kivoja vieraita!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Ympäri käydään ja yhteentullaan. Eilen mamma tuli kotiin tuoden tuoksuterveisiä ja tänään oli vuorossa jymy-ylläri -me saatiin kaksi ihanaa kissoille tuoksuvaa crazy cat ladya meille! 
Tassulinnan Pepsin ja Maxin sekä Marraskuun Murusten Ruffen ja Cocon ihmiset tulivat vierailulle. Ihan ihka elävinä. 

Ensin me vähän luumuiltiin, paitsi Gebsu tietysti seurusteli, mutta nää huippuvieraat jaksoi houkutella meitä esille ja leikittää niin että ei enää yhtään luumuiluttanut. Me saatiin namiherkkuja (tai ainakin Nipsu sai) ja kivoja uusia leluja. Kiitos-hurrr.

Meitä filmattiin koko ajan, mikä tietysti on luonnollista kun ollaan niin upeita ;) Ja mamma hihkui riemusta, kun Marraskuun Murusten ihminen sai hyvällä kamerallaan meistä pimeistäkin kissoista onnistuneita otoksia.

Kun vieraat lähti, me aloitettiin painit.



Voitteko kuvitella, että ne ihmiset puhui mamman kanssa vessajuttujakin.
Mamma pliis, älä häpäise uljauttani epätarkoilla kuvillasi. Mä fanitan
Ruffen ja Cocon ihmistä ny.
Kiitos teille ihanat vieraat <3 <3 
Meitä varmaan nähdään vieraissa blogeissakin lähiaikoina.
- B,N,G-

14 kommenttia:

  1. Voi vitsit mikä kuva Bélasta! (Tai kai se viimeinen kuva on siitä, hampaasta päätellen ;-))
    Ai vieraiden lähdettyä aloitte painit? Olisitte nyt esitelleet niille vähän otteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mähän siinä kuten Saila hyvin tunnistit. Ei sitä nyt kaikkea kehtaa -vieraiden aikana. Love Béla

      Poista
  2. Oi vitsi mulla on omia faneja vähänkö kiva! :) Noi kuvat mitä otin on aika isoja niin laitoin ne tänne http://s1301.photobucket.com/user/Suushu/library/. Sieltä voit käydä ihastelemassa ja tallentaa mieluiset :) Koko albumin voi tallentaa kanssa kun tossa sivussa lukee toi ''Download album'' ja sit vaan kirjaudut sinne facebookin kautta. Helppoa :) Ne oli niin isoja tiedostoja ettei ois onnistunut sähköpostin kautta. Toivottavasti saat kuvat koneelle :---) Oli kivaa olla kattomassa näitä söpöliinejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jihuu, jippii! Nyt lataus menossa, vasta vähän kurkistin ja niiin hyvälle näytti. Kiva kun kävit, nyt osaat tulla toistekin :)
      ps. kamerahimotus huipussaan...

      Poista
  3. Emäntä: Oli tosi tosi kiva käydä katsomassa teitä! Tänä vuonna ei oltukaan vielä treffattu. Olitte tosi seurallisiakin kaikki tänään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva, kun kävit meitä taas katsomassa. Nyt me ollaan jo tuttuja, ei tarvitse enää pelätä :) BNG

      Poista
  4. Béla vampyyri :) Kissamaiset vieraat ovat kivoja, siinä ei puheenaiheet lopu kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, puhuttavaa riittää aina. Vampyyreista sun muusta ;)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Luumuilijat näissä kuvissa jo tulleet esiin kaapista, tai kaappien alta...

      Poista
  6. Kyllä nää sun kissat on niin huippuja, varsinkin tää musta Kulmahammas.

    VastaaPoista