Tulppaanimurhat on nimensä mukaisesti dekkari ja kolmikostani ensimmäisenä lukuvuorossa.
Helpostiluettavaa ja mukavaa ajankulua murhamysteerin parissa, höystettynä 1600- luvun tapahtumilla ja tulppaanihistorialla. Vaikka kepeä tarina on fiktiota, vanhat tulppaanien huutokaupat Hollannissa ja huippuarvokkaat sipulit ovat aivan totta. Tämä kirjaa saa minut kiinnostumaan tulppaanien historiasta!
Tulppaanitarhan Lumo on sipulikukkien hovihankkijoideni eli Villi niityn pariskunnan teos.
Ohjeita löytyy niin niityn ja lehdon perustamiseen, kuin paahteiseen perennapenkkiin ja varjoiseen perennaistutukseen sekä runsaasti henkilökuvia varsinkin Hollannin tulppaaniviljelijöistä, sekä myös kotoisesta Pentti Alangosta. Kirjasta saa vinkit myös ruukkuviljelyyn ja esittelyn puutarhan työvälineistä.
Ja sitten tietysti tulppaanitietoutta, jota opikseni ahmin. Tärkeimpänä vinkkinä talletan, että tulppaaninsipulit kannattaa istuttaa 30 cm syvyyteen, jos ei aio niitä välillä nostaa ylös (mitä en todellakaan aio). Syvällä ne eivät tuota pikkusipuleita jotka vain veisivät ravinteita mutta eivät kukkisi.
Syksyllä tulppaaneja lannoitetaan luujauholla tai sipulikukkamullalla, keväällä ravinteita annetaan silloin kun kasvi alkaa työntää vartta maasta. Orgaaninen lannoite, kuten kanankakka sopii silloin.
Sipulikasvien yhteyteen he suosittelevat erilaisia koristeheiniä, sekä perennoista mm kuuruohoa, tarhaneitoa, jättipoimulehteä, kevätkaihonkukkaa, kevätlinnunhernettä, akileijoja sekä lemmikkejä.
Ennenkaikkea Tulppanitarhan Lumo on mielestäni fiiliskirja, jokaiselle puutarhurille sopiva tsemppaaja, joka rohkaisee kokeilemaan uusia ja erilaisia yhdistelmiä. Onneksi olen jo tulevalle syksylle tilaukseni elävää antiikkia tehnyt, sain loppuosan luettelot katseltua ilman suurimpia sydämen sykähdyksiä.
" Villit tulppaanit ovat helppoja viljeltäviä sitkeytensä vuoksi. Hiekkainen maa ja paahteisuus sopivat niille parhaiten. Suomessa yleisimpiä villlitulppaaneja ovat metsätulppaani (T. sylvestris) ja parvitulppaani (T. tarda). "
 |
| Bélan kanssa yhdessä luetaan Tulppaanien Lumoa. |
Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä luin Tulppaanikuumeen, joka myös oli blogikaverin vinkki. Jännittävä ja romanttinen tarina, jonka käänteet olivat yllättäviä. Tapahtumapaikkana Hollanti ja aikana maalaustaiteen ja tulppaanihuuman vuodet 1600- luvulla. Mainiosti yhdistettynä. Tästä tarinasta tykkäsin!
"Cornelisin ääni kiihtyy: hänkin on hyötynyt suuresti tulppaanivillityksestä. Viime viikolla myytiin yksi Semper Augustuksen sipuli -se on erittäin kaunis ja arvokas lajike- ja maksuksi saatiin kuusi komeaa hevosta, kolme härkätynnyrillästä viiniä, tusina lampaita,kaksi tusinaa hopeapikareita ja Esaias van de Velden merimaisema."