Vihdoin kohteessa!
Kissakahvila Nurri sijaitsee kävelymatkan päässä kaupungin sydämestä. Matkanjohtaja Tuija oli varannut meille mukavan ikkunapöydän. Tilat on avarat ja viihtyisät, ja kaikki kissat ovat turvapaikanhakijoita kertoi yksi myyjistä.
Vieraat saavat ensimmäisenä eteensä ohjeistuksen, joka allekirjoituksella vahvistetaan luetuksi.
Kissoista on esittelykansio, jossa jokaisesta löytyy kuvia sekä tärkeitä tietoja, kuten että missä kyseinen kissa tapaa nukkua.
Valitsin latteni seuraksi omenapiirakan jäätelöpallolla, hyvää oli. Ostimme myös kissoille märkäruoka-annokset, mitkä sai tarjoilla kenelle halusi. Vähän ennen klo 14 ruokailuaikaa kissat jo parveilivat keittiön ovella odottavin katsein...
Sain kunnian tarjoilla harmaalle kisulle, jonka nimen jo unohdin.
Kiitokseksi mulle esitettiin hienoa tassutemppuilua.
Ja lautanen tuli tyhjäksi.
Nämä kilpparikissat ovat siskokset.
Kissojen lukumäärää yritettiin laskea, ainakin 6 tai 7, lopulta se jäi tarkistamatta.
Ruokailun jälkeen kissat hakeutuivat tietysti päivänokosille,
mutta pari kisua tarkasti ostokseni (niitä kylpytuotteita) rapisevasta pussista.
Pienen hetken olimme ainoat asiakkaat ja nappasin kuvan kahvilanpuolikkaasta.
Harmaa meni päiväunille korvakorujen myyntilaatikkoon, se oli ihan täydellisen kokoinen.
Oli kiva Kissakahvila ja oikein onnistunut koko Tallinnan reissu. <3 -kiitokset matkakumppanilleni Tuijalle kaikesta. Tuntui, kuin olisimme olleet pitkäänkin matkalla.
Kotiin päästyä menin heti ekana kylpyyn, Gebsun kanssa tottakai!
Tässä
linkki Tassulinnan Kissakahvilajuttuun.