumi n hiipinyt hiljaa tai sitten se on vielä sitä samaa joulukuun selkä-niska-lonkkakipuoireyhtymää. Ei ole vanhaksi tulemista :(

      Poista
  9. Eiks vaan tulekin vähänkuin joulufiilis aina kun saksanpaketti tulee :). Voih, meillä ei vielä tuota lelua ole, mmm. ois kyllä kiva!
    Tuota "mau-mau"- juttua pitää kyllä meidänkin kokeilla!! Hyvä vinkki!! tekee varmaan hyvää hampaille!
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksanpaketti on mieleen koko perheelle. Ja hinnat on ylivertaiset kotimaan jälleenmyyjiin verraten. Tuta lelua voi muuten jatkaakin vielä isommaksi.

      Poista
  10. Päänsärky on todella inhottavaa. Toivottavasti vaivasi paranee pian, eikä ole sen vaarallisempaa.
    Minäkin käyn ostamassa raksut eläinliikkeistä. Olen huomannut, että ne ovat laadukkaampia ja kestävät pidempään verrattuna markettien raksuihin. Märkäruoasta vain Lazt kelpaa tällä hetkellä. Tuota Mau-Mau-Hau-Hau -juttua täytyy kokeilla, Juuso on nimittäin hulluna broileriin. Josko kuivattu kelpaisi. Olisi hampaille purtavaa ja muutenkin aktiivista tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni pelko tosiaan hiipi mieleen, että jos onkin merkki jostain vakavasta. Toivottavsti ei sentään.
      Mau-mauta voin tosiaan suositella. Olin hiukan epäileväinen kun vinkin toisesta kissaperheestä kuulin, mutta uskaltauduin onneksi. Meillä joskus on kokeiltu marketin naksuja ja jos vatsa on hiukankin arka, niistä saa heti ongelmia. Joten eläinkaupan naksuissa on suosiolla pysytty jo vuosikausia. Noita jättisäkkejä kun ostaa, pysyy hintakin kohtuullisena.

      Poista
  11. No voihan hitti,tuollaista vaivaa,kun menee viikonlopun mukavat ohjelmatkin ihan sekaisin :C Toivottavasti vaivan syy kuitenkin selviää.

    Ihana kokoamisavustaja pojallasi.Kyllä nuo katit vaan ovat niin uteliaita tyyppejä.
    Hiltsulle ei ole oikein mikään kuivapapana koskaan maistunut,mutta vanhemman tyttären ystävä toi Specific-merkkisiä nappuloita tuliaisiksi ja nyt löytyi nappulamerkki jonka Hiltsukin kelpuuttaa. Kllis on maku hällä
    ;)
    )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa kyllä, kun niin odotin tätä viikonloppua kaikkine kivoine menoineen. Mutta ei voi mitään. Tiistaina menen taas lääkäriin, katsotaan mitä tuumaa. Nyt olo on lupaavampi.
      Gebsu varsinkin on ihan aina mukana, kun jotain tehdään. Hiltunen tuntee arvonsa ;)

      Poista
  12. Joo, mekin tykätään niistä kanafileistä, ihan parhautta, olipa nimi sitten Hau tai Nau. Kiva lelu tommonen pallohärpätin. Oikeilla linjoilla ootte, Kissat, pallonpeluu on poikaa.

    Paranemista päänsärkyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paranemistoivotteluista teille kaikille. Kiva kuulla, että pallopelit ja mau-maut on teidän mieleen :)

      Poista
  13. Minäkin harkitsin tuon leluhärvelin hankkimista Ruskalle mutta en vielä hankkinutkaan. On nuo teidänkin kissat hassumaisia tarkastajia ja jokainen vielä kuitenkin erilainen. Symppiksiä. Sinullakin on täällä vaikka kuinka monta mielenkiintoista postausta ja minä olen vain huilaillut ihan omissa oloissani. Nyt tulin ainakin käymään blogi-ihmisten ilmoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Paula blogistanian ilmoille :) Ja kiitos kun kehut mielenkiintoisiksi. Mulla on helmikuun itseannettu tavoite lukea vain puutarhakirjoja, ei yhtään dekkaria eikä proosaa -vain puutarhakirjoja. Niistäpä sitten tulee postattuakin.
      Kissakolmikkomme jäsenet ovat tosiaan kaikki ihan erilaisia, persoonia. Leluhärveli ei ainakaan vielä ole mitään supersuosiota saavuttanut....

      Poista
  14. Hauska näköinen vekotin/lelu kissoilla. Mistä kaupasta tilasit? Nuo oralcare-raksut olisivat varmaankin hyvä tuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lelu tuli zooplussasta raksujen kaupanpäällisenä. Meidän Bélalla onhuonot hampaat, joten koitetaan nyt naksuillakin avustaa minkä pystytään.

      Poista