onnettaren suosikki

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

... esittäytyy.


Joskus osallistun blogiarvontoihin, joissa on mukavia palkintoja. Yleensähän ne ovat aina mukavia, joten oikeasti osallistun usein ;)
Saltunraitin arvonnassa oli palkintona hauska teline, joka on sairaalamaailmasta hoitajien kansliasta kotoisin. Sitähän oli siis ihan pakko hoitajan yrittää voittaa!

Ja mähän voitin, huraa!!! Kiitos, Anna!
Alakuvassa lehtiteline uudessa kodissaan.  Palkinto tuli meille ihan oikeaan tarpeeseen, edellisen lehtitelineen kun Nipsu oli käsitellyt kynsineen alaosastaan riekaleiksi.
Teline sai uuden kellon seurakseen....



Tää ois tän koti -Kirsin tekemä kakkukupu on myös huippupalkinto, kiitos!  Kirsillä oli kupuni kanssa monenmoista tuskaa, koska onnistuin toivomaan väriksi mustaa ja sepäs ei sitten kuulemma toiminut. Kirsin mukaan kuvusta tuli lähes homeisen värinen;) Mutta ei huolta, valkoinen sopii mainiosti aina ja kaikkeen. Ja piankos Kirsi uuden kuvun virkkas.....


 Kissat tutkivat tulijan tietysti ja seuraansa kelpuuttivat. Tuskin vielä aavistavat, että kuvun tarve on meillä nimenomaan kissoista lähtöisin, eipähän enää nypitä - ainakaan niin helposti!
 

Syksyn aikana olen voittanut myös tomaattisiemenpussin, sekä kauniin korusetin; kaula- ja korvakorut. Ja kukkiensiemeniä olen saanut muutenvaankin ihanilta blogikavereilta <3

Kiitos kaikille!

41 kommenttia:

  1. Mie kans himoilin tuota! Upea on! :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut sinulle.
    Kauniit palkinnot sait ihanilta blogiystäviltä.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kauniit on ja ihan uniikkeja varmaan molemmat.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hyvä, että toimii tämä sattuma joskus myös hyvin päin! On vähän tuota huonompaakin "lottovoittoa" kohdalleni osunut...

      Poista
  4. Aina kannattaa yrittää ja mitään ei voita ilman yritystä. Onnea ihanista palkinnoista!

    VastaaPoista
  5. Kivat palkinnot! Tuollainen virkattu kakkukupu olisi tarpeellinen ja lisäksi kivan näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kakkukuvun ajattelin ottaa ihan päivittäiseen käyttöön, kissantassuilta suojaamaan ;)

      Poista
  6. Sinä oletkin oikea Hannu(a) Hanhi :) Tuo kakkukupu on ihana, tuollaista voisi kokeilla tehdä, ehkä ohje vaan pitäisi löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siltä tuntuu nyt :)
      Kysyppä Kirsiltä, josko raaskii ohjetta antaa?

      Poista
    2. Toisten kirjoituksiin ei sais puuttua mutta nyt puutun ja vinkkaan että ohje löytyy et-lehden verkkosivuiltakin haulla virkattu kakkukupa;)

      Poista
    3. Toisten kirjotuksiin PITÄÄ PUUTTUA aina, kun on noin tärkeää infoa jaettavana :) Kiitos, Kirsi!

      Poista
  7. Kivoja ja hyödyllisiä palkintoja;etenkin tuo kakkukupu on mun mieleeni.

    VastaaPoista
  8. Hienoja palkintoja, onneksi olkoon! Toivottavasti olosi kohenee joulua kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänään on oikein hyvä päivä, mutta katsotaan tilanne taas huomenna...

      Poista
  9. Onnea palkinnoista. Harvinaisen hienoja!

    VastaaPoista
  10. Onneksi olkoon! Olet oikea onnettaren suosikki.

    VastaaPoista
  11. Hieno kakkukupu. Kuinkahan tuossa käy, saattaa kupu kiinnostaa kissoja enempi kuin sisältö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, toivottavsti ei. Tajusin just, että tuoksuthan tuosta menee läpi ;)

      Poista
  12. Vau, teline on tosi hieno! Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lokerikkotelinen on niin hieno, että oli pakko hankki tuo uusi kello sille kaveriksi. Vielä uusin lehtikorinkin, mikä lattialla, kunhan sopiva osuu kohdalle.

      Poista
  13. No todella! Siellä on kyllä varsinainen onnettaren suosikki!

    VastaaPoista
  14. Minäkin tuota lokerikkoa tavoittelin vaan eipä onni suosinut,vaan niinhän tuo näyttääkin siltä että tuohon paikallensa kuuluu joten hyvä kun sulle osuikin;)
    Tais meidän kissa lähettää sun kisuille terkkuja kuvun mukana kun molemmat sitä niin nuuskivat vaikka sellaisiahan nuo kissat on,aina kun ilmestyy jotain uutta se pitää tutkia ja turvalliseksi havaita:D
    Jos joskus maailmassa onnistun onnistuneen MUSTAN kuvun virkuttelemaan niin tiedän kyllä kenelle sen lähetän;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsi, että huomasit lokerikon kuuluvan mulle ;) Kupu on onneksi saanut olla rauhassa ekojen nuuskuttelujen jälkeen, olipas hauskaa että tuli kissaterveisiäkin mukana. Ilmankos kiinnosti!
      Kiitos vielä tuhannesti tuosta valkoisesta, jos joskus mustan kuvun virkuttelet niin voin ehdottaa kenelle sen saa lähettää :D

      Poista
  15. Onhan sulla ollut todellakin onnea!
    Oot tainnut aika moneen arvontaan osallistua ;)

    Mukavaa joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      No oikeastaan osallistun vaan omissa suosikeissani oleviin arvontoihin, en siis arvonnan perässä lähde mihinkään. Enkä edes kaikkiin osallistu ;) Että oikeesti tosi hyvää tuuria! (vaikka en sun arvonnan poppanaa voittanutkaan)

      Poista
  16. Lokerikko tottatosiaan näyttää siltä ku ois aina ollu tuossa :) Kiva kuulla että on mieleinen <3
    Täytyypä koittaa googlettaa kakkukupua, on nimittäin aikasta hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks vaan olekin täydellinen :) Kiitos suuresti, sulla oli myös toimituksen suhteen niin paljon erityistä vaivaa <3
      Jee, mullapa onkin kakkukupu :D

      Poista
  17. Oolalaa, olet tosiaankin Rouva Fortunan suosikki! Tosi hieno lehtiteline ja tosi mahtavaa, että se tuli oikeaan osoitteeseen, hoitajan kotiin. Täsmäkotiin.

    Ja kakkukupu on upea myös! Sullahan on nyt oikein monta joulua peräkkäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jess! Tää elämä nyt vaan on välillä pelkkää joulua ;)

      Poista
  18. Onnen tyttö, hieno voitto ja sopii valitsemallesi paikalle erinomaisesti. Myös tuo kakkukupu on upea ja hyödyllinen kissaperheessä.

    VastaaPoista