taimet tulivat ja valtasivat kotimme

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Turusta kotiuduttuani  odotti kotona tälläinen kasa. 


Upeeta, että Husbend oli huolehtinut taimet kotiin, muuten ne olisivat mennet ihan piloille viikonlopun vietossa postissa. Mutta järkytys tuo oli siltikin! Kuinkahan sitä viimekeväänäkin vannoin, että mikrotaimien osto on erittäin rajoitettua tässä huushollissa nykyään ja taas olen syvällä kymmenien taimien loukossa. 

Rosmariinin koko on hiukan eri kuin siinä mainoskuvassa. Että mä oon tyhmä.
  
Tässä ovat yleensä kissat katselleet lintuja ulkona. Nyt siinä ovat chilit;
tomaatit, verbenat, rosmariinit ja kaikenmoiset petuniat

Kuvan ottamisen jälkeen myös Gebsun paikalle pääsi taimia.... kunnes
viereen muutti silityslauta ja siihen lisää taimia. Hylly myös siirtyi ikkunan
 viereen valoisaan paikkaan.


Olohuoneen ovelle siirtyi extrahylly, siinä tuoksupelakuut ja eiliset taimet.
Ja vielä erikoishylly lisättiin tähänkin, johon keltainen sorbet ja petuniat.

Riipapelargonit pääsivät sohvan taakse, kissojen katselupaikalle.

Nipsun edessä on Englannista tuodut, oikeat Cotswoldin
laventelit :) Takana pelargonioita. Ilme loukkaantunut? 

Taimet olivat huippuhyväkuntotia muuten, paitsi tuoksupelargonit vähän lehdiltään kalpeita ja yhdistelmätaimet joissa on keltainen amppelirusokki, oranssi miljoonakello ja isokukkainen kermanvärinen petunia kussakin olivat liki mädäntyneet yhtä taimea lukuunottamatta. Kaikki muut taimet oikein reippaita ja terhakoita, sekä hyvänvärisiä. 

Béla ei osallistunut kuvaussessioon lainkaan, mutta kirjoittamassa oli mukana koko ajan. 

45 kommenttia:

  1. On tainnut vähän lähteä mopo keulimaan! Aikamoinen taimikasa, ja silityslautakin käytössä jo.. ei parane nyt mennä mihinkään edustustehtäviin kun vaatteet on sitten rypyssä. Mutta ah sitä kukkien määrää sitten kesällä!
    Rosmariini näyttää oikein hyvältä, eikö se ole aika nopeakasvuinen. Nipsun ilme on kyllä hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mopo on karannut käsistä. Jälleen!
      En sentään hankkinut enää niitä, mitä oli huonoksi viime kesinä todennut vaan otin menestyneitä. Sekä parit uudet jutut joo....
      Silitys on muutenkin mun inhokki, joten ei haittaa ;) Ja kaapin sisällä on sellanen taittolauta.
      Toivonmukaan rosmariinit kasvavat vauhdilla, taimet on kyllä todella napakat ja hienot.
      Nipsun ilme kertoo mielipiteen, kun uloskatselutilat on vallattu.
      Täällä alkoi just sataan lunta, ääääk-eiks tää koskaan lopu!!!!

      Poista
  2. Minullakin on ollut huonoja kokemuksia mikrotaimista, enkä enää ole niitä tilaillut. Ostan puutarhalta kunnon kokoiset ja elinvoimaiset taimet hieman myöhemmin. Viime vuonna ostin ison rosmariinipensaan marketista, siitä oli paljon iloa. Tänä talvena onnistuin ensimmäistä kertaa talvettamaan rosmariinin sisällä. Samanlaisia taimikertymiä alkaa esiintyä täälläkin ja vähän jokaisen puutarhurin huushollissa :) Ikkunapaikat on varattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tavoite myös säilyttää tuota rosmariinia yli ensi talvem kunhan nyt ensin kasvaa. Suurin osa noista hankinnoistani on XL-kokoa (heh) ja ne ovat oikein hineoja ja napakoita.
      Ikkunapaikkoja vaan vie omatkin siemenkasvatukset...

      Poista
  3. Voi minkä teit! Veit rehuilla kissojen paikan! Ei ihme jos ilme on vähän närkästynyt :D

    Mä odottelen torin tarjontaa...

    Muistatkos sen nettikaupa josta niitä hammam-pyyhkeitä tilasit?
    Jos, niin heitäpä mulle linkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torilta tosiaan voisi saada mitä vaan, mutta mä nyt päätin ite kasvatella huoh, minkäs teet, joku pakkomielle nähdä ja kokea kasvua....
      Hammamipyyhkeet tilasin fab'in kautta, mutta taisi olla joku määräaikainen juttu.

      Poista
  4. Hihhih... kissat taitavat tosiaan olla vähän harmistuneina, kun parhaat paikat "vietiin" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nipsu ei peittele ajatuksiaan, hän on hyvin ilmeikäs aina.

      Poista
  5. Siellä on todellakin innostuttu :D Ihania kuvia taas tässä postauksessa ja aikaisemmissakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanista kuvista ja kasvien katselusta imetään voimia jaksaa kesään :)

      Poista
  6. Silityslauta käytössä :) Kiva idea jos tarvitaan lisähyllyä ! Paitsi että niin kuin Saila sanoi, ei sitten juhlia sillä aikaa. Voi kisuparkoja, jalansijaa enää rajoitetusti ja lintujakin pitäisi vahtia.
    Jos nuo huonojuuriset eivät lähde kasvuun, muista antaa palautetta ! Saanet uudet tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silityslauta oli juuri passelin korkuinen ikkunan eteen, pääsee taimet valoa lähelle. Ja mähän en silitä ;) Kyllä sinne nyt pari kissaa mahtuu jo katselemaan mutta lähempi tuttavuudenteko taimiin ei ole sallittua.
      Laitoin jo puutarhurille(ni)viestiä, että sorbetit ovat oikeastaan kuolleita, paitsi yksi. Toivotaan, että korvaavat, niistä piti tulla terassini piristysruiske!

      Poista
  7. Kissat ymmärtävät olla koskematta taimiin? Mullakin alkaa ikkunaedustat olla taimia täynnä, vaikka niin vannoin etten tänä keväänä laita kuin ihan muutaman :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ymmärrä, vaan koskevat. Pelargoniat saavat olla hajunsa puolesta rauhassa, samoin laventelit. aikki muut ovat jatkuvassa vaarassa ;)
      Joskus käy niin että toimii toisin kuin on vannonut...

      Poista
  8. ♥ oi,miten hienot taimet! Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Sinullahan on siellä oikein taimikasvattamo. Kannattaa, kuten tuossa edellisessä kommentissa neuvottiinkin, antaa palautetta huonoista taimenaluista ja vaadi ehdottomasti uudet taimet tilalle. Voitko kertoa mistä olet taimet tilannut? Kiinnostaisi kovasti tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, meidän kodista tuli nursery.
      Palaute jo lähti ja toivottavasti saan korvaavat taimet. Viime vuonna yhdelle petunialle oli käynyt huonosti ja se korvattiin kyllä, kuten toivoinkin :)
      Nämä ovat Kodin kukat -puodista.

      Poista
  10. Mä nauroin itsekseni tuota Nipsun naaman ilmettä jo ennen, kuin ehdin lukea kuvatekstin :D Voiko kissa ollakin noin nyrpeänä :D En ole muuten noihin mikrotaimiin ennen tutustunutkaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargonian taimet ovat sitä XL-kokoa, joten ei suuren suuria nekään. Nipsu ei pysty peittelemään paheksuntaansa....

      Poista
  11. Minullekin nämä mikrotaimet ovat ihan uutta. Olen tilannut vain täysikokoisia taimia enkä näitä ole huomannutkaan. Ihana homma sinulla noissa.
    Kissasi ovat viisaita ja kilttejä, jos antavat taimiesi olla rauhassa, kun ne ovat vallaanneet heidän paikkansa. Ei silti, Ruskakin jättää taimeni rauhaan. Minulla oli ennen sellaisia kissoja, että vähitellen hävittivät kaikki huonekasvitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommaa piisaa, mutta onhan se niin kivaa ja palkitsevaa myös toivon mukaan. Kissat tutustuvat taimiin ja kaikki tutkitaan, paitsi haisevimmat saavat jäädä rauhaan... Ja kaikkihan melkein huonekasvit menee, joissa on jotakin hapsumaista tai suikaleista lehteä.

      Poista
  12. Mitä tästä opimme? Että emme opi mitään ;)

    Hienosti olet kuitenkin saanut paketoitua taimet valoisiin paikkoihin! Kissa näyttää kieltämättä siltä, että hän ei ole ihan yhtä innoissaan rehustosta... vaikka ehkä hän tykästyy laventelin tuoksuun, kun aikansa fundeeraa?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin sen. Jos nyt nämä eivät kunnialla onnistu, lopetan tilaamisen ihan kokonaan. UGH.
      Suurin urakka on nyt tehty, kun ne on kasvupaikoillaan. Laventelin tuoksu inhottaa kissoja, se saa kyllä olla rauhassa samoin kuin varmaankin pelargonit.

      Poista
  13. On, on, on! Nipsu on juurikin niin loukkaantunut kuin kissa vain voi olla :D

    VastaaPoista
  14. Viime keväänä tilasin noita ja olin vähän pettynyt ja hämmästynyt koosta, eikä niistä vallan suuria tullutkaan, se kuitenkin lienee oma vikani. joten tänä vuonna istuin käsieni päällä kuvastoa lukiessani, jotta en tilaisi mitään. No, siemeniä on mennyt multaan senkin edestä ja tilanpuute alkaa vaivata.

    Miten olet kehdannut tehdä kissoille noin? Etkö huomaa, kuinka loukattuja he ovat?;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäis varmaan saada joku tukihenkilö istumaan käsieni päälle ;)

      Nipsu katsoo syyttävästi, mutta nyt on pieni rako (kahden kissan kokoinen) tuossa toisellakin ikkunalla joten ehkä mulle annetaan armoa. Samoin kissoille, että ei tässä mene enää kauaa kun taimet pääsee kasvihuoneeseen ;)

      Poista
  15. MITÄH! Eiks me viime vuonna sovittu ettei tilata näitä MINItaimia enää? Muistakko meijän lyijykukat? 2 isoo puskaa mulla on elossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Niinpä. Mutta kun ei koneelle laitettu estoa noille sivuille ja postikin toi kuvasto ja sitten mä kattelin että ompas kivoja, enkä ottanu perennoja vaan kesäkukkia, ja oli niin ankee talvikin että viihdytti se tilaaminen....

      Poista
  16. Kiva katsoa, että muillakin on ikkunapaikat varattuina. Minulla ei vain ole noita ikkunalautoja eikä sen puoleen liikuteltavaa silityslautaakaan, niin pitääkin alkaa keksimään jotain luovempia ratkaisuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen kasvien porrashyllykkö vois olla kiva....

      Poista
  17. Uutta vihreyttä, ihanaa kasvuniloa:)

    Mmmmh ja kyllä, ehkäpä hieman loukkaantunut ilme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä melkein suukottelin nuo ihanat pelargoniat, ne on niin hurmaavia! Nipsu sai kyllä lohduttavia rapsutteluja...

      Poista
  18. Heh, kisun ilmeestä kyllä näki mitä mieltä tonttinsa valtauksesta! Taitaa näiden lumipyryjen kestäessä meillä kaikilla kasvi-ihmisillä lähteä hieman mopo käsistä kun ei tuonne pihallekaan pääse vielä raaputtelemaan.. Juuri tänään kaivelin häthätää jo piirakkavuokaa pottien alle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki keinot ovat sallittuja. Viime vuonna tähän aikaan laitoin perennoja väliaikaisesti kasvihuoneeseen, nyt ei saa edes jäätynyttä ovea auki. Lunta vaan sataa taaskin, on se niin väärin. Mulla on joskus ollut kans leipomusjutut käytössä.

      Poista
  19. Köh köh! Minä muistan kyllä jonkun postauksen näistä taimista:D Mutta ainahan sitä on lupa muuttaa mielensä!

    VastaaPoista
  20. Sinä sen nyt sitten osasit pukea sanoiksi: taimien tilaaminen on erinomaisen VIIHDYTTÄVÄÄ :-D Kyllä. Juuri siksi niitä tilaa. Enemmän kuin tarvitsee. Yleensä. Mutta ei onneksi aina: sinäkin tarvitset ihan välttämättä kaikki nuo. Minä tiedän!

    VastaaPoista
  21. Ihanaa...on niin lohdullista aina huomata muidenkin mopon keulineen ihan täysillä :) mä vasta odottelen omia minitaimiani.Ehkäpä alkavalla viikolla tulevat. Pakkauksista päätellen nuo sinunkin on Kauppilalta? Tee reklamaatio niistä mädänneistä taimista, he kyllä hyvittävät sen seuraavan tilauksen yhteydessä. No joo, kisujen ilmeet kyllä kertovat ihan selvästi mitä mieltä ne on sun kasvi-innostuksesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, siis sullakin on mopo alkanut keuliin ;) Mun taimet tuli Kodin Kukilta. Reklamaation jo tein ja toivon vielä saavani kunnon taimet tilalle. Kauppilasta mun piti tilata, mutta enpä (vielä) ehtinyt sitä tekemään. Jaa että siellä on smanmoisia mikrotaimia? Hmphm.

      Poista
  22. Voi juku! Kateellisena kuolaan täällä Englannista tuomaasi laventelia.. Kisu parat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkohan se oli sitä sieltä laventelipeltojen ääreltä tuoda :) Elämä on (joskus kissoillakin).

      Poista
  23. No voihan taimitarhaa =D
    Joskos kissat saisivat nyt entistä enemmän syliaikaa kun ikkunapaikat ovat taimet vallanneet.
    Minä se olen vielä(kin) siivuuttanut taimi ja siemenhankinnat tältä keväältä.
    Isäntä ihmettelee jo, olenko sairastunut :) No muutamassa purkissa sentään kuusentaimia siemenistä kasvatettuina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat kyllä aikansa ottavat ja paikkansa myös. Toistaiseksi on ihan pysytty sovussa :)
      Meinasin huolestua jo minäkin voinnistasi, mutta toisaalta olen hyvin kateellinen moisesta määrätietoisuudesta ;)

      Poista