aatonaattona

sunnuntai 23. joulukuuta 2012





Pääsin kun pääsinkin Joulutorille ja leffaan! Joulutori näytti samalta kuin aiempinakin vuosina, ehkä mökit olivat toisella tapaa järjestetty selkeämmin nyt.  Kovaa ruuhkaa ei näin viimetipassa ja tällä jouluisella talvikelillä torilla ollut. 

Hobbit- leffa oli hyvä, tosin makuuni niitä taisteluja olisi voinut tiivistää. Konnun puutarhat ja maisemat sen sijaan olivat ihania ;) Leffassa tein itselleni oman kolon, tyynyllä ja pehmukkeilla vuoratun paikan missä sain myös jalkani nostettua. Ja selkä kesti kolmetuntisen session. 
 
Alla olevasta tunnustuksesta kiitos  Puutarhan Lumon Kruunuvuokolle :)


Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
- jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle ja ilmoita siitä heille
- kerro itsestäsi kahdeksan asiaa

Kahdeksan aatonaaton paljastusta:

- en aio syödä kinkkua palaakaan, vältän punaisen lihan syömistä
- olen entinen kasvissyöjä, edelleen valitsen lihattoman vaihtoehdon jos sitä on helposti saatavilla
-  Poika on nykyisin kasvissyöjä, en ole siitä pahoillani
- tänään aion vielä koristella joulukuusen
- valvon aina ihan liian myöhään
- ja herään myöhään, aina kun mahdollista
- kaikki blogit, jotka listaltani löytyvät ovat mielestäni kauniita
- siksi en valitse erityisesti ketään, vaan jaan tämän tunnustuksen kaikille :)

21 kommenttia:

  1. Minäkin nukun aina myöhään kun vain mahdollista. Laitoin just imelletyt perunalaatikot uuniin, joten ei tässä vielä nukkumaan. Kuusi on koristeltu ja kaikin tavoin alkaa tuntua joululta.

    Tunnelmallista, lumoavaa joulua sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista, että en ole ainoa pöllöihminen ;) Mulla on laatikot pakastimessa, joten helpolla valmistuvat.
      Ihanaa joulua sinulle, Leena <3

      Poista
  2. Kiva tuo teidän aatonaaton leffaperinne :)
    Meidän teekkari myös suositteli minulle Tampereen joulutorilla käymistä, olisi kuulemma kannattanut.
    Ehkä ensi vuonna ehdin, tässä viimeaikoina oli niin kurjat ajokelit, että en edes uskaltanut harkita Tampereen reissua...
    Meilläkin on pienin kaupasta löytynyt kinkku. Miestä varten.
    Minäkään en ole syönyt varmaan kymmeneen vuoteen mitään eläimiä, paitsi kaloja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaankin ihan paras perinne, se varmistaa rauhoittumisen. Tampereen joulutori on mielstäni hyvä ja monipuolinen, joten kannattaa poiketa. Mukana oli jälleen Saksalaisia herkkukauppiaitakin.

      Poista
  3. Kivat joulutorikuvat! Tytär on kasvissyöjä ja hänen "siivellään" saan yleensä nauttia myös kasviksista joulupöydässä :). Rauhallista Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuon verrn pystyi kuvaamaan jäätävässä ilmassa ;) Minä olen aina tyytyväinen, kun joukossa on kasvissyöjä koska silloin saan itsekin parempaa. Rauhallista joulua myös sinulle, Tarja :)

      Poista
  4. Viisaasti osasit varautua omalla pesällä, hienoa, että selkä kesti. Minäkin valvon aina myöhään, joskus lukiessa saattaa mennä aamupuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, olin myös varautunut hipsimään pois kesken leffan mutta onneksi onnistuin. Saapi sitten nähdä, mitä selkä on huomenna mieltä :/ Viime yönä taisin lukea neljään...

      Poista
  5. Minä meinaan rosvota siskon tai äidin kinkusta muutaman tsipareen se riittää mulle, graavi lohi on mun jouluherkku :)
    Mä näin joulutorin vain ohimennen, oli nuo muut kiireet, tänään ajattelin poiketa apteekkireissulla, mutta bussi tuli niin sopivasti.....joo-o, tuo matka bussilla!! Ei ole oikein ulkoilut houkuttaneet :)

    Mukavaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös graavilohta :P
      Oli kyllä melkoisen kylmää sielllä torilla... Kuulin, että busseissa ollut joulupukki kuskina, näitkö sinä?
      Mukavaa joulua sinulle myös, Pepi :)

      Poista
  6. Voi, mulla on vielä Hobitti näkemättä, kun en ehtinyt sitä viime kaupunkireissulla mennä katsomaan. Odotan innolla! Hyvä, että kestit pitkän leffan!
    Mukavaa, lokoisaa joulua ja pitkiä ihania aamu-unia hyvässä seurassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hobbitit ehtii vielä näkemään, tuli vasta reilu viikko sitten. Ne puutarhat, oih :)
      Kiitos, juuri tuollaista toivon jouluni olevan. Toivon sinulle ihan samaa <3

      Poista
  7. Tytärkin kehui Hobitti-leffaa joten ehkäpä mennään Hobittia katsomaan vielä tämän vuoden puolella. Toivottelen Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tsekata. Vuoden elokuvatapaus, kuten Lontoonpoikamme kiteytti! Hyvää joulua myös sinulle, Helena!

      Poista
  8. Illanvirkku ja aamuntorkku täälläkin,se nyt vaan on niin ihanaa valvoa myöhään:D Ihan hirmuisen mukavaa Joulua sulle mukavalle ja rapsutusterkut myös kisuille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä on aina parhaimmillaan, kun pitäisi mennä nukkumaan ;) Kiitos toivotteluista, ja kakkukupu on nyt ihan jatkuvassa käytössä :) Hyvää joulua, Kirsi <3

      Poista
  9. Oikein hyvää joulua teille! Toivottavasti pääsette joulusaunaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Poika testasi saunan jo eilen ja hyvähän tuo kuulemma on :) Tänään menen, minäkin sinne kääröissäni!

      Poista