päiväkävelyllä Dublinissa

lauantai 9. joulukuuta 2017


 St Patrick Cathedral


Dublinin keskusta on kompakti ja siellä on mukava kävellä ristiin rastiin. Aloitetaan kävely keskiaikaisista kortteleista, jotka ovat Dublinin vanhinta osaa. Alla Dublinia, joka elämyksellisesti perehdyttää viikinkiaikaan.

Huomaa liikennemerkit vasemmalla, tekstit on ensin iiriksi, sitten englanniksi alla.


 

 Christchurch Cathedralin pihamaalla kukkivat pensaat. Muutenkin kaupungissa oli paljon kaikenlaista kukkivaa.


Kaupunkikuvaa



Yllä olevasta rakennuksesta löytyy Queen of Tarts, kahvila jossa nautiskelimme allaolevat herkut.


Vastapäätä Dublinin linna.




Kiertelimme pienia katuja, joista löytyi mielenkiintoista katseltavaa, kuten dublinilaista korutaidetta ja keramiikkaa.



Paljon kasvipohjaista kosmetiikkasarjoja,
ihania käsinvärjättyjä lankoja ja ah` niin hyvää siideriä.


Toisella puolella Liffey -jokea.

 '
O´Connell Street ja maailman korkein veistos The Spire.
Vieressä on vanha postitalo, joka toimii myös museona.
 

Tavalliset talotkin on Dublinissa niin kauniita.



Välillä hyppäys puistoon ja Oscar Wilde siellä jo makoileekin kivellä.


Powerscourt Centre ostoskeskus on mukavan kokoinen, ihastuin lankapuotiin This is Knit ja MoMuse koruihin. Sekä näihin jouluisiin tunnelmiin.


Ilta koittaa ja vielä tahdomme nähdä yhden teoksen, Molly Malone työntää myyntikärryjään.


Ja tässä vielä yksi versio Dublinilaisten kansallislaulusta, Molly Malone.


14 kommenttia:

  1. Ihan tuntuu koti-ikävältä, kun katsoo näitä kuvia. *huokaisee pitkään*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vähän aavistaa tunteen, kun itsellekin jäi ikävä Irlantiin.

      Poista
  2. Onpa kauniita vanhoja rakennuksia. Vanhoissa rakennuksissa viehättää aina niiden yksityiskohdat.
    Nuo tavallisetkin kodit on tosiaan kauniita.
    Mukavaa viikonloppua Pirkko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taloja on niin mukava katsella reissussa. Kiitos ja hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  3. Taas muistelen. Kun olin välillä kotisuomessa ja menin takaisin Irlantiin, niin irlantilaiset ystäväni sanoivat: "Tervetuloa kotiin, Tuula." Suomessa ei useinkaan niin sanottu :)
    Oi, Powerscourt Centre! Silloin aikoinani siellä oli flyygeli vähän lavan tapaisella keskellä ostoskeskusta. Sitä soitti aina joku hyvä pianisti. Joulun alla joululauluja. Onko siellä vieläkin flyygeli keskellä ostoskeskusta? Ja Molly se jaksaa edelleen niitä kärryjään kuljettaa :)
    Mukavaa viikonloppua, Pirkko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti olen kuullut sanottavan, että parasta Irlannissa on lämminhenkiset ihmiset. Flyygeliä ei me muisteta, ainakaan siinä keskellä olleen.
      Hyvää viikonloppua Tuula ❤

      Poista
  4. Ihania tunnelmia ♥ Tuo sininen talo on hauska, ajatella kun koti olisi tuon näköisessä talossa! Upeita ovat kaikki rakennukset kyllä. Massiivisia.

    Ja ihanaa, kun jossakin joku kasvaa ja on vihreää. Sen kun muistaa, jaksaa uskoa valoisampiin vuodenaikoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hauska bongailla persoonallisia taloja. Mä ottaisin sen Punasen 😉
      Kyllä sitä valoa ja vihreyttä meillekin saadaan, kun hän vähän odotellaan. Muutama kuukausi.

      Poista
  5. Viehättävä paikka, kiitos virtuaalimatkasta.
    Siellä näköjään HopOn-bussitkin ovat vihreitä oman maan värin mukaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreää vilahtelee siellä sun täällä, pääsimme myös kokemaan rugbyn katsojien vihreät asusteet!

      Poista
  6. Ihania kuvia, näyttää kyllä niin kauniilta paikalta! Paljon nähtävää ja ihasteltavaa! Leppoisaa toista adventtia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtävää jäi vielä monelle matkalle 😉 Kiitos ja hyvää adventtia.

      Poista