mukana Kalevala CAL -peittoprojektissa

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Minulla on suuri ilo ja kunnia olla mukana juhlistamassa 100- vuotiasta Suomea käsityön merkeissä. Edellisistä virkkauksista on vierähtänyt jo tovi ja silloinkin osaamiseni rajoittui lähinnä ruutuvirkkaukseen. Nyt tämän projektin myötä olen oppinut huikeasta virkkaamisesta ja päässyt todellakin kokemaan sekä tekemisen, että oivaltamisen iloa!

5. Maija-Leena Siuvatti: Iso tammi - Big Oak, the world tree

Ojenteli oksiansa, levitteli lehviänsä.
Latva täytti taivahalle, lehvät ilmoille levisi:
piätti pilvet juoksemasta,
hattarat hasertamasta,
päivän peitti paistamasta,
kuuhuen kumottamasta.
(Kalevala, runo 2, 81-88)

1. Sari Åström: Ilmatar
 
Olipa impi, ilman tyttö,
kave luonnotar korea.
Piti viikoista pyhyyttä,
iän kaiken impeyttä
ilman pitkillä pihoilla,
tasaisilla tanterilla. 
(1. runo / 111-116)


Mikä ihmeen peittoprojekti? Annetaan Kalevala CAL -verkkosivuston kertoa;

Kalevala CAL – peittoprojekti

Satavuotisjuhlaansa viettävä Suomi saa lahjaksi Kalevala-aiheisen virkatun peiton, jonka jokainen kädentaitaja voi tehdä itselleen tai lahjaksi.
Kyseessä on virkatun peiton ohje, joka koostuu 24:stä ruudusta, liitoksesta ja reunuksesta. Peiton suunnittelussa on ollut mukana 19 eri suunnittelijaa, sekä lukuisia muita vapaaehtoisia muun muassa testaamassa ja kääntämässä virkkausohjeita englannin kielelle.
CAL, eli virkataan yhdessä -projektit, ovat kansainvälisesti hyvin suosittu tapa yhdistää virkkaus yhteisöllisyyteen ja yhdessä tekemiseen. Kalevalalla höystettynä CAL on oikein mainio tapa juhlia yhdessä Suomea!
Ohjeet jaetaan osa kerrallaan, jolloin osallistujat pysyvät samassa tahdissa. Facebook-ryhmässä voi fiilistellä osalistumista ja peiton etenemistä kuvien ja kokemusten jakamisen merkeissä.
 
3. Soile Olmari: Maailman synty - Birth of the world

Alkoi hautoa munia,
päätä polven lämmitellä.
Hautoi päivän,
hautoi toisen,
hautoi kohta kolmannenkin
1. runo / 213-216


4. Susku Öysti: Kätketty aurinko - Hidden Sun

”Louhi, Pohjolan emäntä [...]
Kätki kuun kumottamasta 
kirjarintahan kivehen, 
lauloi päivän paistamasta 
vuorehen teräksisehen.”
(Kalevala, runo 47)



2. Taina Tauschi: Sotkan pesä - Bluebill's Nest

Lentelevi, liitelevi,
päähän polven laskeuvi.
Siihen laativi pesänsä,
muni kultaiset munansa:
kuusi kultaista munoa,
rautamunan seitsemännen.
(1. runo, 207 - 212)




 Facebook- ryhmän lisäksi kuulun whatsapp- ryhmään, jossa jaetaan Kalevala CAL kuulumisia ja jeesitään toisia. Uudet ohjeet tulevat aina maanantaisin ja perjantaisin (jotka ovat nyt lempipäiviäni!) ja malleihin on myös hyvät videot. Koska olen ihan aloittelija, on jokainen ruutu vaatinut purkamista ja pähkäilyä roppakaupalla. Mutta onnistumisen iloa on korvannut moninkertaisesti kaiken vaivan.

Projekti on edennyt nyt ensimmäiseen neljännekseen, olen jo saanut aikaiseksi peiton parin kissan kasalle, kun kuusi ruutua on koossa. Jatkossa voit seurata minun ja muiden projektin etenemistä Instagramissa, Kalevala CAL:n hashtagit ovat #kalevalacal ja #kalevalacal2017.


Keskeneräinen  6. Maarit Leinonen: Pohjan akka - Hostess of Pohja

"Vielä mä tuohon mutkan muistan,
mutkan muistan, keinon keksin
kynnöllesi, kylvöllesi,
karjoillesi, kasvuillesi,
kuillesi kumottaville,
päivillesi paistaville...
(Kalevala, runo 43, 307-312)



Kalevala CAL peittoprojekti on hyväksytty yhdeksi viralliseksi Suomi Finland 100 -juhlaprojektiksi. Tällä hetkellä Kalevala CAL- Facebookryhmissä on mukana yli 15 000 virkkaajaa. Peittoja virkataan Suomen ulkopuolellakin runsaasti, kuten tämä kartta kertoo. 


Presidenttipari ja Lennu saivat omat peittonsa, katso koko juttu Arteenin blogista, kliks.


12 kommenttia:

  1. Hurjan kauniita ruutuja! Ei kyllä uskoisi, että olet kokematon virkkaaja! Mielenkiintoista on nähdä millainen siitä valmiina tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna, onneksi ruuduissa ei näy kaikki työtunnit purkamisineen!

      Poista
  2. Voi miten hienoa...tuo on ihan huikean kaunis projekti��On kyllä ihana nähdä miltä valmis projekti näyttää! Mukavaa keskiviikko iltaa sinne♥

    VastaaPoista
  3. Näin sun instassa tuon ekan aloituksen ja mielenkiinto heräsi. Sunnuntai meni asiaa tutkiessa ja sopivia lankoja etsiessä. Tänään tuli Lankamaailmasta iso pussi lankaa ja eka ruutu on kohta valmis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hauskaa että innostuit mun kuvasta. Huomasin, että ryhmään olet tullut.

      Poista
  4. Kauniita ja taitavasti toteutettuja virkkauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kovin läheltä tarkastelua kestä, mutta olen hämmentyneen tyytyväinen näistä.

      Poista