Viisaat linnut

maanantai 18. joulukuuta 2017

"Monet lintulajit ovat erittäin sosiaalisia. Ne kasvattavat poikasiaan yhdyskunnissa, kylpevät porukassa, nukkuvat ryhminä, etsivät ruokaa joukolla. Ne salakuuntelevat. Ne riitelevät. Ne huijaavat.Ne pettävät ja manipuloivat.Ne kidnappaavat. Ne eroavat toisistaan. Ne osoittavat suurta reiluuden tajua.Ne antavat lahjoja.Ne leikkivät aasia ja köydenvetoa risuilla, espanjansammaleen säikeillä, sideharson paloilla. Ne näpistelevät naapureiltaan. Ne varoittavat poikaisaan. Ne härnäävät. Ne jakavat. Ne ylläpitävät sosiaalisia verkostoja. Ne käyvät statuskilpailuja. Ne lohduttavat toisiaan suutelemalla.Ne opettavat poikasiaan. Ne kiristävät vanhempiaan. Ne kutsuvat todistajia koolle kumppaninsa kuoltua. Ne saattavat jopa surra."


Jotakin siitä tiesin, sillä jokaiselle kissanomistajalle lienee tuttu ilmiö, kuinka varikset kiusaavat kissoja. Mutta sitä en tiennyt, että Amerikanhakki voi piilottaa 30 000 siementä laajalle alueelle, ja muistaa vielä kuukausien kuluttua siementen sijainnit tai että matkijalinnut varastoivat mieleensä 200-2 000 erilaista laulua.

Viisaat linnut kirjasta oppii hämmästyttäviä uusia asioita linnuista. Sirkku oppii alueen murteen mukaisen laulunsa elinympäristöstään! Linnut oppivat ratkaisemaan ongelmia, valmistamaan työkaluja ja käyttämään niitä. Linnut laskevat ja jäljittelevät toistensa käyttäytymistä. Oppivat rikkomaan pahvikorkin maitopullosta. Uudenkaledonianvarikset Betty ja 007 osaavat tehtäväsarjoja.




 Kirja avaa lintubongarille aivan uuden tason lintujen seuraamisessa. Kirja on mielenkiintoista luettavaa ihan kaikille, takuulla jatkossa katselet lintuja ihan uusin silmin. Oivallinen lahjateos.

kirja saatu blogiin

6 kommenttia:

  1. Onpa kiinnostavan kuuloinen kirja, ja ihana lahjaidea!
    Kun meille tuli undulaatti, kuvittelin sen olevan ehkä vähän tylsä. Serkullamme oli undulaatti, nimittäin. Se oli ihan kiva, mutta ei sen kummempaa. Kun meidän undulaattimme kotiutui, ja sille myöhemmin kaveri, ja niille vielä puolisot, ällistyin: ne olivat kaikki aivan eri luonteisia! Jotenkin sitä ajattelee, että kaikki pikkulinnut ovat samasta muotista valettu. Yksi oli viisas herrasmies, toinen hönö, jolla ei ollut mitään käsitystä undulaattien sosiaalisen elämän kiemuraisista säännöistä, kolmas laiska pyknikko, neljäs villi ja kiivas. Kun pullukka-pyknikko Jenni istui kerran huonekasvissa ikkunalaudallani, aloin ihmetellä, kun varpusten sirkutus kuului kummallisen läheltä. Jenni oli aikansa kuunnellut siinä ikkunan ulkopuolella olevia varpusia ja alkoi matkia niitä.
    Pienten lintujen kanssa elämiseen liittyi lukuisia muitakin hauskoja juttuja. Siskoni on tosi lintuihminen, hänelle tämän voisikin hankkia, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä oon nyt ihan äimänkäkenä, koska olen tosiaan ajatellut linnuista ihan väärin. Ihania noi lintumuistosi!

      Poista
  2. Ja kaiken muun hyvän lisäksi linnut osaa viel lentää! Ihan käsittämättömän taitavia tyyppejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Mulla on silmät avautuneet :)

      Poista
  3. Varmasti kiinnostava! Hyvä vinkki.

    VastaaPoista