synttärit ja synttärien muistot

torstai 11. heinäkuuta 2013

Poika täytti eilen 21 v, eli nyt hän on oikein vanhanajan täysi-ikäinen ;) Synttärien kunniaksi hän toivoi kiinalaista noutoruokaa, sekä saunottelua. Ja ne myös sai. Perinteinen mansikkakakku ei maistunut, mutta pelkät marjat kylläkin. Kävimme myös tervehtimässä isääni, joka täytti 9.7 peräti 86 vuotta! 

Allaolevat kuvat ovat vuodelta 2001, jolloin olimme maalaistalossa katsomassa kissanpentuja ja sieltä myöhemmin Pyry meille saapui.




Alla siamilaiskissa Viuhti, Anatolian Just For You, oli meidän ensimmäinen itämainen kissa. 
Viu viettäisi tänään 11- vuotispäiviään, jos olisi elossa. 



Pallopääkissat Reetu ja Pyry, sekä pikkuinen Viuhti. Ollaan juuri muutettu nykyiseen kotiimme ja karseet kukkatapetit on vielä seinällä. Reetukin on jo autuaammilla hiirestysmailla ja Pyry asuu nykyään erään mummon prinsessana, ainoana kissana, onnellisena.


Pyry hoivasi pientä Viuhtia. Myöhemmin nämä kaksi eivät enää sietäneet toisiaan...


Reetu ja Viuhti.


Edelleen on mulla varastossa olevat kuva-albumit katsastamatta, josko löytäisin ensimmäisen kissani, raitapaita Kallen kuvia näytille. Mielessä on.

30 kommenttia:

  1. Voi, miten ihania kisuja! Onnea pojalle näin jälkikäteen. Ero 11 ja 21 ikävuoden välillä on melkoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kerrotaan :) Eroa todellakin on ja nykypäivän kuvaa ei viitsi julkaista ;)

      Poista
  2. Onnea Pojalle! Ihania kissamuistoja, Kalle-raitapaitaa odotellaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kissamuistot on kivoja, haikeitakin. Nyt ne Kallen kuvat on pakko kaivaa, kun olen täällä luvannut!

      Poista
  3. Hellyttäviä kuvia pojastasi ja mainiot kissakuvat.

    VastaaPoista
  4. On varmaan pojassa muutamakin muutos tapahtunut - voi vain ihmetellä, mihin ne vuodet menivät ja mitä kaikkea niihin mahtui! Ja kissat♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei kyllä samaksi juuri enää tunnistaisi ;) Kummallisesti ne vuodet menee, taidan olla itsekin vanhaksi tulossa :)

      Poista
  5. Onnea sankareille, pojalle ja isoisälle! Noin paljon kisuja, minulla ei ole koskaan ollut kuin tämä yksi, mistä olenkaan jäänyt paitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, välitän :) Hmm, tosiaankin onhan noita kissoja jokunen elämässä ollut, vaikka ei määrä itsestä paljolta tunnu. Oli kuitenkin paljon myös kissattomia vuosia...

      Poista
  6. Tärkeitä muistoja entisistä kissoista, kuvia on kiva katsella. Onnea pojallesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vanhat kuvat ovat vähän surkeita ulkomuodoltaan, mutta kyllä niistä jotakin näkee.

      Poista
  7. Onnea pojallesi,niin ihania kissakuvia:)

    VastaaPoista
  8. Onittelut pojalle ja isällesi! Ihania, ihania kuvia ja kissamuistoja ♥ Mekin jäämme odottelemaan Kallea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista :) Kissamuistot on ihania, kuten muutkin muistot. Kalle-postaus on nimenomaan teille, raitapaitaperheelle ;)

      Poista
  9. Onnea vaan niin pojallesi kuin isällesikin! Edesmenneitä kissaystäviä on aina mukava muistella ja katsella vanhoja valokuvia niistä. Kallenkin kuvia olisi mukava nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnitteluista kiitokset :) Paljon muistoja on kissakuvissa. Ja Kallen kuva tulee tänä suvena, sen lupaan!

      Poista
  10. Onnea synttärikalulle! Ihanan nostalgisia kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nostalgia puskee vanhoista haalistuneista kuvista.

      Poista
  11. Onnea kaikille kesäsynttäreitä viettäville. Ihania kissoja toisiaan hellimässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Kissojen yhdessäolo on jotenkin niin suloista :)

      Poista
  12. Myöhästyneet onnittelut nuorelle miehelle!

    VastaaPoista
  13. Onnittelut täysi-ikäiselle !
    Ihania kissoja ja varmasti paljon ihania muistoja surun lisäksi.
    Voiko olla mahdollista että tietäisin Viuhtin näyttelyistä ?
    Voi Viuhtia ja kaikkia liian nuorena menehtyneitä karvamuruja, meillä oli vajaat neljä vuotta Onnin "pikkuveli"ja Kaapon "isoveli" Veikka ( Deeamore Check This Out, sinitiikeri nfo). Papu saapuikin sitten meille Veikan jälkeen koska Kaapon mielenterveys jotenkin järkkyi Veikan menehtymisestä.
    Veikkakin olisi nyt 11 vuotias.
    Haleja muruille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista :) Viuhti ei käynyt näyttelyissä mutta velipoikansa Tiuhti kävi ja oikein menestyneesti :)
      Karvakamujen enneaikainen menetys on kyllä koskettavaa, on ne niin tärkeitä perheenjäseniä. Rapsutteluja teidän pojille!

      Poista
  14. Voi poika täysi-ikäinen! Ja sen äiti! Vähän hienoa ja ihanaa! Aika kuluu ihmeen nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ikään nykyajan täysi-ikäinen, vaan oikein perinteisen täysi-ikäinen ;) Paitsi äiti. Edelleen keskenkasvuinen...

      Poista