keskiajassa

sunnuntai 23. elokuuta 2015










Tervehdys Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta, jossa  vietimme lauantai-päivän.
Markkinatelttoja ja myyntikojuja oli koko Linnanpuisto täynnä ja ihmisiä valtavasti liikkeellä. Eipä ihme, kun kesäinen kaunis ilma helli vierailijoita.


Ruokatarjoilua oli runsaasti mistä valita


Keskiaikamarkkinoilla on ainutlaatuinen tunnelma, kauppiaat olivat pukeutuneet tyyliin sopivasti ja myös asustivat teltoissa puistossa, sekä kokkasivat ajan tyyliin.

Hevosturnajaisia kävimme katsomassa pikaisesti, mutta oli niin huono
ohjelma että ei kauaa kestänyt kuunnella.
Mustaa komeaa hevosta olisin kyllä jaksanut katsella.


Mahtava kirppusirkus oli tällä kaksikolla


Pääsimme kurkkimaan tanssiharjoituksiin


 Jäimme yöksi Hämeenlinnaan hotelliin ja lähipäivänä postaan upeasta puutarhakohteesta.
 

16 kommenttia:

  1. Samat markkinat koluttu! :) Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Hämeenlinna on kaunis kaupunki. Kerran olen käynyt noilla markkinoillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin tuo linnaseutu on tosi nättiä, ja tietty Aulanko!

      Poista
  3. Voi että wau, nyt jo toisessa blogissa luen ahmien kyseisistä markkinoista. Olisi kyllä mahtavaa kokea ja nähdä.

    Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin <3
      Ensi vuonna sitten visitoit, on kyllä kiva kohde.

      Poista
  4. Kyllä on kesäaikaan ohjelmatarjontaa pitkin Suomenmaata. Mielenkiintoista olisi ollut tuollakin käydä. Pitikin auton hajota juuri nyt....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjontaa todellakin riittää yllinkyllin. Ensi vuonna sitten nenä kohti Keskiaikaa!

      Poista
  5. Tuosta turnajaisesityksestä (eksyin tänne markkinasivulta): Satiiri on tietysti aika rankka huumorinlaji, mutta minusta taas tuo hevosesitys oli ihan hysteerisen hauska ja rohkea. Meklarin roolissa suosikkinäyttelijäni Eero Enqvist. Olen aiempina vuosina ollut pettynyt siihen, että turnajaisesityksissä ei ole kunnon tarinaa, esityksistä puuttuu usein sisältö ja jännite. Perinnettä elävöitetään, mutta ilman kritiikkiä ja särmää. Nyt oli valittu häpeämätön rasismin- , sodan- ,väkivallan ja uskonnollisen tekopyhyyden vastainen teema, mikä on myös juuri tämän hetken Suomessa ajankohtainen ja tärkeä. Mielestäni hyvin virkistävää, keskiaikahan on ollut hyvin raakaa aikaa ja ritarit eivät suinkaan mitään puhtoisia miehiä. Papistosta puhumattakaan! Mutta satiirin on tarkoituskin ärsyttää, ja herättää ajatuksia.

    Todella kauniita kuvia sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista ja kiva, kun eksyit tänne! Ajatuksia esitys tosiaan herätti, mutta meikäläisessä varmasti eri tavoin kuin oli ajateltu. Muistan takavuosilta hulvattomat turnajaiset, joissa kimpassa huudettiin vastustajajoukkoa nurin. Ehkäpä odotin taas jotakin sellaista. On hyvä juttu mielestäni, että turnajaiset on palanneet sinne sisäpihalle.

      Poista
    2. Aivan päinvastoin. Tämän vuoden jutuissa ei mitään tarinaa, aivan avutonta hevostenkäsittelyä ja törkeää yleisön aliarvioimista. Katsoin molemmat ja ympärillä olleiden ihmisten pöyristyneet puheet ja yleisön poistuminen kesken kaiken kertoo omaa tarinaansa. Itsellänikin perheeni kanssa oli todella vaikea olla loppuun asti paikalla. Rohan Takaisin!

      Poista
  6. Vaikuttaa mukavalta tapahtumalta. Ehkä minäkin vielä joskus tuollaisille markkinoille pääsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mikäettei, eihän sullakaan siihen mahdoton matka ole. Onhan noita Keskiaikajuttuja muuallakin, ainakin Turussa. En ole siellä käynyt, olisiko yhtä mainio kokoonpano.

      Poista
  7. Tämän vuotinen hevos-esitys oli surkea verrattuna muiden vuosien, Rohan tallien, turnajaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Mutta eiköhän järjestäjät ottanut opikseen.

      Poista