tänä vuonna olen lukenut kirjoja

perjantai 16. joulukuuta 2016


Mulla on ollut tunne, että olen aika paljon lukenut viimeaikoina. määrä konkretisoitui, kun listasin lukemani teokset. Ja onhan se huikea määrä hyviä kirjoja! Osallistun tänä vuonna Helmet-kirjaston Facebookissa olevaan lukuhaasteeseen, jossa on kerättävää 50 erilaista kohtaa. Ajattelin ensin kuitata yhdellä kirjalla niin monta kohtaa kuin mahdollista, mutta huomasin saavani helposti haasteen kasaan myös kirja per kohta taktiikalla. 

Tänään luin haasteen vimeisen kirjan Hyvän elämän reseptit ja kirjan kuvalla oli siksi kunnia päästä tähän postaukseen. Kuvaan lukemani kirjat instaan, joten siellä voi seurata pitkin vuotta edistymistäni. Osallistun lukuhaasteeseen myös vuonna 2017, niin hauskaa tämä oli ja laajensi luettavaa. Nyt loppuvuodesta luen vain Joulukirjaa ja Huonekasvikirjaa, sekä Englannista tuomiani puutarhalehtiä.





















ENSIN HELMET LUKUHAASTEEN ERI KOHDAT JA NIIHIN LUKEMANI KIRJAT:

1. Ruuasta kertova kirja  Bulbul Sharma: Munakoisojen kiukku: mausteisia tarinoita ja reseptejä Intiasta. 
2.    Matkakertomus Anneli Vainio:  Eksyvä löytää: Matkustamisen ja matkalla olon tärkeydestä
3.    Kirjassa rakastutaan Jo Nesbo: Verta lumella II Lisää verta
4.    Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja  Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui Ikeakaappiin 
5.    Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman  Emmi Itäranta: Teemestarin kirja 
6.    Kirjastosta kertova kirja  Donna Leon: Ansionsa mukaan 
7.    Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja  Paula Ritanen-Närhi: Nykyaikainen kaupunkipuutarha
8.    Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin S. J. Watson: Kaksoiselämä 
9.    Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja  Haruki Murakami: The strange library
10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja Xiaolong Qiu: Musta sydän
11. Sarjakuvakirja Nina Hemmingsson: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt 
12. Näytelmä Samuel Beckett; Huomenna hän tulee
13. Kirjan nimi on kysymys  Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin?
14. Historiaa käsittelevä tietokirja  Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta
15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma  Laura Lindstedt Oneiron
16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta  Mervi Basunga: Vihollinen ruumiissani
17. Kirjassa juhlitaan  Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
18. Lastenkirja Carl-Johan Forssen Ehrlin: Kani joka tahtoi nukahtaa
19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi Kati Hiekkapelto: Tumma
20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan Ertimo Laura: Yö kirja unesta ja pimeän salaisuuksista
21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja  Johann Wolfgang von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)  Juice Leskinen: Aika jätti. Sanataiteilija kävi täällä
23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.) Minna Maijala: hellä, herkkä, hehkuvainen Minna Canth
24. Kirjasammon päivän Täkynä 2016 ollut kirja P.D:James: Valepotilas
25. Kirjassa on yli 500 sivua   Jodi Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia
26. Elämäkerta tai muistelmateos  Johanna Vesikallio: Lillan: Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä
27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja  NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet
28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja Takashi  Hiraide : Kissavieras
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja  Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen; Nainen parvekkeella.
30. Viihteellinen kirja  Katarina Wennstam: Petturi
31. Olympialaisista kertova kirja Jukka Pakkanen: Elena Damianin kirjeet
32. Kirjassa on myrsky Leena Lander: Kuka vartijoita vartijoi
33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja  Gabriel García Márquez: Muistojeni ilottomat huorat
34. Keskustelua herättänyt kirja  Marie Kondo: Kon Mari Siivouksen elämänmullistava taika 
35. Kirja jossa ollaan avaruudessa Timo Parvela, Bjørn Sortland, Pasi Pitkänen: Kepler62. Kirja yksi, Kutsu
36. Kokoelma esseitä tai kolumneja Sanna Wikström: Hyvän elämän reseptit 
37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan George Saunders: Joulukuun kymmenes
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja John Steinbeck: Routakuun aika
39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja Imre Kertesz: Kohtalottomuus
40. Eläkeläisen suosittelema kirja Robert Galbraith: Pahan polku
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä  Håkan Nesser: Pikku-Burman teurastajatar
42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja  Jussi Adler-Olsen: Poika varjoista
43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.) Vera Vala: Milanon nukkemestari
44. Kirjassa joku kuolee  Wensstam Katarina: Kivisydän
45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja Kalle Lähde: Happotesti
46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja Nadja Sumanen: Rambo
47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Hernán Rivera Letelier : Elokuvankertoja
48. Kirjassa on alle 150 sivua  Gerárd Blitz: Joogan tie -tienviittoja
49. Vuonna 2016 julkaistu kirja  Tommi Kinnunen: Lopotti
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja Mia Kankimäki : Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

LISÄKSI LUIN SEURAAVAT KIRJAT:
 Lars Kepler: Playground,  Yoko Ogava: Professori ja taloudenhoitaja, Anja Snellman: Lähestyminen, Anne Holt: Tuntematon uhka, Antti Eskola: Vanhuus, Ursula Poznanski: Äänet, Miika Nousiainen: Juurihoito, Pirkko Saisio: Mies ja hänen asiansa, Riitta Jalonen: Kirkkaus, Riku Korhonen:  Emme enää usko pahaan, Kristina Olsson: Mion blues, S.K.Tremayne: Jääkaksoset, Péter Gárdos: 117 kirjettä, Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia, Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma, Leena Lehtolainen: Tiikerinsilmä, James Bowen: Bobin joulu, Jari Salonen: Kuokkavieraat, Johannes Ekholm: Rakkaus niinku, Juha Seppälä: Kuoppakaupunki, Kristina Ohlsson: Lotus blues, Lars Kepler: Playground, Karin Slaughter: Kaunokaiset, Ahnhem Stefan: Yhdeksäs hauta, Ikonen Juha: Palatkaa perhoset, Hjort&Rosenfeldt: Hylätyt, Sara Strindberg: Niin raskas on rakkaus, Massey Sujata: Rey Shimura menetysten rannikolla, John Irving: Ihmeiden tie, Fred Vargas: Hyisiä aikoja, Seppo Jokinen: Rahtari, Elena Ferrante: Loistava ystäväni, Anthony Doerr: Davidin uni, Håkan Nesser: Carmin streetin sokeat, Jarkko Sipilä: Valheen kasvot, Minna Rytisalo: Lempi, Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa. Mari Jungstedt: Kullan kallis, Reijo Mäki: Hot dog, Jenny Rogneby: Leona kortit on jaettu, Pajtim Statovci: Tiranan sydän

32 kommenttia:

  1. Huh, oletpa ahkeroinut lukemisessa! Minä olen lukenut tänä vuonna ehkä 50 kirjaa, en ole tarkkaan laskenut. Joskus on tullut luettua paljon enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on yleensä tainnut jäädä alle 50, mutta nyt lähti lapasesta.

      Poista
  2. Todella pitkä kirjalista, olet ollut ahkera lukija!
    Mulla joskus nuorena meni kaikka aika lukemiseen, nyt on aika rauhallista sillä rintamalla. Joku kirja on kuitenkin aina kesken;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmästyin listaa kovasti, kun sain sen tehtyä. Nuorena luin minäkin, sitten on ollut kausia jolloin lukeminen on jäänyt ihan vähiin.

      Poista
  3. Rolet tosiaan ahminut sanoja. Huikea määrä kirjoja, oma pinoni näyttää tuon rinnalla varsin vaatimattomalta vaikka lukeminen kuuluu harrastuksiin :)

    VastaaPoista
  4. Mä aina ihmettelen sun kirjakuvia Instassa, että miten on mahdollista lukea noin paljon! =) Ihailtavaa!

    Muhun iskee lukuvimma aalloittain. Nyt olen jemmannut ison pinon kirjoja yöpöydälle joululomaa odottamaan, mutta taidan sukeltaa niiden pariin jo tänä viikonloppuna. Se Täydellinen Romaani on vielä löytymättä, joten saa vinkata, jos olet törmännyt kirjaan, joka ei ole ihan kamalan rankka (masennun sellaisista viikkokausiksi), mutta ei myöskään ihan hömpänpömppä. Sellainen olisi mulla aina hakusessa. :) (Etsin myös kirjaa, joka saisi nauramaan maha kipeänä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaltomaista mullakin on, tämä tällainen aallonharja ;) Hyviä kirjoja on vaikka kuinka, hauskasta tukee mielen ekana Juurihoito.

      Poista
  5. Kunnioitettava saavutus! Minulla on Jodi Picoult lukulistalla -tai siis se on jo haettu kirjastosta. HS listasi sen yhdeksi kirjoista joka kannattaa lukea.
    Davidin uni oli minulle pienoinen pettymys, kirjan Kaikki se valo jota emme näe jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin tuon Picoult vinkin saada fb:n haasteryhmästä, tai sitten jonkun blogista. Tuleehan sitä myös muita suosituslistoja seurattua ja kirjastosta varailtua.

      Poista
  6. Ihanan paljon olet sinäkin lukenut. Minäkin pidän lukupäiväkirjaa, tämän vuoden saldo on 62 kirjaa. Löysin listastasi paljon tuttuja kirjoja, mm. tykkäsin kovasti Me tarvitaan uudet nimet, Loistava ystäväni ja Tiranan sydän kirjoista. - Ihanaa joulun odotusta! Blogissani on pihakalenterien arvonta sunnuntai-iltaan saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komea lukumäärä on sullekin kasassa. Tykkään kirjata lukemani ylös, niin tiedän mihin kirjailijan palata. Ja instaan kansien kuvaaminen on kans hauskaa

      Poista
  7. Onpa vaikuttava lista. Tuli monia hyviä vinkkejä Itse en ole ehtinyt tänä vuonna kuin lukea opiskeluun liittyen noin 20 kirjaa. Nyt ostinkuitenkin itselleni joululahjaksi kirjan. Laitoin sen pakettiin, etten rupea lukemaan sitä viimeisten tenttikirjojen sijaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulle on tulossa täydellinen joululahja ;) On mulla myös ollut kausia, jolloin lukeminen on keskittynyt opiskeluaiheisiin, mutta silti luin aina romaanin välipalana.

      Poista
  8. Kunnioitettava lista. Varsinkin monipuolisuus on hatun noston arvoinen suoritus. Listastasi löytyy monta minunkin lukemaani kirjaa ja varmasti yhtä monta, jotka heti kättelyssä haluaisin lukea. Mietin, että tuollaisen haasteen toteuttaminen ei ole ihan sieltä helpoimmasta päästä. Tuliko kertaakaan tunnetta, etten ikinä saa tätä kirjaa loppuun?
    Olen kirjannut lukemani kirjat vuodesta 1981, joten voisin helposti nähdä lukuhistoriani. En ole kuitenkaan pitkään aikaan tehnyt yhteenvetoa. Josko joku päivä sen tekisin. Ihan vain mielenkiinnosta, kuinka monta kirjaa on tullut luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste on nimenomaan monipuolistanut lukemisiani. Tuosta Minna Canth kirjasta en tykännyt, luin ihan väkisin. Ja kaksi kirjaa jäi kesken, syksyn uutuuksia Rosa Meriläinen ja toinen oli liivijengin gangsterin kertomus. Haastetta saa toteuttaa omien kriteerien mukaan. Olis kiva nähdä sun lukulistaa!

      Poista
  9. Oikein hieno lukuvuosi sinulla on ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huikean hieno. Tämä kirjasyksy on ollut mahtava.

      Poista
  10. Hitsi, kirjavinkkejä! Säästän listan. Kiitos.

    VastaaPoista
  11. Kyllä mäkin lukea tykkään, mutta noin monta kirjaa vuodessa on kyllä meikäläisen tahdilla ihan mahdoton saavutus. Tää on ihan hatun noston arvoinen suoritus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut ennätysmäärä myös vapaa-aikaa. Tukin muuten olisin tässä.

      Poista
  12. Voi mikä kateuden piikki nyt iskikään. Tämä vuosi on himolukijalle ollut yhtä kärsimystä, kun tuo viime vuoden lopulla iskeneen kasvohalvauksessa vaurioitunut silmäni ei vieläkään kestä kunnolla lukemista. Tai kestäisihän se, jos ei töissä tarvitsisi käydä - näyttöpäätekään kun ei sen ystävä ole. Mutta parempaan päin onneksi ollaan menossa ja kirjapino odottaa lukijaansa. Ja kasvaa koko ajan. Siellä odottaa muuten myös tuo Hyvän elämän reseptit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua parkaa. Mulla on silmätulehdus en takia pari päivää ollut näkö hyvin huono, oon todella ymmärtänyt miten arvokasta on nähdä. Kuunteletko kirjoja? Hyvän elämän reseptit- kirjaan on kiva välillä palata, uskoisin.

      Poista
  13. Hyvää joulun aikaa sinulle toivottavasti kirjojen kera!

    VastaaPoista
  14. Vastaukset
    1. Oli vähän itsellenikin oho. Kiitos ja hyvää joulua!

      Poista
  15. Pirkko, sinustahan on tullut kuin huomaamatta kirjabloggaaja!

    Minä en ikinä ehdi osallistua edes blogien lukuhaasteisiin, miten sitten faccebookin, mutta oli kiva miettiä äsken, mikä olisi ollut kirja, jossa on myrsky, mikä olisi ollut kirja suomalaisesta miehestä (Bo Carpelanin Axel!) etc.etc.

    Mukavaa alkanutta vuotta♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena, tällaista listaa kyllä rustaan mutta koskaan en osaisi itse kirjasta kirjoittaa mitään järkevää. Siitä huolimatta, että kirjoja ja lukemista rakastan täysillä.

      Poista