Nenä kohti Colosseumia ja taas todettiin kuinka viisasta oli mennä lipun kanssa, jonoa kun oli parisen tunnin verran. Kuvia otin tietysti kymmenittäin ja on äärimmäisen vaikea valita vain pari.
Colosseumin yhteydessä Forum Romanum.
Capitoliumin museot. Naarassusi ja tarujen kaksoset Romulus ja Remus
Näköalaterassilta hieno näkymä yli Rooman.
Kun laskeuduimme Capitolin kukkkulalta ähkyinä mueseoista, oli torilla sopivasti kiertoajelubussi, jonka kyytiin hyppäsimme ja saimme levätä hetken Rooman ihmeitä samalla ihastellen.
Lompsimme sitten hiljakseen historialliseen keskustaan nautiskellen kaikesta näkemästämme ja kokemastamme.
En edes pystynyt laskemaan, kuinka monta upeaa kirkkoa Roomassa näimme! Muistan aiemmin Da Vinci-koodi leffaa katsoessa kummastelleeni, että kuinka Roomassa on kirkko jokaisella torilla ja jokaisessa kadunkulmassa -se osoittautui niin todeksi. Ja miten kauniita kirkkoja, huoh.
Illallinen nautiskeltiin pitkän kaavan mukaan Espanjalaisetn portaiden lähistöllä, tunnelmallisessa ravintolassa. Rooman artisokat olivat herkullisisa, kuten kaikki muukin. Ja jälkiruuaksi Panna Cotta.
Alla Pantheon, jonka myös katsoimme parikin kertaa.
Rafaelin hauta.
Hurmaavia kuvia, kuten edellisessäkin postauksessa. Varmasti oli vuosien odotuksen arvoinen matka!
VastaaPoistaHyvin, hyvin pikaisen visiitin olen muutama vuosi sitten tehnyt Roomaan, vaikutuksen tekivät nekin hetket. Varsinainen päämäärämme oli Rimini, vuokra-autolla Roomasta Riminiin....huh, sitä liikennettä, en varmaan uskaltaisi enää!
Kyllä kannatti odottaa ;) Alkoi jo kyllä välillä usko loppua, kun aina jokin muu reissu kiilasi roomasuunnitelmien eteen mutta päästiinpäs -edes pikaisesti.
PoistaEn ole käynyt Roomassa, mutta varsin elämyksellinen ja antoisa matkanne näyttää olleen. Paljon historian havinaa, kauniita kirkkoja, idyllisiä näkymiä, ihania kukkia, herkullista ruokaa...
VastaaPoistaSuosittelen kovasti. Ja vielä jos olisi vähän enemmän aikaa, voisi piipahtaa hiukan sivummalla kurkkimassa oikeita puutarhapaikkoja.
PoistaMä tääl vaan ähkyn ihastuksesta. On niin ihania noi sun kuvat. Hyvät kuvakulmat ja kaikki kohillaan. Upee paikka, jolle sun kuvat teki oikeutta.
VastaaPoistaKiitos kehuista, mä myös edelleen ähkyn kulttuuripläjäytykseni jälkeen.
PoistaVoi, niin tutulta näyttää. Olen kerran ollut pääsiäisenä, pari kertaa viettänyt uuden vuoden. Paras ystävättäreni asuu nimittäin Roomassa. Mutta ei siellä silti tule käytyä kovinkaan usein. Ei ehdi, ei ole rahaa, ja joskus pitää nähdä muitakin paikkoja. Kuten tänä viikonloppuna Tukholman puutarhamessut! Jee!
VastaaPoistaHyvä kun linkitit edelleen vanhasta blogistasi, olin noteerannut jotakin osoitteenmuutoksentapaista mutta se oli silti jäänyt muiden asioiden alle. Taidan olla putkiaivo, kun keskittymiskykyä riittää vain yhteen asiaan kerrallaan ja jos toinen asia tulee päälle, edellinen ajatus häviää taivaan tuuliin! (Ehkä yksi putkiaivopoikkeus vahvistaa naisten tippaleipäaivosäännön?)
Hei tiedän tunteen, mulla sama ristiriita Budapestin kanssa (miehen suku) ja sitten Lontoon (miehen poika), ei vaan voi käydä niin usein kuin haluasisi koska maailmassa on niiiin paljon näkemättömiä paikkoja. Ja aikaa ihan liian vähän. Joskun minäkin vielä sinne Tukholmaan, se on tavoite. Juu ja Tuurin kukkamessutkin, huoh... Pääsen sentään Tampereelle!
PoistaHyvä kun löysit tänne ja sun blogia seuranneena voi helposti kumota ton putkiaivoituksen, oot ehdoton tippaleipä!
Melkoinen pläjäys kulttuuria ja kaikkea ihanuutta. Minulla on semmoinen mielikuva että Rooma olisi pullollaan kulkukissoja. Tapasitteko yhtään yksilöä?
VastaaPoistaEn tavannut kuin pari kisua ja nekin taisi olla ihan kotikissoja. Jaa, no olipas yhdessä paikassa niitä isosti sittenkin. Pläjäytynyt on olokin, väsynyt mutta onnellinen.
PoistaIhana kuvamatka Roomaan! Tuttuja maisemia, muutama vuosi käytiin syksyllä siellä muutaman päivän retkellä. Keväällä voisi olla todella upea paikka! Olikohan tuo yksi puu kuvassa kenties sinisade? Mahtavan näköinen kuitenkin! :)
VastaaPoistaSitä sinikukkaista puuta oli Forum Romanumin alueella aikas monessa kohtaa. En tunne tyyppiä, mutta kaunis. Muoks! katson googlesta ja sehän se on! Kiva, kun bongasit. Mukava tutustua lähemmin ;)
PoistaOi, miten ihana "kimppu" maa-artisokkia.
VastaaPoistaOlivatko vai koristeena jossakin ruokapaikassa?
Mukavaa, kun annoit meidänkin kulkea pienen matkan Roomassa =D
Artisokkia oli monessa ruokapaikassa koristeena ja ruokalistalta löytyi roomalainen artisokka, jota tietysti kokeilin ja herkullista oli. Tulitte muuten siivellä varsin keveästi;)
PoistaMieli halajaisi Roomaan uudestaan. Ihan lempikohde. Tämä on kaupunkikohteista ehdoton suosikkini. Ihana oli katsella kuvia =)
VastaaPoistaOijoi, kyllä nyt taas Senaatintori kalpenee...
VastaaPoistaKiitos upeista matkakuvista!
VastaaPoistaAh, Italia! Kiitos kuvista!
VastaaPoistaKiitos kaikille kiitoksista :) Eipä voi kuin ihmetellä moista suuruutta.
VastaaPoistaWautsi wau. Rooma on hieno :) Valtavasti nähtävää!!! Lisää kuvia kiitos, että saan nojatuolimatkailla!!! Te ootte ehtiny ihan hirveesti kolmessa päivässä :) Mua jurppii etten varannu ennalta lippuja Pariisin nähtävyyksiin. Versaillesiinkin olis tarvinnu jonottaa varmaan viis tuntia :( Oli vaan muka niin vaikee arvioida, kuinka me ehdittäis niihin paikkoihin. Ens kerralla viisaampana...
VastaaPoista:) hieno on juu, kunhan olis ollut enemmän aikaa niin olis voinut katsoa myös keskustan ulkopuolen paikkoja. Mutta hyvin suunniteltiin ja vielä enemmän nähtiin kuin toivottiin :)
PoistaVautsi, tosi valtavasti kuvia ja paljon ehditte!
VastaaPoistaKulkukissoja (?) oli Colosseumin lähistöllä puskissa ja näin kun ihmiset ruokki niitä.
Ihana tuo sinisade ja muutamat kuvissa näkyvät kattopuutarhat ja terassit!
Se oli totta, että ihmisiä oli paljon ja pitkiä jonoja joka paikkaan. Minä en tykkää sen tähden isoista kaupungeista, mieluummin ajelen maaseudulla ja pienissä paikoissa. Mutta toki se Roomakin on nähtävä!
Kiitos kuvista ja mukavaa viikonloppua!
Hih, tietäisitpä paljonko niitä kuvia on täällä kotikoneella ;)
PoistaMä en nähnyt Colosseumilla kissankissaa! Hö, mihinkähän ne on laitettu.
Meille ei lopulta ollut jonoista ongelmaa kun oli ne etukäteisliput, jonottamista ei olis hermot kestäny. Rooma tosiaan on pakollinen nähtävä.
Hyvää viikonloppua!
Ai että, kiitos ihanasta matkakertomuksesta Roomaan! Elämäni ihanimpia reissuja olen tehnyt juuri Italiaan. Sinne halajan aina...
VastaaPoistaKiitos paljon kuvistasi, loistavia!!
Kiva, kun tykkäsit kuvista. Ihan olisin valmis heti uuteen matkaan!
PoistaUpeita kuvia! Vähän toista kuin ne minun vuonna 94 ottamani...
VastaaPoistaHih, ehkäpä, vaikka kohteet on takuulla samat ;)
Poista