kirja-analyysi

torstai 25. lokakuuta 2012




CLAES ANDERSSON: LUOVA MIELI




Valitsen tehtävään Claes Anderssonin kirjan, koska olen aina pitänyt hänen persoonastaan. Luin myös muita, perinteisempiä kirjoittamisoppaita mutta tämä oli vaikuttavin.
Ensimmäinen huomioni on maininta, että päiväkirjan sijaan voisi pitää yökirjaa. Oikeastaan mun päiväkirjan voisi jo nimetä yökirjaksi, koska yleensä kirjoitan sitä yöllä, ennen nukkumaan alkamista.
Miksi kirjoitan? ”Kirjoitan sille osalle itsestäni, jolla on osuutensa muissa.”
Itse kirjoittaminen on pieni osa tapahtumaa. Asia, muoto, tarina – kaikki on jo päässä valmiiksi kypsytetty. Ne vaan pitää saada päästä pihalle, kirjattua. Tämän olen kokenut niin monta kertaa erilaisten opiskeluihin liittyvien tehtävien kanssa. Myös päiväkirjani kanssa, teksti on jo valmiina kun aloitan kirjoittamisen.  En ole tosin tiedostanut, että tiedostamattaan tekee noita valintoja. Mielikuvitus ja vaisto ohjaavat.
Andersson sanoo, että kirjoittaa pitää päivittäin ja myös lukea paljon. Mutta keskittyminen vaatii yksinäisyyttä, eristäytymistä, ulkoisten ärsykkeiden poistamista. Oppimispäiväkirjojen kanssa on todentunut se, että jos tapahtumista puhuu, ennen kirjaamista, ne muuttavat merkitystään. Niistä lähtee ”terä” ja ainutlaatuisuus pois.
Andersson listaa huomioitavia asioita.
-       kerro asiat suoraan, asiallisesti (sopii, olen suorapuheinen. )
-       älä jaarittele, kiertele, selkeys (tähän mä syyllistyn. kerron asiat liian juurta jaksaen)
-       ei turhia adjektiiveja!!!! (ah, iloitsen tästä erityisesti koska en jaksa lukea moista tekstiä)
-       varo huutomerkkejä! (auts!)
-       älä edes yritä sanoa kaikkea, anna lukijalle mahdollisuus käyttää omaa mielikuvitustaan (tätä olen opetellut tosissani viimeaikoina)
-       dialogin jännite syntyy siitä, miten puhutaan eikä siitä mitä puhutaan (en kirjoita juuri dialogeja, ehkä voisin rohjeta yrittämään)
-       älä psykologisoi, älä teoretisoi (aha. kai nyt vähän?)
-       vältä toistoja (ok)
-       älä käytä vierasperäisiä sivistyssanoja (joskus lipsuu noita lääketieteellisiä…)
-       pidä matalaa profiilia kirjoittajana, älä yritä todistella miten mahtavat tiedot sinulla on (osui ja uppos)
-       älä piittaa näistä säännöistä (sopii, kiitos, saan hengittää!)
-       olet oman juttusi asiantuntuja (en aina)
-       kirjoita paljon, lue enemmän (sopii)

”Runon yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttavuus riippuu, kuten runoudessa kaikki muukin, eniten sen henkilökohtaisesta aitoudesta, sen uskalluksesta ja siinä olevan sanottavan muodon omaperäisyydestä ja raikkaudesta.”
Andersson kertoo vaikuttavan tarinan kuvataiteilijasta, joka maalasi kuvaa omasta puutarhastaan. Hän ei pitänyt puiden maalaamisesta ja jätti ne kuvasta pois. Kun kuva ja totuus eivät kohdanneet, hän kaatoi puutarhan puut pois. Nyt kaikki täsmäsi ja hän sai rauhan.  Olisiko tämä vähän samaa asiaa kuin se, että runon asiasisällön pitää olla totta. Ei, kyllähän kirjallisuudessa voi valehdella esim. henkilöhahmojen suhteen. Kuitenkin runon hyvyys on kuulijasta kiinni, makuasia.
Kuinka runo voi olla niin raaka, julma ja ahdistava kuin Paul Celanin Kuolemanfuuga!!? Toinen ääripää: en tiennyt, että Aulikki Oksasen ”Sinua, sinua, rakastan” on alun perin runo. Sanat koskettavat kirjoitettuna ainakin yhtä paljon kuin lauluna.
Luovuus/hulluus, onko se pari? Luovuuden terapeuttiset vaikutukset, entä hulluksi tekevä luomisen tuska. Kumpi on muna, kumpi kana? Kaikkivoipaisen riemullinen kokemus, kuin seksi tai uskonnollinen herääminen. Vai sitten se itsesuojeluvaiston sanelema vastarinta, itsetuhoisuus, pirstoutuminen, sivullisuus. Voiko kirjoittamalla palauttaa maailman, mitä ei koskaan ollutkaan? Liikaa ajateltavaa tähän hetkeen, täytyy haudutella näitä ajatuksia.
Andersson sanoo sanoiksi ajatukseni, että toisen ihmisen maailmaa voi ymmärtää vain siinä määrin kuin pystymme empatian kautta samaistumaan ja eläytymään tuohon maailmaan ja toisen ihmisen tunteisiin ja kokemuksiin. Kun aloitin nuorisopsykiatrian osastolla, käsittelin kaikkien nuorien tilanteen oman poikani kautta. Ja vanhempien tilaan asetuin ajattelemalla, kuinka haluaisin asioiden olevan jos olisin tämän nuoren äiti. Mitä apua haluaisin nuorelle, mitä itselleni. Mitä olen tehnyt väärin, että olemme tässä tilanteessa. Äärimmäisen kuluttavaa, mutta antoi tilanteesta hyvän kokonaiskuvan.
Taidan kaivaa hyllystäni esiin Maria Vaaran Likaiset legendat, kuinka hän kuvaa sivullisuuden tunnetta ja yksinäisyyttä. Ja antiikin myytit, joita Andersson kuvaa ihmisyyden perustarinoiksi, on luettava!
Kirjoittamisen tarve korostuu kriisissä tai elämäntilanteen muuttuessa. On myös lupa olla kirjoittamatta asioista joita pitää liian henkilökohtaisina, kipeinä, koskettavina, kuten petollisuudesta, uskottomuudesta valheista tai mustasukkaisuudesta. Tämän rohkaisemana voin alkaa työstämään paperille oman elämänkaartani. Ei minun tarvitse siinä itsestäni KAIKKEA kertoa. Saan ihan itse valita, mitä kerron.



Pirkko
Kirjallisuusterapia
Kevät 2009


16 kommenttia:

  1. Olen lukenut Anderssonin omasta elämästään kirjoittaman kirjan "Jokainen sydämeni lyönti". Siinä minuun teki vaikutuksen hänen rehellisyytensä, tai ainakin siitä sai sen vaikutelman. Myöskin tuo "älä edes yritä sanoa kaikkea" vaikutelma tästä kirjasta jäi. Hän ei paljastanut elämästään kaikkea, mutta tarpeeksi jotta mielenkiinto säilyi hyvin. Ei ihme, että hän osaa opastaa muita kirjoittamisessa :)

    VastaaPoista
  2. Toisaalta, kaikesta voi varmaan kirjoittaa, mutta niitä tekstejä ei sitten tarvitse näyttää kenellekään...

    Ja tuo on hyvä neuvo: "Kirjoita paljon, lue enemmän."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän tuota lukemista ainakin osaltani, ja vieläpä ihan mielelläni!

      Poista
  3. Siinäpä onkin hommaa, jos kirjoittaa oman tarinansa. Minäkin olen lukenut Claes Anderssonin kirjoja opintoihini liittyen. Tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kirjoittanut pienesti isovanhemmistani, olisi mielenkiintoista kirjoittaa myös vanhemmistaan ja itsestää.

      Poista
  4. Paljon hyviä ajatuksia mistä tahansa luovasta prosessista. Minua kiinnostaa enemmän hyvin kerrottu tarina kuin se onko se totta. Kaikkia ideoita ei kannata tunkea saamaan työhön, karsiminen ja pelkistäminen on jalo taito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Analyysini on vuosien takaa, kirjallisuusterapian opinnoista mutta ihan sinällään pätevää edelleen rönsyilevästä kirjoitustyylistään huolimatta. Karsiminen ja pelkistäminen on tosi monessa asiassa jalo taito :)

      Poista
  5. Kinkkinen juttu tuo totuus; tarinassa luova värittäminen saattaa tehdä totuudestakin mielenkiintoisempaa luettavaa. Riippuu tietenkin, mihin tarkoitukseen tekstiä tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tässä lähinnä omaa itseä varten ajateltua kirjoittamista. Juttuhan on kirjallisuusterapian opintoihin liittyvä analyysi.

      Poista
  6. Luin tämän jo aamulla, mutta jäin miettimään mitä sinulle käynnistäni kirjoitan.
    Tämä oli hyvää teksitä ja ehdottomasti minullekin lukemisen arvoinen kirja.
    Olen vain niin perinjuurin pohdiskeleva, että tuossakin oli jo kovasti mietittävää.
    Paljon on itseni ilmaisussa parannettavaa, mutta siitähän se lähtee että antaa tulla ulos mitä tulossa on ja korjaa sitten perästä päin :)
    Mukavaa pohdintaa pitänyt siis yllä tässä päivän mittaa sinun bloggaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, ompas suuri huikea vaikuttavuus. Minua alkoi jo kaduttamaan, että tämän julkistin mutta ehkä nyt annankin armoa itselleni ;) Löysin muistitikkuni syövereistä muuutaman koulujutun ja tämä on siis yksi niistä.

      Poista
  7. Pikkusen pitää aina liioitella ja panna omiaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos juttua kirjoittaa kuulijalle niin se on yleensä hyväksi. Mutta itselleen ei kannata valehdella ;)

      Poista
  8. Kiitos kun rohkenit jakaa juuri tämän! Puus!

    VastaaPoista