Pääsiäistapahtuma Linnan alueella

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kotosuomessa jo teimme suunnitelman, että menemme Linnan alueelle pääsiäistapahtumaan. Ilmoituksessa kehuttiin jättikokoista munapuuta ja todellakin halusin nähdä ihan livenä, kuinka munia vahalla koristellaan ja värjätään. No empä nähnyt ja munapuukin oli pettymys, en edes viitsinyt kuvata sitä. Tapahtuma oli selkeästi lapsiperheille kohdistettu, mutta kivasti nähtävää meillekin riitti. Kansantanssit jäi näkemättä, mutta musiikkia onneksi kuulimme!

Kôr hinta, eli kahden myörittämä keinut. Lapset koreissa.

Lihatuotteita aina myytävänä

Unkarilaista savustettua makkaraa, kolbász -nimeltään
 
Paistettavaa kolbászia oikealla, nam

Linnalta poispäin keskustasta

Lapset tekivät kynttilöitä

Ja paistoivat leipiä
Minä katselin munia


Nahkatavaroita, en nyt löytänyt uutta käsilaukkua
Munia montaa mallia
 
Pikkuisia keramiikkakukkia



Ihan pakko kokeilla että tämä on oikeaa vehreyttä ;)

Joku Linnan porteista

Näkymää keskustaa kohden

Lánc-híd, eli Ketjusilta


Parlamentti tuo suuri valkoinen komea

Presidentin työhuone


Kukkaistutuksia

Ja ihania nurmikkoja

Kürtös kalács, pullataikina kiedottu avotulen yllä
pyörivien sylinterien ympärille

2 kommenttia:

  1. Ihan munarikkaalta vaikuttaa pääsiäisenne. Mulle kelpais kyllä just nyt tuollaiset grilliherkut :p

    VastaaPoista
  2. Kauniita munia ja keramiikkakukkasia. Ensi silmäykseltä mansikat näyttivät ihan aidoilta!

    VastaaPoista