Frantsilan Kehäkukka ja Pinsiön taimisto

perjantai 19. elokuuta 2016

Avoimet puutarhat päivänä kävimme myös parissa tutussa kohteessa, eli Frantsilan Kehäkukassa ja Pinsiön taimitarhalla. Molemmat kun olivat sopivasti meidän reitin varrella. 

Kehäkukassa tarjoillaan maistuvaa kasvisruokaa ja siellä on käyty useita kertoja syömässä, mutta nyt suuntasimme kohti yrttitarhaa. Paljon tosi tuttuja ja vähemmän tuttuja yrttisiä ihmeteltäväksi. Liikkeellä oli paljon ihmisiä, myös pihapiirin puodit vetivät kansaa puoleensa. 


Frantsila on saman puron varrella kuin aiemmin esittelemäni Anjan ja
Detlevin puutarha. Joskus vielä menen purolle laivailemaan.



Lähdimme ruuhkaa pakoon ja päivän viimeinen stoppi oli Pinsiön taimitarha. Vaikka vähän sadetta ropsi, ei se meidän eloa haitannut. Näyttelypiha oli laitettu hyvään kuntoon. Täällä on mainio tilaisuus vertailla erilaisia kivetyksiä, katemateriaaleja ja tietysti kasveja. Kaikkia on myynnissä kattava valikoima.












Mukaan lähti punertava maksaruoho, jonka nimi ei nyt ole tässä käsillä, ja pari tupsukukkaa etupihalle. Pakko oli myös ostaa keijunkukkia lisää goottipuutarhaan, jossa talvi verotti.



12 kommenttia:

  1. Frantsilasta tulee aina mieleen hyväntuoksuinen yrttivoide, jota olen joskus ostanut. Mihin käyttöön, sitä en enää muista.
    Pinsiössä kävin viime kesänä ja silloin siellä oli näyttelypihan rakentaminen vähän vaiheessa. Nyt näyttää hienolta. Ei sieltä tyhjin käsin voi kotiin lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frantsilan yrttivoiteet ja tuoksut on kyllä kivoja. Pinsiössä on ollut näyttelypuutarha vuosia, olen vähän ihmetellyt kun on epäsiisti ja ihan hoitamaton, mutta nyt on laitettu hyvään kuntoon.

      Poista
  2. Hyvän väriset keijunkukat! Frantsilan puoti on niin ihanalla paikalla puron varressa. Oi kun olisi sellainen paikka puutarhalle, virtaavaa vettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Goottariin passelit :) Frantsilan sijainti on kyllä ihana.

      Poista
  3. Kivannäköisiä havuistutuksia Pinsiössä.

    VastaaPoista
  4. Onpa kauniita paikkoja. Minulle ihan tuntemattomia, mutta kiva katsella kuvia. - Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiva päästä näyttämään sulle jotakin ihan uutta :)

      Poista
  5. Vaikka Frantsila on tuossa ihan lähellä en sinne ole päässyt vielä kertaakaan, joten kiitos esittelystä. Pinsiö alkaa ollakin jo niiiin tuttu :D tyhjin käsin kotiin sieltä on hankala tulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ohhoh! Sinne kannataa mennä lounaalle, ihanat kasvisherkut.

      Poista
  6. Kävin torstaina Tallinnasta tullessa pikaisesti Pinsiöllä ostoksilla ja löysinkin täytettä viime talvena kuolleiden kasvien tilalle. Näytepuutarha houkutti, mutta meillä oli kiire aikataulu, joten sen ihailu jäi toiseen kertaan.
    Kehäkukka on ihastuttava paikka ja olemme käyneet siellä usein ohimennessä tauolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sulla on hyvä syy pysähtyä Pinsiöön uudemmankin kerran.

      Poista