verhoilukurssilla

tiistai 27. elokuuta 2013

Työpaikan kaatiskuormasta pelastin taannoin kolme työtuolia. Täydellisiä tulevaan studiooni. Kissat tykkäävät näistä kovasti, Gebsu esittelee: 


Hetkisen asiaa pohdittuani totesin, että osaamiseni ei riitä. Tuolit vaatisivat täydellisen remontin. Pikaisesti ilmoittautuminen verhoilukurssille ja tietoa ahmimaan. Tässä kuvasarja siitä, mitä sain kolmessa päivässä aikaiseksi yhden tuolin kanssa. No, tein toki superlonit ja kankaat myös kahdelle kotona olevalle tuolille siinä samalla ....

  

Ensimmäisenä päivänä irroitin ensin tuolista jalan. Sitten ratkoin pala kerrallaan kaikki verhoilut pois, säästellen osia ehjinä jotta niitä voisi käyttää kaavoina. Tyynyt irroitin ja piirsin niistä kaavat. Superlonit olivat murentuneet, joten nekin pitää vaihtaa. Kerran kun teen, teen sitten kunnolla! Rapsuttelin vielä tuolista kaikki siihen liimatut superlonit pois. 

Seuraavana päivänä kävin ostamassa lisää verhoilukangasta (kolmeen tuoliin sitä menee 6 m) ja tyynykangasta (2,3 metriä), 1cm paksuista superlonia täpäkkää laatua ja limi-superlonia joka on puristettu superlonipaloista jämäkäksi, sekä kontaktiliimaa. (200 e tähän mennessä, verhoilukangas Sandersonin laadukasta, mutta tarjouksesta) Lisäksi ostin opettajalta lisää limi-superlonia.

Ja niinpä pääsin sahaamaan. Olikin yllättävän hikistä puuhaa, liekö sitten vain tuskanhikeä... Seuraavaksi 2 cm paksut limi-superlonit liimattiin tuoliin. Pala kerrallaan, tarkasti kohdalleen asetellen.






Kolmantena aamuna ostin taas lisää superlonia ja vihdoin pääsin myös kankaisiin käsiksi. Leikkasin osan paloista kaavojen mukaan. Tarkastusmittauksissa selvisi, että tuolini on kasvanut sen verran, ettei entisen kokoinen verhoilu enää mahdu! Jouduin leikkaamaan palat mittojen mukaan, vain suurinpiirtein, kuten verhoilussa yleensä tehdäänkin. (ratkomistyö taisi mennä hukkaan) Kauhulla jo odotan, miten kummassa siitä osaan kankaat leikata. Onneksi on opettaja. 


Kurssia on jäljellä enää yksi kerta joten tuolini eivät valmistu. Olen tehnyt kotona tänään Husbendin kanssa kaksi tuolia tuohon samaan vaiheeseen kuin kurssituoli on, paitsi yksi pala jäi liimaamatta kun spray loppui kesken. Olen ilmoittautunut vielä yhdelle viikonloppukurssille, mutta se on vasta marraskuulla. Harmittaa vietävästi, kun en heti aluksi ilmoittautunut viikkokurssille koska nyt ne ovat täynnä ja mulla vasta 3. ja 5. varasija. Kuvittelin, että maltan odottaa marraskuuhun mutta eihän siitä mitään tule! Siis siitä odottamisesta. Mä haluun mun tuolit valmiiksi ja heti mieluiten. Juu ja marraskuun kurssillehan mulla se paikka sitten on. Kaiken kukkuraksi en löydä mistään Afrikasta tuomaani verhokangasta, joiden batiikkikuvion kuvittelen mätsäävän näihin tuoleihin!!!

Meillä on kotona suuret mylläykset menossa. Unkarista tulee monta vierasta meille joulukuussa ensivisiitille ja haluan, että vetkutellut remontit vihdoin tehtäisiin ennen sitä.

24 kommenttia:

  1. Hurja urakka, mutta varmasti mahtava kokemus... ja kohta oot vanha konkari tuolien entisöinnissä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urakkaa tosiaan riittää, mutta tekeminen on kivaa:) Luulen, että en kovin monia tuoleja enää näiden jälkeen ala verhoilemaan...

      Poista
  2. Verhoilu on ihan kivaa pienessä mittakaavassa. Sinä urakoit oikein kunnolla. Kiva nähdä lopputulos. Sitä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saadakseni itselleni kässyhuoneen, eli studion, pitää mun eka kässyillä sinne tuolit ;) Odotan innolla itsekin.

      Poista
  3. Tuoleista tulee vielä hienot. Unkarin vieraat ovat kivoja kun vauhdittavat remontteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolit näyttää kovin lupaavilta, huoneeseen tulee muitakin vanhoja kunnosttettuja huonekaluja seurakseen. Tosi hyvä, että on puolipakko saada kotia kuntoon.Tähän asti meillä on aina käynyt niin, että kun on pitänyt remontoida, onkin varattu joku matka.

      Poista
  4. Verhoiluhommat on kivoja! Kävin joskus työväenopiston kurssilla, ja aloitin vaatimattomasti vanhasta laiskanlinnasta, jonka purin "luilleen" ja pykäsin koko komeuden uusiksi. Ja myin sitten kohta pois, kun en tykännyt käsinojien kunnosta - olivat tosi vaikeat tehdä :)
    Koitahan malttaa marraskuuhun saakka :) Koreita komistuksia odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahjolan kurssi, millä mä olin, on myös pullolaaan noita laiskanlinnojen luilleen purkajia. Katselen kauhulla sitä touhua; heiniä, lastuja ja satulavöitä sekä niitä pellavakankaita! Musta ei ehkä olis siihen. Löysin vaihtoehtokurssin Teiskosta, piankos sinne hurauttelee joka toinen viikkoa ;)

      Poista
  5. Ai hurja miten makeeta!

    Sää ehdit onneksi ennen joulukuuta tehdä pari muuta projektia valmiiksi...ja tuolit saa kuivua ja sisäistää uutta olomuotoaan ja elämäänsä! Eihän ne ole vielä voineet selvitä sokista - ensin matkalla kaatikselle, sitten rankoihin repiminen ja vielä jälleensyntyminen edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä niin aattelet tuolien sielunelämää! Ne on takuulla nyt muutoskriisissä. Joutuvat kyllä kolmen viikon päästä taas työnalle, en pystynyt marraskuun kurssia odottaan ;)

      Poista
  6. On tuossa hurja urakka, mutta hienot niistä tulee. Menee ehkä nyt vähän harjoitellessa, vaan osaatpa sitten jatkossa. Ja kohtahan tässä on marraskuu, kun aika menee niin kiivasta tahtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulee hienot, mulla on kovat odotukset!

      Poista
  7. Kova homma,mutta varmaan lopputulos on kaunis:)

    VastaaPoista
  8. Aika työläältä hommalta tuntuu mutta lopputulos varmasti palkitsee.

    Tuolit on kyllä hyvä löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta monitusia työvaihetta näissä on. Harmi, kun piti kaikki superlonitkin uusia, mutta tuleepa sitten varmasti kunnolla tehdyt.

      Poista
  9. Varmasti antoisaa. Toivottavasti löydät kankaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antoisaa on ja kaikki tarvikkeet kasassa, jihuu!

      Poista
  10. Hyvältä näyttää, vaikka kyllä tuossa vielä hommansa on. Minäkin aloitin kovalla tohinalla (jo pari vuotta sitten) yhden nojatuolin verhoilun. Murentuneet superlonit sain pois, mutta siihen se jäi... Sinulla on aika paljon enemmän valmiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tulee tuolit mun studioon ja ilman tuoleja siellä on ehkä vähän tylsää tehdä kässyjä, joten paineet auttavat valmistumaan ;) Tee nyt ihmeessä tuolisi valmiiksi :)

      Poista
  11. Waytsi. Upeet tuolit pelastit. Vielä upeemmat niistä tulee, kun verhoilet ne uudestaan. Zemppiä hommaan. Kiva nähdä ne sit valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiitti. Takuulla esittelen sitten, kun ovat valmiit! (jos onnistuu)

      Poista
  12. Ihanat tuolit, niistä tulee varmasti superhienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Mulla on kyllä melkoisen kovat odotukset ;)

      Poista