kuupuutarhan suunnitelmaa, lisävinkkejä kaivataan

sunnuntai 25. marraskuuta 2012


Nettikuvista tehty kooste kuupuutarhaani suunnitelluista kukista on yllä. Aivan kaikista kukista ei ole kuvia, koska tein viimehetken muutoksia sipulien istutusvaiheessa. Marraskuun alussa hypertuffaan piilotettiin valkoisia ihanuuksia: Crocus 'Jeanne d´Arc', Hyacinthus ´Carnegie,  Narcissus poeticus var. recurvus, Narcissus Polar Ice 1936 sekä yksi narsissi lahjapussukka jonka nimeä en jaksanut lähteä kirjoittamaan sisälle ja toinen Unkarista tuotu pussukka. Helmililja, Jättilaukka ja yksi tulppaani Unkarista, jossa ihan hiukan lilaa valkoisen reunoissa pääsivät myös seuraan. Perennoista tähän siirtyi kolme taimea hyvin tummaa Tähkäkimikkiä vastaväriksi.


Netistä kun etsin tähkäkimikin kuvan tuohon ylle, huomasin että kasvi onkin paljon suurempi, kuin mitä odotin. Ei taida hypertuffaan mahtua? Tulppaanien, narsissien ja laukkojen sipulit on siis istutettu jo, samoin sormustinkukat. Valkoalpi, koristekärsämö ja Lilium longiflorum ovat vasta ostoslistalla.

Mitäs sanotte, armaat kanssabloggaajat? Onko hyviä vinkkejä mitä lisätä/poistaa?

Allaolevista kuvista näkyy, että alue ei todellakaan suuren suuri ole, vain pikkuinen hypertuffa laatikko. Oikealla  puolella olevaan perennapenkkiin laitan jotakin valkoisempaa jo tuohon hypertuffan puoleiseen päätyyn. Tai sitten siirrän tähkäkimikit siihen? Ja kuten kuvista näkyy, on tausta aivan vihreä tuijaisa. Mutta nuo elefanttiheinät ovat muuttaneet pois!


Pajuaidan edessä on omppopuun raato, joka saapi myös lähteä. Kaipaisin ehdotuksia, mikä pikkuinen puu sopisi tuohon?  Riippajalava? Tumma koristeomenapuu Malus royalthy? Tahtoisin ehkä magnolian, mutta liian vähän tilaa, eikö? Ja liian vaikea? Jokin valkokukkainen pikkupuu?

Puun ja betonimunan välissä on mietiskelypaikkani, musta vanha penkki. Nurmikko lähtee tuosta veks, joten siihenkin toivon maanpeitekasvien ehdotuksia. Väri on valkoinen, muuten olen kaikelle avoin. Hyvin tummakin olisi mieleeni...Tuohon paistaa aurinko aamupäivisin, päivän kovimman paahteen siivilöi tuijat.


Seuraavaksi pähkäilen tuota aluetta pajuaidan takana. Nurmikko siitä saa ekaksi poistua....


39 kommenttia:

  1. Päätöksiä, päätöksiä. Elämä on täynnä päätöksiä! :)

    VastaaPoista
  2. Kimikit kyllä ovat out hypertuffastasi, liian isoja. Jos niiden pitää olla tummasävyisiä, katselisin esim. vaikka keijunkukkia, joissa on aivan ihania erilaisia lehtiä. Tai sitten kivikkokasveja, ne olisivat kuin luotuja tuohon ihanaan laatikkoosi. Maanpeitekasveista tulee mieleen valkokukkainen kangasajuruoho, ja sitten muistan oliko sen nyt Karin Bergholmin tehneen ympyrän pihaansa kissankäpälästä. Talvella on kiva suunnitella !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, ja kimikkivarmistuksesta. Tummaa keijunkukkaa mulla on toisaalla, se on kyllä ihanaa. Mulla on myös hiukan ympyräajatusta, tuon jingjangin ympärille. Talvella on kiva suunnitella, ja nyt sairaslomalla tämä suorastaan pelastaa päiväni :)

      Poista
  3. Ohhoh, onpa mojovat suunnitelmat, tätä pitää varmaan tulla myöhemminkin kommentoimaan jos tulee hyviä ehdotuksia mieleen, tää on vain pikakommentointi!
    Niin kivalta näyttää mutta alue on kieltämättä HYVIN PIENI :-D Minustakin kimikkiä ei voi lootaan istuttaa, mutta sen vieressähän se olisi ihana, tuo tuijien kirkas vihreä olisi hyvä taustaväri tummalle kimikille.
    Ajuruoho olis tosiaan kiva maanpeite, kangaa- tai nummiajuruohot on peittäviä. Mulle tuli mieleen Ajuga reptans, mikä se taas suomeksi olikaan. Tummat lehdet. Tai valkohärkki, vai oliko se hopeahärkki, jossa on valkoiset kukat ja hopeiset lehdet.
    Kivaa että mukana on jotain kellertävääkin, mulle tulee kuusta mieleen vihertävä kelmeänkeltainen, voisiko jotain vaaleanvihreääkin ajatella? Mutta ehkä ei enää mahdu mukaan. Kuu on toisaalta joskus oikein keltainen juustokuu, sellainen ihana oltermanni.
    Mukavia suunnitteluhetkiä, toivottavasti ne parantavat sinut! Ja kaikki loistokas herraseura tietysti myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistokas herraseura <3 on parhautta.
      Jep, kimikit siis saavat muuttaa, huoh. Uskon, että ne olisi siinä vieressäkin tosi kivat. SE on suomeksi rönsyakankaali ja tykkään siitä kovasti! Hopeahärkki on lapsuuden kukkani ja jonnekin pääsee, takuulla. Pelkään, että olisi tuohon lian rönsyävä, jos laittaisin sitä Afrikkaan niin saisi ihan rauhassa valua?
      Kellertävää on hiukan, ihan virkistykseksi ja tuo ajatuksesi vaaleanvihreästä on huippu, varmaan sopisi hyvin tuohon tumman tuijan seuraan? Ehkä sitä liljaa en enää tuohon laita, on varmaan liian pikkuinen paikka.

      Poista
  4. Kiva että saat sairaspäiväsi kulumaan! Mutta muista myös välillä huilatakin;)

    VastaaPoista
  5. Pikkupuuksi sopisi mielestäni tuohon kyseiseen paikkaan esim. Taatan pihlaja (Sorbus Aucuparia fastigiata) Hieman kartiomaiseksi kasvava pylväspihlaja. Kasvutapansa ansiosta ei varjosta, eikä vie paljon kasvutilaa. Korkeus 150-200cm. Kasvupaikka aurinko-puolivarjo. Kukat ovat valkoiset kuten muillakin pihlajilla ja kauniit punaiset marjat syksyllä. Muutenkin kaunis pikkupuu.
    Maanpeittokasviksi voisi sopia valkokukkainen rönsyleimu, joka on osin ainavihanta ja peittää kasvupaikkansa tosi hyvin. Hapahko kasvualusta ja menestyy myös puolivarjossa. Talvenkestävyys on hyvä ja kasvi on muutenkin helppohoitoinen. Maksaruohot ovat toinen mahdollinen vaihtoehto. Valkokukkaisia ovat esim. Kaukasianmaksaruoho (Sedum spurium),josta on myös valkokukkainen muoto ja Valkomaksaruoho (Sedum album).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Taatan pihlaja oli ihan uusi tuttavuus, kävin kuvia googlaamassa. Kaunis kuin mikä, mutta aidan toisella puolella meillä on oikein monta pihlajaa, joten ehkä täytyy miettiä jotain muuta. Kiva pysty kasvutapa, ei tosiaankaan vie paljon tilaa, mutta tuuhea on.
      Mahtavasti myös maanpeitekasveista vinkkejä, kiitos!

      Poista
  6. Paljon on sinulla suunitteluja. Hauskaa touhua..♥

    VastaaPoista
  7. Ihana proggis, mukavaa päänvaivaa :) Kimikin minäkin jättäisin tuffasta pois, taitaisi täyttyä jo yhdestä taimesta – ainakin syyskimikki on reippaan rehevä.

    Maanpeitekasviksi laittaisin yllättäen jotain geraniumia, lajeissa kyllä riittää matalampiakin versioita. Kukkii nätisti ja kukkimattomana viehättää kauniilla lehdillään, jotka yleensä saavat myös nättiä syysväritystä pintaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielelläänhän tälläsitä phtii, varsinkin kun saa ajatuksiakin kaverien kanssa vaihtaa. kotona tuppaa nup kommentit oleen aika karsittuja ;) Kimikki sai jo häädön, pääsee siihen lähelle perennapenkin päähän. Oli aika järkytys, kun muistin myyjän sanoneen että ei juurikaan nykyisestä koostaan kasva, vain tuuhistuu ;) Kolminkertainen korkeus on kyllä mainitsemisen arvoista, mielestäni.
      Sinä kun satut Geraniumeista tietämään, niin kerrohan mitkä ovat sellaisia tummia -olen semmosiakin nimittäin nähnyt. Mulla on vain muutama Geranium, innoituksestasi aloitin tänä suvena keräilyn ;)

      Poista
    2. Heheh, kolminkertainen korkeus on kyllä minustakin mainitsemisen arvoista kasvua ;)

      Tummalehtisiä kurjenpolvia löysin pikahaulla yhden, Geranium sessiliflorum -nimisen tyypin, josta on myös valkokukkaisia vaihtoehtoja. En tunne vielä kaikkia kaimoja (yritys on kyllä kova), tietäisiköhän perennapuutarhuri Heidi-Maaria jotain suositeltavia, sopivan kokoisia lajikkeita? http://perennat.blogspot.com/

      Poista
    3. Ooh, tuo on mahtava! Johonkin se pääsee takuulla. Täytyypäs kysäsitä Heidi-Maarialtakin ;)

      Poista
    4. Tummalehtinen kasvi tuohon sopisi minun mielestäni hienosti tai sitten tuijasta selvästi muutoin poikkeava väri.

      Vaaleakukkaiset tummalehtiset Geraniumit taitaa olla aika hakusessa. Onko sinulla Geranium renardii kasvamassa? Yksi asiakas nimitti sitä tänä kesänä "sammakkokukaksi" hauskojen nyppyisten lehtiensä vuoksi.Kukka on valkoinen jossa on hitunen liilaa. Ei tosin ole tummalehtinen vaikkakin hiukan erikoisen värinen ja näköinen. Se on aika hidaskasvuinen joten sen alle voisi laittaa lyydianmaksaruohoa tai vaikka valkomaksaruohoa. Sitten aikaa päälle matalampi kasvi jää kyllä jalkoihin ellet välillä karsi Geraniumia..

      Geraniumiumin mainitsema G.sessiliflorum näyttää kivalta. Siitä minulla ei ole kokemusta. Pitääpä katsoa jos jostain sen onnistuisin löytämään kokeiltavaksi.

      Ajuruohoja maanpeittoon minäkin peesaan tai sitten Geraniumeja. Verikurjenpolvesta on myös valkoinen lajike. Kurjenpolvissa on tosiaan syysväri plussana ja nehän ovat ihan lumen tuloon asti hyvän näköisiä kuten ovat myös ajuruohot:)

      Kellokukista herttakello on suht pieni valkokukkainen.Sillä on hauskan näköinen herttamainen lehti. Se alle voisi laittaa vaikka harmaaajuruohoa tai purppuraorvokkia.

      Kimikki on minustakin hyvä ajatus lähistölle tuomaan kontrastia. Poimulehdet sopivat monien muiden perennojen joukkoon ja tuovat limen värillä kivasti esiin muita kukkia. Esim. Tunturipoimulehti, joka on aika pikkuinen ja sopii siten helposti muiden kasvien joukkoon. Vähän isompien kasvien seuraan sopii reunuspoimulehti. No nyt rupes jo rönsyilemään ajatus ympäri pihaa..

      Pieneksi puuksi voisi käydä esim. rungolliseksi kasvatettu syreeni. Valkoinen "Holger"-lajike kukkii yleensä joka vuosi :)

      Pidätkö muuten akileijoista?
      Aquilegia "Kristall" on aivan upea valkokukkainen lajike:)

      Poista
    5. Oih, kiitos <3 Siinä on vinkkiä ja sulateltavaa ympäri pienen pihani :)

      Poista
  8. Taidat olla jo toipumaan päin, koska tuollaista pystyt suunnittelemaan :) En osaa antaa neuvoja, mutta seuraan mielenkiinnolla projektin etenemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelussa ei onneksi selkää tarvita. Mulla on sängyssä toimisto, kuten Husbend totesi. Käden ulottuvilla kaikki tarvittava.

      Poista
  9. Jo talvella onkin kiva suunitella valmiksi keväksi,se kyllä jouduttaa kevät kiireitä.minäkin aina mietin näin talven aikaa mitä kevällä lisään kukkioita.Rusokuusama on kaunis kukkiva pieni puu siinä on vaaleanpuniset kukat minä tykkään siitä kovasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas sellainen puu, jota en tunne entuudestaan. Kiva vinkki, kiitos :)

      Poista
  10. Paikka näyttää kivalta, vaikka en yhtään tiedä, mikä on kuupuutarha ja hypertuffa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuupuutarha on valkoisten kukkien puutarha, mulla tosin mikrokokoa. Hypertuffa on tuo munanviereinen loora, joka on tehty betonin ja turpeen yhdistelmäseoksesta. Hypertuffa on siis siis reikäistä ja huokoista betonia.

      Poista
  11. Ihania suunnitelmia<3 tuo alue näyttää jo nyt sangen viehättävältä. paljon olet tuffaasi jo mahduttanutkin,tuskin maltan odottaa kevätkuvia ja narsissien ym kaunottarien kukintaa. hmm...tuossa edelliset kommentoijat tekivätkin jo niin hyviä ehdotuksia,että niihin on vaikea lisätä mitään.Yksi tuli kuitenkin mieleen,mutta sekään ei mahdu tuffaasi vaan joutuisi jonnekin laitamille.Valkokukkainen kurjenkello on kaunis,puhtaanvalkoiset isot kellokukat sopisivat kuupuutarhaan kuin nyrkki silmään;) on helppo kasvattaa siemenestä.
    Hyviä puuehdotuksiakin on tullut.mun suosikki ois ehkä oma ehdotuksesi eli se koristeomenapuu Royalty.eikä vähiten riippaoksaisen kasvutavan vuoksi:)
    kyllä tuollaisten unelmien äärellä täytyy selänkin parantua.Inspiraation täyttämää viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai niin,oli mulla yksi kysymyskin.onko tuossa tuffassasi sammalta reunoissa vai valehtelevatko silmäni?jos on,onko se siunaantunut siihen itsestään vai oletko auttanut asiaa?? Hah,kaksihan noita kysymyksiä olikin;)

      Poista
    2. Kurjenkello tosiaan sopisi, ehkä koitan senkin sovittaa tuohon viereiseen pernennapenkkiin. Kiitos Royaltylle antamastasi kannustusäännestä, se on rekisteröity ;)

      Tuffa on jo hiukan saanut vihreyttä, enkä ole sitä ehtinyt edes auttamaan. Sopii mulle!

      Mukavaa viikkoa Tiina, aion myös tehdä kevään Englanninmatkalle suunnitelmia. Suunnitelmissa saa mukavasti ajan kulumaan!

      Poista
  12. Mää näkisin sun kuupuutarhassa Untuvasulkahirssiä http://www.macrophylla.com/uploads/pics/Pennisetum_villosum_4.JPG ja johonkin siihen lähettyville,edes ruukkuun, "Daisy White" kartiovalkokuusi http://www.jacksonsnurseries.co.uk/images/plantpictures/large/conifers/PiceaGlaucaDaisysWhite.JPG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiiii, mitä pehmoisia ehdotuksia. Mulle on tuttu ja hyvin mieluinen Arabiansulkahirssi, mutta tuo untuvainen on näköjään ihastuttavan untuvainen. Se pääsee johonkin, jos vaan taimia löytyy!?
      Kartiokuusen kulmaa näkyy alimmassa kuvassa oikealla vähän, tuo valkoinen versio on mulle outo. Mielenkiintoinen, laitan senkin korvan taakse muhimaan :)
      Kiitos, Katja

      Poista
  13. Ainakin Untuvasulkahirssin siemeniä on myynnissä,jos jaksaa itse kasvatella. Itse törmäsin tähän,kun aloin miettiä heiniä omaan pihaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, huomasin että niitä löytyy. Oliskoos se vaikee? Hmm, meillä niin kissojen takia kasvatustila sisällä rajattu :) Oletan, että pitäis esikasvatella?

      Poista
    2. SiemenVesa sanoo näin: Korkeus 60 cm. Kylvetään toukokuussa avomaalle, itää 14-20 vuorokaudessa 20 asteessa. Kukinta elo-lokakuussa. Viihtyy aurinkoisella kasvupaikalla. Annoksesta saadaan noin 50 kasvia.

      Joten ei muutakun ens kesänä kasvattelemaan. Ei taida olla perenna?? Mä taidan jokatapauksessa ainakin yrittää :)

      Poista
    3. Ei oo perenna, vaan yksivuotinen. Ainakin tuo toinen tuntemani hirssisysteemi. Joo, siitähän me sitten laitetaan kasvatukset tulemaan, ei kuulosta ylivoimaselta ;) Mä laitan sen Afrikkaan, siinä on aurinkoa!

      Poista
  14. Minä en osaa ehdottaa mitään, joten tämä kommentti on ihan turhake. Mutta voin ihmetellä noiden kasvien upeita nimiä, niissä riittää minulle hupia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lainkaan turhake, on kiva lukea siitä, että huvittaudut kasvien nimillä ;)

      Poista
  15. Perenna- tai puuvinkkejä ei nyt juuri mieleen tule, mutta jos esimerkiksi ensi syksynä päätät lisätä istutukseen uusia tulppaaneja, voisi Spring green olla aika hyvä vaihtoehto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Spring Green jossain, mutta ei muista missä. Taitaa olla aluetta aikas lähellä :)

      Poista
  16. mikä ihmeen hypertuffa?

    jos se mun ihana punainen mikäliepihlaja on menestys, niin suosittelen sitä...vai pitikö sen puunkin olla vielä kuupuútarha -teemalla. Jokatap. kuupuutarha ihana, aina itse seison kesäöinä tuijottamassa keittiön ikkunassa, kuinka valkoiset kukat yöllä kuulottavat pimeydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hypertuffa on tuo kaukalo, betoni-turveyhdistelmästä:)
      Olikos se sellanen tumma, se pihlajasi?

      Poista