meidän ekat kukkijat, vihdoin!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016


 Hiukan kateudesta vihreänä olen saanut blogeista lukea jo aikoja, kuinka puutarhassa kukkii ja kevättöitä tehdään. Puuhia ei meillä vielkään ole aloitettu, mutta melkoinen motivaatiota nostattava tapahtuma on tämä kevään ekojen kukkien bongaaminen! Kyllä se kohta paistaa meidän risukasaan. Ekan kukkijan tittelin voittivat lumikellot, toisena rynnistivät skillat.



 Piippoja nousee siellä ja täällä, eräs brääkyjä myös tunki mukaan kuten kesäaikaan tapaa.
Tarkastusta tehdään siis monella tasolla.



Maksaruohojen nuppuset oavt kuin pieniä ruusuja vesihelmineen, niin kauniita.
Gebsu tarkistaa lempipuunsa, kaikki hyvin, häntää täristellen.



 Varsinainen krookuspaikkamme, joka on yleensä aikaisessa, ei vielä lupaa kukkia mutta talon varjoisalla sivustalla on hyvin alkuja. Kävelyretkellä kotirannoilla tarkastettiin jäätilanne ja muutenkin luonnon kevään eteneminen.



 Ekat sinivuokot myös bongattiin tänään, jihuu! Veneet jäisellä rannalla ovat vielä nurinniskoin.


Facebook muistutti tänään neljän vuoden takaisesta Rooman matkasta, josta mieleeni muistui myös blogin synttärit näinä päivinä. Rooman kevätpostaukset olivat tässä bloggerin alustalla ekoja postauksia.

16 kommenttia:

  1. Kevät :) Juuri kerrannaiskukkainen puistolumikello taitaa aina olla meilläkin se ensimmäinen.

    VastaaPoista
  2. Ihania nämä kevään viestit.

    VastaaPoista
  3. Kevään ensimmäiset kukan alut ovat aina niin riemastuttavia!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kevät on kevät. Tässä vaiheessa ei luopuisi meidän vuodenajoista, vaikka ne joskus potuttaa.

      Poista
  5. Ihanaa! Meilläkin on ekaa kertaa ihan oma piha. Tunnustaudumme kuitenkin puutarhan hoidossa toistaiseksi melko avuttomiksi, jotain kukkivaa terassin vieressä on, mutta tunnistusta ei vielä ole osattu tehdä. Aloittelijoille ihan kätevää, että piha onkin isommin osin kalliota. Mutta! on ollut ihan pakko palata katselemaan kuvia sekä käytännölliseltä että kauniilta näyttävästä catiostanne, sillä jonkinlainen sellainen meille ehdottomasti tulee, jospa sinne sitten, jos ei muuta niin kissoille soveltuvaa kukkaruukkua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Catio on kyllä tosi hyvin toimiva,kissoille niin mieluinen oma alue.

      Poista
  6. Gebsu kun noin vapaana liikut niin tuutko kylään? -Ruffe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä vaan omassa pihassa, enkä pitkiä matkoja tykkää. Tuu sä meille hengaileen puutarhaan ;) - Gebsu

      Poista
  7. Jihuu kyllä se sieltä ja meidän kissapojat ovat jo aivan onnessaan ja nauttivat ajoittain auringon lämmöstä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on melkoiset ravit catioon ja sisälle...

      Poista