projektina pikku-Afrikka

sunnuntai 4. marraskuuta 2012


 

Kaariportti kasvineen elokuulla. Projektikohde heti kaariportin jälkeen vasemmalla.


Blogiani pitkään seuranneet lukijat jo tietävät, että puutarhan eri kohteet on nimetty toinen toistaan kummallisimmalla nimillä. Suurin käytävä joka johtaa betonisille jalanjäljille (yllä) on nimeltään Hollywood Boulevard (pikkukuvat alla)  ja keinun takunen on Upper East, siinä esimerkkejä.



Afrikan idea tuli elefanttiheinistä, jotka siihen suunniteltiin aivan ensimmäisenä. Heinät on seilanneet kasvihuoneesta hypertuffalooraan, mutta eivät oikein sinne kivasti asettuneet. Harkinnassa oli jonkinmoista auringonpalvontapaikkaakin mutta ajatuksesta luovuttiin, koska emme sellaista juurikaan harrasta. Alueen nimeksi jäi kuitenkin pikku- Afrikka.


Tässä alkutilanne elokuussa. Kivikkoalue San Diego on valmistunut! 
Takana vasemmalla  näkyy musta penkki, jonka takana on marjapensaat.


Upper east vasemmalla, San Diego oikealla. 
Marjapensaat talon seinustalla saivat lähtökäskyn.


Marjapensaat poistettu, tuet on vielä paikoillaan ihmettelemässä. 
Bambut ovat vahingossa kuvassa.
Kukkasipuleita on hankittu lisää!



 Marjapensaiden tuetkin on poistettu, kivireunuksisen kohopenkin rakennus meneillään. Nurkista löytyneitä kiviä sikinsokin,  hypertuffan paloja ja pari betonikiveä joukossa.

 


Ei aivan vielä pääsee elefantteja siirtämään, eikä sipuleita piiloittamaan. 
Tilanne lokakuun lopulla.


Tänään ahkeroimme, Husbend asetteli Afrikkaan kivireunuksen paikoilleen, jotta se päästiin täyttämään mullalla. Lopullinen silaus, eli muuraus, tehdään ensi suvena. Eiköhän se ladottuna tuossa nyt pysy. Tähän muuttivat jo ne elefanttiheinät, Upper eastilta se korkea punainen lilja sekä uusia sipuleita Tiikerililjat ja Mapira. Kyllä, meillä kukkasipulihommaa tehtiin marraskuun 3 päivä ;) Homma jatkuu lähipäivinä, nyt 8 pussia multaa meni yhdessä hujauksessa tuohon isoon alueeseen.

Upper east isoon laatikkoon tuli: Koiranhammaslilja Pagoda,  Crocus 'Golden Yellow',
Aikainen - Tulppaani 'Sweetheart ja
Aikainen - Tulppaani ´Princess Irene´. Eli keltaisen ja oranssin sävyjä.

Hypertuffaan piilotettiin valkoisia ihanuuksia: Crocus 'Jeanne d´Arc', Hyacinthus - ´Carnegie,  Narcissus poeticus var. recurvus, Narcissus Polar Ice 1936 sekä yksi narsissi lahjapussukka jonka nimeä en jaksanut lähteä kirjoittamaan sisälle ja toinen Unkarista tuotu pussukka, Helmililja, Jättilaukka ja yksi tulppaani Unkarista, jossa hiukan lilaa valkoisen reunoissa. Perennoista tähän siirtyi kolme taimea hyvin tummaa Tähkäkimikkiä.

Kuvia löytyy edellisistä postauksista täältä kliks* ja täältä kliks* 

Kaikki lilansävyiset aarteeni: Tulipa cretica, Tulipa clusiana, Allium sphaero cephalon, Tulipa Humilis Odalisquovat,  Tulipa Columbine 1929, Tulipa Lac van Rijn 1620, Iris Purple Gem, ja kaksi Unkarin Elite-pussillista, sekä lila krookus ovat menossa tuohon uuteen kivilooraan Afrikkaan, samoin valkoiset Tulipa Purissima 1943 ja Tulipa Verona.
 
Vanhaan perennapenkkiin pääsee  muiden jatkoksi Tulipa Ronaldo ja Tulipa James Wild 1860. Kaksi lahjapussukkaa tulppaaneita vielä etsii kolojaan....

Ja tältä päivältä ei ole kuvia, koska pimeä tuli niin yllättäen!

32 kommenttia:

  1. Todella kaunista ja tyylikästä! Tulisipa kevät ja vehreys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, kevättä ja vehreyttä kaivataan!

      Poista
  2. Tulee taatusti aivan ihanaa. Kiva, sulla on PikkuAfrikka, meillä on MiniMadeira :-D, ei ole tullut vielä kerrottua tuosta blogissani mitään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä uskon että tuostakin ihan hyvä tulee. Hassua, että sullakin ihmetys nimenö paikalle -kuvasatoa odotellessa!

      Poista
  3. Mielenkiintoisia tuttavuuksia meillä sitten keväällä ja kesällä ihailtavana! Paikkakuntien mukaan nimetyt puutarhanosanne ovat kiintoisaa katseltavaa, kauniita yksityiskohtia niissä.

    Meille melkein tuli tontin yhdelle sivulle Välimeri, mutta puuttui se meri... nimi on vielä harkinnassa. Tai se meri ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Husbend on antanut nuo nimet ja siitä on se hyvä puoli että hän aina tietää mistä puutarhan kohdasta puhutaan. Ei kait Välimerellä merta tarvita ;)

      Poista
  4. Näyttää niin hienolta :) Kiva tällainen kattava postaus puutarhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että näyttää hienolta. Oli ihan pakko laittaa tähän itselle heti muistiin sipulijututkin, kun en tuolla ulkona kirjannut mitään.

      Poista
  5. Ihanan runsaalta kuulostaa tuo luvassa oleva keväinen kukkaloisto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runsautta ja värien sinfoniaa (toivottavsti ei kakofoniaa ;)

      Poista
  6. Oi että sulla on kivet nyt järjestyksessä ja mullatkin kaikki.
    Saisinkohan nyt minäkin tästä postauksesta sen tarvitsemani ryhdistymisruiskeen jotta jaksaisin pihallemme ilmestyneen kivikasan kippuun käydä.
    Upea on pihakokonaisuus teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nuo on ikäänkuin esiaseteltu, muuraus on vielä odottamassa. Ja edelleen laatikollinen sipuleita. Mutta kaksi laatikkoa jemmattu ja kaikki pohjatyöt tehty, joten yksi laatikollinen on helppo nakki. Kun ei tavitse ees kaivaa, vaan Husbend kaataa multaa päälle :)

      Poista
  7. Pitkästä aikaa puutarhointia täällä blogissa! Kiva kuulla että olette olleet ahkerina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkästä aikaa. Olen niin kaivannut hommiin, mutta kun olen sairastanut jatkuvasti. Nyt olin työnjohtajan ja toki myös sipulinjemmaajana. Aivan ihana päivä, ulkoilmaa, puutarhointia ja yhdessäoloa :)

      Poista
  8. Teillä nämä puutarhan osat ovat tosi kauniita ja hienoja ja siistejä. Ja hienosti nimettyjäkin. Onnea ja menestystä Pikku-Afrikalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kaikki on pientä ja kompaktia ;) Kiitos, Paula!

      Poista
  9. ONPA TEILLÄ SIELLÄ KAUNISTA PUUTARHASSA, JA UUTTA RAKENNETAAN
    kEVÄÄLLÄ SITTEN SAADAAN IHAILLA NIITÄ ISTUTUKSIA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit olla varma, että esittelen kukkasatoa blogissani :)

      Poista
  10. Kovasti olette ahkeroineet.
    Ja paljon aikaan saaneet.
    On kyllä niin kaunista jäkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ahkeroitiin jokunen tunti, mutta muuten puutarha on ollut ihan retuperällä koko syyskauden. Heh, nuo kuvat on vähän aikaisemmalta ajalta ;) ei näy syystöiden tekemättömyys.

      Poista
  11. Teillä on tosi kaunis piha ja kivoja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kivet korostaa hyvin kasveja.

    VastaaPoista
  12. Miten kivasti nimetty puutarhan eri paikkoja :)

    Ja ihana kaariportti ja liuskekivipolku!

    Mullakin on pihassa liuskekivipolku ja taidan ensi kesänä tehdä pihaani toisenkin - nythän on talvi hyvää aikaa suunnitella :)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liuskekivet ovat kovasti meidän mieleen :) Ja talvella tosiaan suunnitellaan täälläkin!

      Poista
  13. Teidän pihalta löytyvät kaikki maailman ihmeet. Husbendin kanssa voitte tehdä treffit Afrikkaan tai Hollywood Boulewardille :) Nyt vain kevättä odottelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että en olekaan tajunnut tuota noin käyttää! Yksi ehdottomista lempikohteistani on Taj Mahal, eikä vähiten sen rakkaustarinan vuoksi. Se on pihaan saatava, olisi ihana treffipaikka <3

      Poista
  14. Kivasti nimetty teidän puutarhan eri osat.
    Meilläkin joillakin kukkapenkeillä on nimet esim. rippipenkki ja omenatarha, joka käsittää kylläkin vain kaksi omppupuuta, ympärillään perennapenkki:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimeäminen on ihan käytännöllistäkin, tietää aina mistä puhuu :) Muistinkin tuon rippipenkkisi!

      Poista
  15. Ai, että on mukava odottaa ensi kevättä, kun niin monella on jo nyt kehitteillä uusia juttuja. Ihan tässä alkaa vatsanpohjaa kutkuttaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piankos tuo yksi talvi tuosta ohitetaan, kevättä odotellessa!

      Poista
  16. Mun poitäis todellakin nähdä sun puutarha valoisaan aikaan ja kesällä. MIten aina on jotenkin mörköpimeetä tai sataa tai talvi, kun mä olen siellä piipahdellut. Ja sä olet tehnyt niin paljon sitten viimenäkemän. Onneksi on nämä kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mä en edes muista koska olisit meidän puutarhassa käynyt! ja sentään Báscikin katsoi reunakivetykset niin, ettei vaan pieni nuppunen niihin itseään satuttaisi. Ensi suvena, ja ajan kanssa!!!!

      Poista