Vihreä valtaa kodin

torstai 9. marraskuuta 2017



 Nyt löytyi huonekasvikirja mun makuuni! Niin paljon kuin puutarhan kasveista pidän, on mun sisäkasvit olleet melko huolettomalla hoidolla ja vähällä rakkaudella. Tämä kirja kertoo juuri niistä mun lempparihuonekasveista ja samantein päätin, että eihän mun muita tarvitsekaan katsella kuin lemppareita! Jee.

Olemme valinneet tähän kirjaan vain kasveja, joita on helppo löytää ja vaikea saada hengiltä aina ensimmäisessä näyteikkunastailauksessamme käyttämästämme tillandsiasta ilmaa puhdistaviin trooppisiin kasveihin, jotka huolehtivat meistä, kun me huolehdimme niistä.

Koska Jesse on puutarhurikissa, me luettiin ja ihailtiin kuvia yhdessä. Ensin herkistyttiin kirjan tekijöiden taustatarinasta, kuinka he talon mukana perivät kaktuksia, mehikasveja ja trooppisia kasveja. Caro Langton ja Rose Ray ovat molemmat muotoilijoita ja jakavat kirjassa TEE ITSE -ohjeitaan. 


 Ja lisää mielenkiintoisia lukuja seuraa; Vihersisustaminen, Kasvien hoitaminen, huoltaminen ja monistaminen, Vihreä koti ja lopuksi Kasvien yhdistävä voima.

Jokin aika sitten huutelin apuja käenkaalini hoitoon, tästä kirjasta löytyy sekin. Sisällysluetteloa silmäilen edelleen ihmetellen, kirjassa esiintyy lukuisat erilaiset tillandsiat, piileat, anopinkielet, kultaköynnös, vehkat, palmut, kaktukset, rahapuu, unelma....
 

 Ruukkujentekoaddiktioni oikein riemastuu, tästä oiva vinkki uuden työhuoneen ilmeeksi!

 Tee itse -osiossa tehdään makraméta ja ruukkuja, rakennetaan terraario kasveille ja sekoitetaan omat multasekotukset. Minipuutarhakin tehdään, sekin on mulle ajankohtaista (ainakin kesällä).



Vihreä valtaa kodin kirjassa on reilut 220 sivua, tunnelmallisten ja hienosti sommiteltujen kuvien lisäksi tiukkaa asiaa. Olen jo opiskellut mehikasvien kastelua ja huoltotoimenpiteitä ja aion saada tuon allaolevan kuvan seinällä olevat uudet kasviasukkaat pysymään hengissä. Ihan ilman Jesseä ;)  


Jos haluat modernin, trendikkään huonekasvioppaan on tämä kirja sinulle. Ihana myös lahjaksi.


Kirja saatu Gummerukselta.

22 kommenttia:

  1. Tää on tosi ihana kirja!
    Komppaan sun joka sanaa ja suosittelen sitä myös lämpimästi kaikille, jotka tykkäävät vähääkään huonekasveista.💚🌿

    VastaaPoista
  2. Minäkin lumouiduin tuosta kirjasta, löysin useammankin kasvin mikä meni tahtoo-listalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania helppoja kasveja, jotka vielä tosi kauniita!

      Poista
  3. Voi Jesseä, niin söpeli! Toivottavasti kasvit pysyvät hengissä ilman Jessen panostusta ;-)
    Voi että miten ihana, ihan mieletön, sun minipuutarhakiposta tuli!! Siis niin täydellinen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jesse ei oikein ylety (ainakaan vielä) niitä seinälle hoitaan. Kippo on ihan kiva, oli mukavaa vaihtelua tehdä enemmän muotoilua.

      Poista
  4. Haluaisin osallistua kahden Kädentaitomessut Tampere 2017 lippuarvontaan mutten löytänyt kohtaa johon kommentoida niin käyköhän tämä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisitkin jo kohdan löytää tuolta alempaa. Onnea arvontaan!

      Poista
  5. Ulkona kun tummenee niin kyllä sitä väriä ja vihreyttä kaipaa sisätiloihin.
    Ihanaa torstai-iltaa sinulle Pirkko ja halit karvakamuille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha on mulle niin tärkeä, että pitäis panostaa myös huonekasveihin. Kyllä ne ilahduttaa. Kiitos 😘

      Poista
  6. Vihdoinkin uudenlainen sisäkasvikirja! Upea tuo tekemäsi pienoispuutarha, aivan alkoi sormet syyhytä saven vääntöön itselläkin. Mitähän Blogger oikein kenkkuilee, sillä en ole pitkään aikaan päässyt kommentoimaan blogiasi. Sekä tietokoneella, että tabletilla sivu meni aivan sekaisin kun painoin kommenttinappulaa. Pari muutakin lukemaani blogia käyttäytyi samoin. Nyt onneksi pelittää taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan ajankohtainen kirja, virkistävä uutuus!
      Kuulin muualtakin, että blogger temppuili, mutta mulle moista osunut. Mutta hyvä kun nyt toimii.

      Poista
  7. Tuo kirja näyttää oikein kivalta ja ihana lukukaveri:)♥ Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkan vielä viikonloppuna kirjan parissa, tästä tuli myös hyvä apu pulmiin. Ei tarvitse Jessen yksin kasveja enää hoitaa 😉 Hyvää viikonloppua, Kiitos!

      Poista
  8. Minäkin yritin kehua minipuutarharuukkuasi, mutta blogger ei suostunut yhteistyöhön. Tulkoon kehut siis nyt eli aivan ihana ruukku. En tiedä, oletko pitkäänkin harrastanut keramiikkaa, mutta taitava olet joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aloitin viime keväänä, joten olen ihan aloittelija vielä. Keramiikanteko on kyllä koukuttavaa. Voihan blogger 😓

      Poista
  9. Onpa ihana kirja! <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! Kirjas voin lämpimästi suositella 😍

      Poista
  10. Ihania ideoita saa näistä kuvistasi <3

    VastaaPoista
  11. Onpas viimeisessä kuvassa hienot ruukut!!

    VastaaPoista