aikuisbloggaajat Tampereella, osa 2; olutmaistelu ja dining

torstai 18. toukokuuta 2017

Aikuisbloggaajien Tampere-päivä kallistuu kohti iltaa. Tutustumme ensin sisustuskauppa Hyvän Tuulen Puotiin ja sitten laskeudumme trendivaatteiden ja asusteiden pariin By EmKa - kauppaan. Saamme kuulla pukeutumisen tulevan kesän trendeistä ja ostan itselleni kengät, niihin sopivat verkkonilkkasukat (niitä trendejä!) ja puseron. EmKan Katri taikoo Dioriinalle upeita asukokonaisuuksia ja me muut katselemme nautiskellen.


 Kädet täynnä pussukoita suuntaamme kohti Wanhaa Postia, siellä meitä odottaa Olutmaistelu. Meikäläisen oluenjuonti rajoittuu matkoihin, jostain syystä tai fiiliksestä tietenkin, olut maistuu aina matkoilla hyvältä. Kotona en olutta juo koskaan. Olen siis todellakin maistelun ja oluttiedon tarpeessa ;) Saamme eteemme 7 erilaista olutta, viisi tölkitettyä ja kaksi hanasta. Kaikkien tekijä on paikallinen Nokian Panimo.


Opin pintahiivat, ohrat ja vehnäoluet. Yllättäen kaikki maistuvatkin jollaintapaa hyviltä, mutta yksi on yli muiden eli Wanhan Postin oma Pils hanasta. Tätä verigreipillä maustettua pilssiä saa sieltä vielä n 3kk ajan.  Ja mikä olisikaan parempi kesäjuoma, tämä suodattamaton olut on vähän hapokas ja raikas, kesäpäivään istuva.


Olutmaistelun jälkeen suuntamme illalliselle, Arto Rastas Dining 26.



Ihan luvan kanssa pääsin avokeittiöön kurkkimaan ja sain kuvata.


Arto Rastaan tammikuussa 2016 avattu 50-paikkainen ravintola sukeltaa keittiössään välimerellisiin makuihin. Ei kuitenkaan pelkästään niihin perinteisesti Välimeren maiksi miellettyjen Espanjan, Ranskan, Italian ja Kreikan ruokiin, sillä ravintola seilaa kulhoannoksineen myös etelämmäksi aina Marokkoon ja Libanoniin asti.


Tyylikäs, rento ilmapiiri.


Ja sitten ne meidän syötävät! Pahoittelen kuvien laatua, oli niin tunnelmallinen hämyvalaistus. Ravintolan ideana on tarjota pieniä annoksia, joista voi itse koostaa kokonaisuuden.

Kivellä paistettua rosmariini-valkosipulileipää ja tsatsikia
Burrataa, paahdettua tomaattiabasilikakreemiä,
rapeaa lehtikaalia ja Kalamataoliiviöljyä
Baharat mausteseoksella maustettua ankkaterriiniä,
mandariinikompottia ja mantelibriossia
Ohueksi leikattua lohta ja kampasimpukkaa,
sitruuna-oliiviöljyä, kesäkurpitsasalsaa
Yön yli haudutettua vasikanposkea,
paprika-chorizosalsaa ja rapeita chorizokroketteja
Grillattua kuhaa, hiillostettua fenkolia,fenkoli-
aniskastiketta ja sahramilla maustettua cousousia
Sitruunakreemiä, mascarponea,Limoncello sorbettia ja
ruusumarenkia

Kaikki maistamani ruoka-annokset olivat oikein maistuvia ja  kauniisti esillelaitettuja. Suositellut viinit olivat oikein hyviä ja kun vielä palvelukin pelasi, voin vilpittömästi nimetä tämän uudeksi suosikkiravintolakseni.


Iltamme sisälsi siis kaunista katsottavaa, hyviä makuja ja ennenkaikkea hyvää seuraa.
Kiitos Dioriina kaikista järjestelyistä ja Aikuisbloggaajat hyvästä seurasta <3

10 kommenttia:

  1. Harmittaa, etten jaksanut hengata mukana loppuun asti. Olutta en juo, mutta tuo ravintola olisi oliut kiva kokea 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oluita ei tarvinnut juoda, maistaminen riitti. Dining26 on kyllä elämys.

      Poista
  2. Aikamoisia herkkuannoksia. Noita ahmii jo silmilläänkin.
    Olut on kummallista. Joskus sitä suorastaan himoitsee ja sitten muutaman kulauksen jälkeen voikin todeta, että eiköhän tämä riitä. Mitenkähän jotkut pystyvät kittaamaan olutta tölkkitolkulla? Ehkä se vaatii vuosien harjoittelun ja vatsan venyttämisen - ja rakon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annokset oli täydellistä herkkua, vähän yllätyksellistäkin. Maistiaisten vetäjä oli sitä mieltä, että oluen juonti on fiiliksestä kiinni.

      Poista
  3. Tuommoinen ruoka olisi varmaan maistunut, mutta oluen olisin jättänyt väliin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ruoka maistuu kyllä, vieläkin mielessäni.

      Poista
  4. Olutmaistelu olisi ollut meikäläiselle ihan päivän kohokohta. :)

    VastaaPoista
  5. Olettepa päässeet hienoihin paikkoihin. Varmasti antoisaa.

    VastaaPoista