Pyry -muistoja

perjantai 16. lokakuuta 2015


Vuonna 2001 muutettiin Pojan kanssa vuokralta omaan asuntoon ja hetihän me haluttiin meille myös kissa! Ystäväni tiesi maatalon jossa kissanpentuja kävimme katsomassa, tosin näkemättä pentuja. Paljon muita kissoja näimme toki ja sovimme, että pennun otamme kunhan se kasvaa sopivaan ikään. En muista kuinka vanha Pyry oli, kun meille tuli, mutta aivan liian pieni.

 

Poika tuskin malttoi mennä nukkumaan, niin innoissaan hän omasta kissasta oli. Yöllä etsin pientä kisua tuloksetta, mietin kaikenmoista tragedioita ja miten sen Pojalle selittäisin. Aamulla kisu kuitenkin tuli jostain kolosta esille ja sanoi terhakkaasti miu.




 Ekalla rokotusreissulla selvisi, että Pyry onkin tyttö!
Se oli Poikani mielestä kauhea katastrofi, jota ei saanut kellekään kertoa.


Tässä kuvassa Pyry on näytelmissä, kotikissaluokassa tietysti. Hyvin kaunottaremme menestyikin. 
Häkissä näkyy myös hiukan Punaista, seuraava postaus kertoo lisää.....


Pyry maljassa näytelmän jälkeen kotona.

28 kommenttia:

  1. Oi miten supersöpö Pyry!! - emäntä

    VastaaPoista
  2. Oi, miten ihana kissalapsi. Pyry on sitten saman ikäinen kuin meidän Juuso ja saman kokoinenkin Juuso oli meille tullessaan. Innolla odotan punaisen arvoituksen ratkeamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai Juusollakin jo sen verran ikää. Punaisen arvoitus ratkeaa tänään :)

      Poista
  3. Pyry, ihanan kaunis kissa ja vielä pentu.

    VastaaPoista
  4. Niin Onnista Anniksi tarina 😘.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikakin sen ajan kanssa hyväksyi. Pyry oliskin liian nätti kolliksi.

      Poista
  5. Oi mikä pikkiriikkinen Pyry!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyry oli pentuja nimensä mukainen, harrasti pyrähtelyjä ;)

      Poista
  6. On siinä niin paljon samaa kuin Ninnissä <3

    VastaaPoista
  7. Niin söpö Pyry kerro äkkiä lisää!! tai ootkin jo kertonut, menenpäs lukemaan ;)

    VastaaPoista
  8. Herttaisia kuvia kissasta ja Pojasta:)

    VastaaPoista