joulukuu ja vuosi 2017

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

 

Aloitetaan joulukuun kuukausikatsauksella, eli tässä suosikit:

*Puutarhassa   Tilanne ihan täysin sama, kuin marraskuussa. "Lunta tulee ja menee edelleen. Pimeys pysyy. Kasvilampun alla talvehtivat pelargonit ovat intoutuneet kasvamaan ja kukkimaan. Etupihalla kukki vielä puolessakuussa orvokki." Myös orvokin kukkimisen suhteen.  

*Kissa- suosikki
Béla, joka väsymättä jaksaa tulla mamman rinnalle väsyttämään.

  *Kirja
Luin ennätyksellisen vähän, koska käsityöt, suosikiksi nousee Leena Siitonen ja Lempeän elämän käsikirja säätäjille. Niin moni kohta kolahti. 





 *Kädentaidot 
Kalevala -peitto valmistui, sain pukeutua siihen Linnan juhlia katsellessa ja pääsiin tuulettamaan sitä Tampereen Raatihuoneen rappusille ihan Aamulehdessä asti. Tein joululahjaksi anoppilaan mandalatyynyn virkaten, kummikissa sai neulotut lelut. Aloittelin huivia.




Ja sitten koko 2017 vuoden instakuvien 9 suosituinta ja omat vuoden suosikkini:



1, 2 Kalevalapeitto on päässyt itseoikeutetusti mukaan suosikkikuviin, oikein kahden kuvan voimalla. Ehdottomasti syksyni paras kokemus, joka antoi paljon elämyksiä.

3 Jesse ja isukin jättipeitto, siinäpä kaksikko. Oli ihana hemmotella omaa rakasta itsetehdyllä peitolla.

4 Dublin ja Temple Bar, kyllä, hyvä reissu joka katkaisi tämän Suomen pimeyden.  Antoi myös pontta päätöselle, että ensi vuonna joulun alla jossain ehkä vieläkin aurinkoisemmassa kohteessa.

5 Näsijärven aallot. Veneily toi luksusta keskikesäämme. Aikas monta pikkureissua tuli tehtyä ja jopa yksi arjestairroittava yöreissu. Veneessä on lempeä nukkua.

6 Nipsu ja mää, siinäpä se. Jos vaikka luen sängynpäällä, saan aina lyhyttukkaisen kissakaverin seuraksi. Myös käsitöitä tehdessä, kyllä! - opettelin virkkaamaan puolimakuulta jotta kroppa pysyy rentona.

7 Kissat Catiossa ja kesä kotosalla. Pitkä se kai oli, vaikka lyhyeltä tuntui.

8 Budapest ja suosikkisiltani Lanchíd. Jaksaa sykähdyttää vuodesta toiseen, reissusta toiseen. On se niin ihana.

9 Sokerina pohjalla Gebsu ja sisälle talvea viettämään tullut liljapuu. Itseteossa.

Tekee hyvää katsoa näitä hyviä vuoden tapahtumia. Kaikenkaikkiaan vuosi 2017 oli todellinen keskivaikea vuosi, Pauliina Vanhatalon kirjan mukaisesti. Mutta syyskaudella nousujohteinen ja sehän se on pääasia!

6 kommenttia:

  1. Kaikenlaista sinulla on viime vuonna ollut. Vaikka onkin ollut keskivaikea vuosi, on siihen kuulunut monta kaunista ja mukavaakin asiaa. Olkoon tämä vuosi helppo ja onnellinen ja myöskin loppua kohti nousujohteinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimevuosi ei ollut häävi, mutta se on onneksi nyt takanapäin. Ja sitä tärkeämpää on niiden arjen ihmeiden nostaminen, jos muuten on keskivaikeaa.

      Kiitos, näin toivon minäkin.

      Poista
  2. Kaikenlaista mukavaa kuitenkin on sisältynyt keskivaikeaan vuoteesi. Vähän kuin tilkkutäkki :) Sellaisia ne vuodet yleensä ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja elämä, joo! Mutta olishan se ihan tylsää, jos olisi vain auvoisuutta aina.

      Poista
  3. Ihania käsitöitä olet kyllä tehnyt. Kalevala-peitto on ihan ykkönen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kalevalapeitto on varmaan mun elämäni virkkaus.

      Poista