puutarhabloggaajat koolla Raumalla

maanantai 13. kesäkuuta 2016


 
Olen vieläkin niin hengästynyt lauantain tapaamisesta ja vierailukohteista,
että on ihan vaikea kirjoittaa. 

Vakka-Taimi on kasvitieteellinen puutarha, elämys, jota ei kerrasta saa nieltyä. Kun katselen ihmeissäni ympärilleni toinen toistaan harvinaisempia puita tai kasveja, menee multa Vesa Muurisen opastus ohi korvieni....









Mystisen puutarhan lomassa esittäytyy erikoiset kukkaset. Ymmärrän, miksi etukäteen saamamme tilauslista on 75 sivuinen. Muuta en sitten ymmärräkään, tai ainakaan sulata.







Muutaman herkun tuon kotiin. Vakka-Taimeen on ehdottomasti päästävä uudestaan ja aikaa pitää varata runsaasti. Seuraava kohteemme on Vuorelan puutarha, jossa en ehdi ottamaan ainootakaan räpsyä, koska haalin kaikenmoisia maksaruohoja kotiintuotavaksi hyvin suurella innolla.

Tapaamisen järjestivät Suvikummum Marja ja Kivipellon Saila, heille <3 lämpimät kiitokset.
Meitä oli koolla parisenkymmentä innostunutta bloggajaa. Osan porukasta olin tavannut jo aiemmin, oli kiva tavata taas ja osan näin vasta ekaa kertaa, vaikka yhdessä on bloggailtu vuosikausia.  Ilo oli käsinkoeteltavaa, hienon päivän kruunasi Marjan herkut ja tietysti kasvivaihtarit. Sain vaikka mitä ihanuuksia puutarhaani.

 

 
 
 


Mulla ei ollut edes kameraa mukana, käykäähän katsomassa hyviä kuvia näistä blogeista:

Marja  http://risusydan.blogspot.fi/

35 kommenttia:

  1. Siis tuo paikka on Raumalla? Olisin voinut mennä äidille ja liittyä sieltä mukaan. En ole kuullutkaan tuosta paikasta!

    <3

    VastaaPoista
  2. Hmm, mun paikallistuntemus on olematonta. Olimme ehkä 30 km päässä Raumalta, ei tainnut enää siis Vakka-Taimi Rauman alueella olla. On kyllä hieno paikka, suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena, paikka on Ihodessa eli hyvin lähellä Raumaa :D

      Poista
    2. Kiitos Saila. Navigaattorin kanssa ajaminen tekee ihan tyhmäksi...

      Poista
  3. Niin oot liki meitä käynyt ja ilmeisesti kävin Vuorelalla ihan teidän jälkeen, että ei siis sattumoisin nähty edes siellä :)

    VastaaPoista
  4. Pirkko, oli todella kiva tavata. Harmi, että jälleen kerran porukkaa oli niin paljon ja vähän piti jokaisen kanssa jutella, joten yhden kohdalle aikaa jäi liian vähän. Mutta nyt on blogi saanut kasvot, joten seuraavalla kerralla on helpompi jatkaa.

    Oikeastaan on sääli, että pitää jakaa itsensä kameran ja kaiken muun kiinnostavan kanssa. Lopputuloksena on pää täynnä puolinaisia lauseita ja kamerassa vähemmän järkeviä räpsyjä. Pitäisi olla palveluskunta hoitamassa kuvaamisen.

    Oli kyllä huikea reissu. Vakka-Taimi ja Vesa Muurinen tekivät lähtemättömän vaikutuksen ja uusintareissu on ehdottomasti tarpeen. Myös Vuorelan puutarha on ohittamaton paikka, jos niillä nurkilla liikkuu. Lisäksi seura oli parasta A-luokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopultakin me näimme livenä! Mutta aika ei tosiaan riittänyt kunnolla juttelin mutta onhan tässä elämää jäljellä ja varmasti tulee uusia mahdollisuuksia ♡ On kyllä päästävä molempiin paikkoihin uudestaan.

      Poista
  5. Oli niin ihana päivä, että oksat pois. Teitäkin oli niin mukava nähdä taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan joulu! Mua niin nauratti vielä kotonakin, kun sä yritit rajoittaa mun kukkienhankintaa ;)

      Poista
  6. Laatureissu, epäilemättä. Ja kissankin sait kuvaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monta kissallista meitä oli paikalla ja aina kissa nähdessämme villiinnyttiin!

      Poista
  7. Upeita kukkasia, etenkin nuo pionit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hienoimmat pionit ikinä, niin syvän tummia!

      Poista
  8. Olipa kiva tavata Pirkko, aika jännää että asutaan näin lähekkäin ja sitten mennään Raumalle tapaamaan, elämä kuitenkin kuljettaa! Meillä oli ihan huippupäivä, iloa ja naurua täynnä, oikeaa puutarhaterapiaa kerrassaan ja rapsuteltavana vielä pallopäitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mulla ei ollut aavistustakaan, että olet tässä vieressä. Tosi hauskaa. Tule nyt ihmeessä katsomaan puikulapäitä!

      Poista
  9. Oli kiva tavata vaihteeksi puutarhan merkeissä, tosin kissojakin oli seurana ihan mukavasti. Hienon päivän eväillä jaksaa ensi vuoteen ja kasvit muistuttavat kivasta päivästä ja blogikavereista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kasvit vielä laittamatta, mutta olen ne lämmöllä selannut. Mulla on nyt monta Cheriä puutarhassa ♡ Ja tumma sekä nyppyinen muistuttavat meistä kaikista yhdessä. Oli kyllä kiva tavata.

      Poista
  10. Kiitos Pirkko, luulin melkein kaiken tietäväni kissoista ja kissaroduista, mutta sinä löit pöytään ihka uuden rodun nimeltä Pallopää.
    Kiitos myös turvallisesta kyydistä, toivottavasti ette matkalla saaneet taholtani "kissaähkkyä"
    Päivä oli ihan huippua ja minä nuorruin, ainakin näin kotiin päästyä heti ekaksi ilmoitin.
    Puikulapäille terkut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana jutella kanssasi kissaa ja puutarhaa. Tosi mielenkiintoista kuulla sun näyttelyurasta ja tietysti Manxeista. Puikulapäitä puolesta kiitän ja lähetän sinne jokaiselle pallopäälle rapsutusterveiset. Tänään tuomasi namut sai Nipsun jo ihan villiksi.

      Poista
    2. Hyvä Molley, että sullekin tulee jotain uusia juttuja tietoon kissa-asioihin liittyen ;)

      Poista
    3. Hih juu, joku muukin viittasi lanseeraamaani pallopää -rotuun ;)

      Poista
  11. Hauskaa nähdä, miten ihmiset katsovat eri asioita kulkiessaan samaa reittiä puutarhassa. Kuvittelin, että nyt tulee parisenkymmentä lähes identtistä kuvakokoelmaa. Mutta kauneus on katsojan silmissä. Sinun postauksessasi on niin kaunista kivimuuria. Sinä huomaat heti kaikki kauniit kivet.
    Kiitos vaan, olen nyt vähän tietävämpi myös kissa-asioissa. Meillä on ollut ihan tavallinen maatiaiskissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavasti erilaisia on kaikki postaukset olleet. Mä tykkään kivistä ja ilman kameraa en edes yrittänyt kukkia kuvailla, kun arvasin että niitä hyviä kuvia tulee blogeissa riittämään.

      Kissa-asiat oli erityisen paljon tapetilla lauantaina, kun oli suuri pentujen luona vierailu sovittuna seuraavaksi päiväksi.

      Poista
  12. Olipa kiva tavata livenä! Ja vielä noin ihanissa paikoissa:)

    VastaaPoista
  13. Voi että tuo Kolmilehti, Pionit ja kivikot! Ja oli niin mukava tutustua teihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun jäi monta kasvia kuvittelemaan mieleen. Oli kyllä tosi kiva tutustua ♡

      Poista
  14. Ja juttujen taso oli myös koko ajan A-luokkaa ;)
    Tiätenki, A-luokkaan kuuluvilla ihmisillä!
    Kyllä husbendilla on pitkä pinna tai sitten hän kuuluu myös A-luokkaan.
    Tunnen erään " husbendin", joka olisi jaksanut kulkea lauman ( akka + 1 miäs ja Vesa-miäs) mukana viis minuuttia.
    Hienoja yksityiskohtia olet kuvannut.
    Kiitos hulvattomasta ja asiantuntevasta seurasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sulle, että jaksoit kaiken asiattoman höpöttelynkin kestää, oli kyllä melkoinen buugi monella tasolla. Nyt on vähän jo rauhoittunut...Husbend on kiertänyt mun kanssa puutarhoja ympäri maailman ja väittää tykkäävänsä ;)

      Poista
  15. Minäkin olen vielä ihan hengästynyt kaikesta, näin viikon reissun jälkeenkin. Niin paljon mahtavia ihmisiä, kasveja ja ideoita sai kohdata.
    Päivää tarvitsee varmasti sulatella vielä viikkoja.
    Oli hauskaa tavata sinut ja Husbandisi ensimmäistä kertaa! Toivottavasti nähdään pian uudelleen, viimeistään ensi kesänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin vielä sanoa, että ihan mahtavia kuvia sekä kuvakulmia ja noi kasvit on hurmaavia!

      Poista
    2. Kiitos, kiitos Riina! Oli mukava tavata ja varmasti tapaamme samoissa merkeissä uudestaan. Tämä oli kaikellatapaa leijuttava päivä <3

      Poista
  16. Voi että, teillä näytti olleen niin hieno päivä, harmittaa kun ei ollut paukkuja lähteä mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mäkään en päässyt viimevuonna. Mutta josko ensi suvena jo nähtäis livenä :)

      Poista