taimista

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kohta olen taas siinä tilanteessa, että katselen taimikuvastoja eräänlainen innostunut kiilto silmissäni. Lupasin aiemmin itselleni täällä julkisesti, että taimiostot jäävät pieneksi ja aion sanani pitää. Pikkuisena muistutuksena (varsinkin itselleni;) viimesuven kasvatuksia, millaisina he saapuivat ja mitä he sitten loppusuvesta oikein olivatkaan.


Tässä yhdessä kädessäni on suurin osa kevään taimista. 5 eri lajia, 4-5 taimea kutakin. Olin lievästi ilmaistuna järkyttynyt taimien mikrokoosta.



Gebsu tarkistaa mustan petunian heti sen tultua.  Nämä taimet olivatkin reilummat kooltaan. 
Ensimmäiset kolme kuolivat, mutta sain korvaavat tilalle. 

 

Kaksi musta petunian taimea jäi henkiin. Ne kasvoivat betoniruukussa hyvin.
Ehdottomasti jatkoon!


 Amppelibambuja oli paketissa neljä kappaletta. Ostin myös niille suositellut kookoskuituamppelit. Päädyin jostain kumman syystä laittamaan kaikki taimet yhteen amppeliin, se olikin hyvä ratkaisu.


 Tässä neljän taimen amppeli parhaimmillaan. Ihan jees, mutta aikas vaatimaton vaivaan nähden ja hidas kasvamaan. Harkintaan, vain jos on ylijäämätilaa...


 Oikeassa alareunassa hiukan pilkottaa suklaakosmos. Kaunis, oikein viehättävä kukka mutta melkoisen vaatimaton. Taisi jäädä tuotos alle kymmenen kukan. Nyyh, ei jatkopaikkaa.


 Vuoriruokobambu oli melkoisen räjähtäneen näköinen saapuessaan.

 

Taimi vehreytyi, mutta koko jäi vaatimattomaksi. Ei pääse jatkoon.



Hopeaköynnös, yksi mikrotaimista.


 Onnistuivat hyvin. Jatkoon!


 Lyijykukka, yksi mikrotaimista.


 Tässä roippanat rivissä. Ei kukista, ei nupuista hajuakaan. Eivät edes seiso omillaan.
Ei pääse jatkoon, ei.
 

 Tässä toinen kuvakulma lyijykukista. Pasuunakukkani eivät kukkineet ja jäivät lopulta pakkasen armoille. Mieleni tekisi kokeilla uudestaan, mutta yksi taimi riittäisi.


 Näkymä kasvihuoneeseen, siellä pasuunakukat seisovat maassa ja pienenmmät taimet ovat ylemmillä tasoilla.


Keijunmekosta en ole ottanut kuvaa saapuessa. 
Kasvoi mukavasti, kukki ihanasti aina marraskuuulle asti. Jatkoon :)


 Kiitos, kun katselit 
<3 Gebsu the puutarhurin apulainen

 

42 kommenttia:

  1. Pirkko, minä tilasin viime vuonna kolme, onneksi vain kolme, sikakallista mesimarjan tainta. Ikinä en enää tilaa mitään taimia. Ne olivat pikkusormen kynnen kokoisia ja vaikka laitoin niille kaiken parhaimmin päin ja istutin uuden luumupuun juurelle ja hoidin ja kastelin, ne eivät kasvaneet yhtään ja syksyllä en enää edes nähnyt niitä.

    Tänä vuonna ostan taimet vasta kesäkuussa Viherlandiasta ja laitan sitten suoraan maahan.

    Tuo ompelukonekuva on viehättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompelukone on mummuni perintöä :) Puutarhani aarre.
      Vähän hankala tilalle, kun jotakin olisi kiva pienestäkin kasvattaa jotta saisi seurata sitä kasvua. Mutta arvokkaiden mikrotaimien kuolema on kyllä suoraan syvältä. Pidän nyt määrän hyvin kohtuullisena. Ja mulla on siemeniä kuitenkin runsaasti, osa niistä on esikasvatettava.

      Poista
  2. Muistan itsekin järkyttyneeni taimien minikoosta, mutta suurin osa kuitenkin kasvoi hyvin. Niitä vaan oli ihan liikaa, tila meinasi loppua kesken. Saa nähdä, miten Gojit ovat selvinneet pihalla, niistähän sain ihan maistaa kaksi marjaakin. No lunta niillä ainakin on suojanaan ollut kovastikin.
    Yritän pitää malttia tänä vuonna sekä siemenissä että taimissa, mutta nyt alkoi tehdä mieli muutamia hankintoja, kun näin niiden sinulla menestyneen...
    Mukavaa loppu viikkoa!
    Ihana apulainen---

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tila tosi kortilla, kun täytyy suojata kissoilta. Hih, tarkoitukseni oli kylläkin ainakin itseäni hillitä, eikä yllyttää!

      Poista
  3. Hauska postaus!

    Aikas mikroja olivatkin tullessaan ;)

    Ps. Minunkin pasuunakukka jäi pakkaseen :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa, Pirjo. Kovat pakkaset tulivat niin yllättäen!

      Poista
  4. Jopas oli pieniä taimia! Kiva postaus ja ihana tuo kissa!

    VastaaPoista
  5. Oli kiva lukea kokemuksiasi. Itse en ole koskaan tilannut taimia, vaan kasvatellut siemenistä itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, olipas yllätys. Mulla on pientä kokemusta molemmista.

      Poista
  6. Soma kuva kissasta ja hieno taimikimara!

    VastaaPoista
  7. Raakaa peliä Pirkon puutarhassa.
    Täälläkin on kokemusta taimien tilaamisesta. Se vaikuttaa hyvältä ja edulliselta kaupalta... Not! (Poikkeuksia voi toki olla.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, koitan asettaa itselleni hiukan raameja. Kävin tässä välissä jo erään puutarhafirman sivuilla ja napsin ostoskoriin satasella pientä ja pakollista. Juu, en sitten kuitenkaan painanut lähetä -nappia, vaan tulin tänne hakemaan vertaistukea. Mutta lähellä oli, retkahdus.

      Poista
  8. Vain talentit pärjäävät. Olen joskus tilannut taimia, kerran sain jotain ihan muuta, mutta seuraavana keväänä uudet tilalle. Minusta tuntuu turvallisemmalta ostaa taimet puutarhalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netissä on vaan niiiiin iiiihanaa selata kuvastoja ja tehdä ostoksia jo nyt, tammikuussa! Siitä saa kevätfiilistä. Ei millään malttaisi. Ja jos niitä ihan pakollisia ei saakaan sitten mistään, mitäs mä sitten tekisin??!!

      Poista
  9. Ihana kuva Gebsusta <3

    Minen enää tilaa taimia,eivät tunnu ehtivän kukkaan yhtään sen aiemmin kuin nämä kotona siemenkasvatetut.

    VastaaPoista
  10. Gebsulle ensimmäinen palkinto, toinen sija menee vasta kasveille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gebsu puskee, kehrää ja tökkii sua Mamma N märällä nenällään ;)

      Poista
  11. Yhtenä keväänä olen tilannut samanlaisia mikrotaimia. Osa ao. taimista on tänäpäivänäkin vielä hengissä, esim. gojit ovat kasvaneet mukavan kokoisiksi vaikka en ole yhtää marjaa vielä niissä nähnyt. Osa muista taimista kuukahti heti muutaman päivän jälkeen, mutta sain rahani takaisin kun valitin toimittajalle niiden menetyksestä. Kiitos, kun kerroit kokemuksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kauppiaat reilusti korvaavat taimet. Toivotaan, että kesällä pääset myös maistamaan omia gojimarjoja :)

      Poista
  12. Taimikuvastojen kuvat on liian loistokkaita, kuva täynnä kukkia, ja joskus mietin, kuinkahan monta samanlajin kukkivaa yksilöä on sullottu kuvaan. Hopeaköynnöksen onnistuin kerran talvettamaan kellarissa talven yli, mutta sitten seuraavana vuonna ei enää onnistunut.
    Kiva kuvasarja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan esim lyijykukan kuvan, siitähän pitäisi tulla jokaisesta taimesta pieni puu ;) Sitä ei tosin mainittu, että kuinka monen vuoden jälkeen....

      Poista
  13. Hehee, tiukka tuomari tässä kisassa! Mutta oikeastaan hyvin oikeudenmukainen, miksi varata tilaa sellaisille kasveille, jotka eivät oikein ilahduta, jostain syystä. Uutta tai uutta vanhaa kohti! Ihanaa, ettei tarvitsekaan rutustella joka vuosi samoilla kasveilla :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on pakko olla tiukka, kun tila on rajattu. Ja aika. Ja viitsimys. Tuollaiset nuupahtelijat vain harmittavat. Uusilla kasveilla kohti uusia pettymyksiä!
      No eipäs! En mä noin pessimistinen ole :)

      Poista
  14. Minä tilasin innoissani Lillaan taimia ja otin kotiinkuljetuksenkin....vähänkö tuttua kuskia nauratti kun koko mun suuuuuureksi luulemani satsi olis mahtunut melkein kainaloon!!
    Sanoin että nyt kyllä heität ne portille kun mä kerran olen maksanut - ja ite fillaroin kauheella höökällä perässä :)

    Ja taimet tulee kaupasta tai torilta tämän jälkeen, on sitä kasvun ihmettä siinäkin :)
    Sulla on ihana puutarhurin pulainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuossa yläkuvassa mun näpeissä on liki 30 taimea, pieneen tilaan tosiaan mahtuu! On siinä ollut kotiinkuljetuksen kanssa sulla naurussa pitelemistä!

      Poista
  15. Vautsi vau mitä ihanan erikoisia kokeiluja. Mie jo säikähin että miten sullon kuva mun kasvihuoneesta! Mulla on meinaan ihan samannäköistä, sama laattapohjakin :))
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas hauska yhteensattuma! Ei sillä, eihän tuo kovin uniikki kasvarimalli ole ;) Kaikenmoista täytyy aina kokeilla.

      Poista
  16. On ne taimet todellakin pieniä. Itsekin joskus olen ollut todella pettynyt. Steviaa silloin muistaakseni tilailin.

    Tuollainen edellisen kertaaminen olisi kyllä hyvä tehdä itsekin. Mutta aina vaan se kevät tartuttaa sen multasormisen taudin :)

    Ihanaa kun aurinko jaksaa jo joka päiviä pidempään paistella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kaikista ei mullakaan kuvia ollut, mutta tänä vuonna aion vieläkin enemmän kasvuja seurata. Multasormisuustauti on kyllä ihanaa ja täällä blogissa se leviää ja tarttuu kovasti:)

      Poista
  17. Opettavainen ja mielenkiintoinen kertomus. Pitäisikin kuvata kaikki ostokset ennen ja jälkeen juuri kuten olet tehnyt. Näin saisi käsityksen siitä, mitä kannattaa jatkossa hankkia ja mitä ei. Minulla on aika huonoja kokemuksia nettitaimista, jotenkin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta käydä ne itse jostain taimistosta ostamassa. Vaan silti sitä aina johonkin uuteen juttuun taas sortuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä edelleen aion myös johonkin sortua, mutta josko nyt nämä kertaalleenkokeillut jäisi vähemmälle ;)

      Poista
  18. En ole koskaan tilannut netistä taimia, enkä tämän jälkeen kyllä tilaakaan, onneksi sentään sait muutamia onnistuneita hankintojakin. Puutarhalla tai taimimyymälässä on hyvä verrata taimia ja valita itselle ne parhaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla, että kasvattajallakin oli joku vaikutus ;) No, en minäkään noita mikrotaimia enää tilaa....

      Poista
  19. Tämä oli mielenkiintoista! Itsekin pohdiskelen siemenien ja taimien välillä ja useimmiten kallistun siemenien puolelle. Tosin hopeaköynnös näytti olevan onnistunut hankinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Se onnistui oikein mahtavasti! Molemmissa on puolensa, taimilla pääsee hyppään vähän edelle;)

      Poista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Uppouduin oikein viime kesän taimiostoksiisi. Olipa sinulla epäonnea. Minäkin viime kesäni tilasin taimia kahdesta eri paikasta enkä kokenut pahoja pettymyksiä. Minitaimiakaan en saanut. Tilasin mm. erilaisia kurjenpolvia, alppipiikkiputkea, kerrian (keltakukkaisen pensaan), kellohyasintteja ja mongolianvaahteran. Olin kaikkiin muihin suht tyytyväinen paitsi mongolianvaahteraan, joka ei näyttänyt menestyvän muttei ihan kuollutkaan. Ehkä minulla oli moukan tuuria, kun minulla ei ole mitään kokemusta puutarhanpidosta - paitsi viime ja hiukkasen toissa kesältä. Kellohyasintit olisi pitänyt ottaa kellariin talvetukseen mutta en ehtinyt kun pakkanen yllätti. En tiedä kuinka kerrian käy talven aikana, viime kesänä se kasvoi iloisesti ja yritin suojata sitä talveksi. Mielenkiintoista nähdä, onko mongolianvaahtera vielä hengissä. Nyt olen jo tilaillut taimia, täytyykin olla tarkkana ja varovainen, otan onkeeni kokemuksistasi. Kun taimet tulevat, yritän muistaa heti ottaa kuvan joka kasvista ja katsoa, millaiseksi se kesän aikana tulee ja milloin on parhaimmillaan. Lisäksi olen tilannut siemeniäkin.
    On hauskaa, kun monissa blogeissa jo eletään kesää vaikka ulkona on vielä talvi.
    (Poistin aikaisemman kommenttini, kun siihen tuli ärsyttävä kirjoitusvirhe.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, kiitos kommentistasi :)
      Mulla oli taimien kanssa sekä epäonnea, että onnea. Ja en vois tietää, poljonko itse kasvatuksessa mokaisin. Mikro taimet kyllä aluksi järkytttivät, mutta ainakin hopeaputos kasvoi upeasti!
      Taimia, sipuleita ja siemeniä on kiva kuvata ja sitten katsoa mitä niiatä oikeesti lopulta tuli. Mutta yhtä tärkeää on muistaa se, miten kivaa kasvatushomma on;)

      Poista