puutarhamyssyn alla miettii ja vastaa hän

torstai 17. tammikuuta 2013

Saaripalstan Saila lähetti haasteen, jossa vastataan 11 kysymykseen, keksitään omat 11 kysymystä ja lähetetään ne eteenpäin. Sailalta saamani kysymykset ovat puutarha-aiheisia ja ohjeistuksena olikin laittaa puutarhamyssy päähän näitä miettiessä! Vau, mukava haaste - ihan pakko alkaa heti hommiin :)

 Tässä Sailan satsi kysymyksiä ja vastaukseni:

1. Mikä puutarhakohde on jäänyt mieleesi maailmalta?
Vaikuttavin puutarha on Brindavan Gardens etelä-Intian Karnatakassa, Mysoren lähellä. Puutarhassa on upeiden kasvien lisäksi vesijuttuja, joki veneineen ja valo-vesi-musiikki show joka ilta kun pimenee...(ja maailman suurimmat itikat, joilta oli hankala suojautua)

2. Entä kotimaasta?
Apuva, monta! Pilven piirtämä on pieni ja kaunis,



 Eijas Garden iso ja kaunis.



3. Millaisen istutuksen haluaisit tänä vuonna toteuttaa?
Nyt kysyit Saila oikealta henkilöltä. Palan halusta kertoa suunnitelmiani ;) No kerron vain yhden: Kasvihuoneen takaa lähtöpassit saa puutarhani viimeinen nurmikkopläntti ja tilalle tulee luultavasti pyöreä istutusalue, Goottipuutarhahenkinen. Siihen keskelle tumma koristeomenapuu Malus royalthy, hopeahärkkiä, kääpiöpurppurahappomarja, Idänunikko Royal Wedding, Lehtoakileija William Guinnes, Tulikukka Flush of White sekä  Tarhaorvokki Black Star.


Lisäksi. Kuupuutarhani lähistolle maanpeitekasveilla ja koristekivillä jotakin tämän tapaista, betonisen jing-jangin ympärille.



4. Mistä kasvista olet tällä hetkellä innostunut?
Kaikista. Heinistä! Mustista. Siemenistä. Kimikistäni.

5. Onko kukkapenkeissäsi luonnonkasveja?
On ainakin lemmikkiä, koiranputkea ja "saniaista"

 6. Tilaatko puutarhalehtiä (kotimaisia tai ulkomaisia)?
Taidanpa tilata kaikki kotimaiset ja matkoilta tuon aina puutarhalehtiä. Joskus harvoin ostan ulkomaanlehtiä myös kotimaasta.

7. Montako hyllymetriä sinulla on puutarhakirjoja – onko siellä suosikkia, johon palaat yhä uudestaan?
Alle metri. Suurin osa käytössä. Ehkäpä Paula Ritanen-Närhi, paratiisi takapihalla on aikoinaan aiheuttanut jonkinmoisen herätyksen, kuvittanut unelmaani.

8. Voisitko toteuttaa symmetrisen muotopuutarhan pihallesi vai pidätkö kaarevista luonnonmuodoista?
Jos tilaa oli paljon, voisin toteuttaa myös symmetrisen muotopuutarhan. Mutta ainoana puutarhana en, täytyy olla vaihtelua ja luonnonmuotojakin.

9. Onko pihallasi kasviyhdistelmää, johon olet erityisen tyytyväinen?
Mustat ja valkoinen tulppaani kasvihuoneen seinustalla, vahingossa kirveli vielä vihreänä mukana. Isopoimulehti, oranssi lilja ja oranssi tulppaani. Myös hopeacomboni on onnistunut!



10. Millaisia hyötykasveja kasvatat mieluiten?
Hyötykasvit eivät ole mun juttu, mutta jotakin pientä pitää olla mielestäni silti. Sipulit ovat tärkeimmät, myös tomaatit, chilit ja paprika. Sekä basilika ja salaatti!

11. Mikä on paras hetki puutarhassasi?
Se, kun ollaan Husbendin kanssa koko päivä ahkeroitu yhdessä hiki otsalla ja saadaan päivän urakka valmiiksi. Istutaan penkille vierekkäin, ihastellaan, mietitään, suunnitellaan ja ehkä juodaan viinilasilliset. Ja pusutellaan <3


Ja sitten uusia ja kierrätettyjä kysymyksiä:

1. Millainen on unelmiesi puutarha?
2. Minkä kasvin valitsisit puutarhaasi, jos ei tarvitsisi yhtään välittää olosuhteista vaan kasvi kuin kasvi takuulla menestyisi?
3. Suositko jonkinvärisiä kukkia, hyljeksitkö jotakin toista väriä?
4. Millainen on tai olisi suosikki kesäkukkaistutuksesi?
5. Onko kukkapenkeissäsi luonnonkasveja?
6. Tilaatko puutarhalehtiä (kotimaisia tai ulkomaisia)?
7. Mihin puutarhaan haluaisit ystäväsi viedä ja miksi?
8. Onko puutarhasi lepo vai työpaikka?
9. Mikä on mielestäsi kaunein maanpeitekasvi?
10. Mikä on lempipensaasi?
11. Oletko teettänyt tai tehnyt itse puutarhaan suunnitelman, vai istutatko hetken mielijohteesta?


Jotka lähtevät seuraaville:
GeraniumilleKatjalle, Marjalle, Kruununvuokolle ja Nettimartalle

26 kommenttia:

  1. Viimeinen vastauksesi oli kaikista parhain <3 :)

    VastaaPoista
  2. Goottipuutarha kyllä kiinnostaa minua, myös mustien kukkien ihailijaa :) Jännää nähdä, minkälaiset luot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, enpä ole yllättynyt. Tila on rajallinen, joten pienen sovelluksen ;)

      Poista
  3. Sinä se kyllä olet todellinen Puutarhaihminen! Oikein isolla P:llä :)
    Eksoottinen kokemus on varmasti ollut tuo intialainen puutarha.
    Minunkin mielestäni parasta puutarhassa on se, kun juodaan sunnuntaiaamuisin kuohuviiniä terassilla (enimmäkseen tosin vain kesällä)
    Kiitos haasteesta, ryhdyn miettimään vastauksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kiitos, kaunis nimitys <3 Harmi, kun mulla ei ollut oma kone ja valokuvat käytössä.
      Lohdullista, että joku muukin nauttii samantapaisista puutarhahetkistä :) Vastauksiasi odottelen suurella innolla!

      Poista
  4. Ihanat kuvat ja kivat vstaukset:)

    VastaaPoista
  5. Vastasit oikein kaikkiin kysymyksiin :) Innolla odottelen uuden projektisi raporttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Cheri ;)
      Voit olla varma, että raporttia tulen taas suoltamaan!

      Poista
  6. Kysymys numero neljä laittoi pikkuisen hymyilyttämään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liian vaikea vastattavaksi vain yhdellä sanalla ;)

      Poista
  7. Ihana on kyllä tuo sun hopeacombo :)
    Missäs vaiheessa olet siitä kertonut?
    Voisin meinaan vilakaista mitä kaikkea sulla siinä kasvaa. Itselläni on betonirenkaan ympärillä ohatanmarunat vain yksistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla kesän onnistujissa, se hopeacombo. Siinä oli vain ohotanmaruna, kissankäpälä ja hopeaputous. Jotain muutakin siihen lisäsin, muytta on nyt hukassa nimi, olisko ollut joku toinen marunalaatu.

      Poista
  8. Mukavat vastaukset ja kauniit puutarhat kuvissa. Mulla ei tällä erää ole suunnitelmia puutarhan suhteen ensi kesänä. Outoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä vielä aikaa suunnitelmienkin syntyä ;)

      Poista
  9. Hienoja haaveita ja suunnitelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilu ja suunnitteleu on elämässä tärkeää ;)

      Poista
  10. Ihanat vastaukset, mutta mua jäi vaivaamaan se, että palat halusta kertoa suunnitelmistasi ja sitten sanot paljastavasi vain yhden... siis sinut täytyy haastaa uudestaan :-D
    Goottipuutarhasi kuulostaa mahtavalta jo nyt, samoin jin-jang.
    Voi vitsi, haaveksin nykyään yllättävän vähän matkustelusta, mutta yksi pitkäaikainen haave mulla on: päästä näkemään Intian puutarhoja!
    Hopeacombo on ihana, samoin hetki husbendin kanssa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kerronhan mä kuitenkin KAKSI suunnitelmaa, vaikka uhkaan kertoa vain yhden;) Siis gootti + jingjang-alueen viimeistely. Plus nurmikonkadotus....
      Ainakin tuo Intian puutarha oli mahtava. Joten voin suositella. Husbend on <3

      Poista
  11. Moi! JUST samat harrastukset, kissat ja puutarha :) Kivat kysymykset ja vastaukset! Mikäs kissa on tuo tuuheahäntäinen? Nimestä en saanut selvää, mun pitää kyllä silmäklasini käydä uusimassa. Kauniita kauniita upeita kissoja sulla on !!!
    Tervetuloa vastavierailulle milloin vain ehdit :)
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit ja varmasti tulen vastavierailulle! Gebsu on pitkäkarvainen itämainen, kaksi muuta lyhytkarvaisia itämaisia.

      Poista
  12. Kiintoisat kysymykset ja vastaukset, tosiaan! Hienoa, että pusuttelu kruunaa puutarhapäivänne, niin pysyy sekä puutarha että suhde kunnossa :)

    Kiitos haasteen heittämisestä Tontille, vastaan samantien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha ja pusuttelut kuuluvat yhteen :)
      Odotan kovasti vastauksiasi, täytyy heti lähteä kurkkimaan joko on valmiina;)

      Poista
  13. Kivoja kysymyksiä ja vastauksia! Minäkin kävin Pilven pihalla viime kesänä, ja se on kyllä aivan uskomattoman ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, eikö vaan olekin! Mulla on sieltä puutarhasta monta kuvapostausta :)

      Poista