ihana rauniokilkka

maanantai 30. syyskuuta 2013

Tein jo viime talvena suunnitelmaa muuripenkin, eli Afrikan kasveista ja mukaan valikoitui rauniokilkka. Olisin halunnut sitä hankkia heti keväällä monta taimea, mutta onnistuin löytämään vain yhden, vaikka kiersin toki useita puutarhamyymälöitä. 

Ehkä olikin onneni, että en laittanut viittä taimea kasvamaan, sillä nyt tuo pikkuruinen kasvi on jo kiipeillyt ihan kiitettävästi eri sopukoihin. Rauniokilkka muodostaa suloisen kukkivan maton ja valuu hauskasti myös käytävälle. Juuri se rento fiilis, minkä halusin!


Hurmesilkkiheinää on parissakin paikassa, tämä taimi
on ystäviltä Tanskantuliainen.

Mustia orvokkeja pilkottaa maksaruohon kainaloista

Tarkoitukseni oli laittaa taimia kivien koloihin, mutta
taimi on osannut ohjautua itsekseen.

tänään puutarhassa

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Psyko white kosmoskukat kukkivat pitkkän, vielä on nuppujakin.

Eipä juuri enää huvita mietiskellä viilentyneessä puutarhassa

Kissojen lempiheinä, sulkahirssi, on kasvattanut vain pari tähkää

Vanhat varikset jaksavat vahtia

Ja kärhöt jaksavat kukkia

Verililjapuuta ei vielä syksy ole pelottanut.
 
Kasvihuoneen ulkopuolella vyöryvät lankaköynnökset, bataatinlehdet jäivät
melko vaatimattomiksi. Alkukesästä ruukuissa olivat myös runkomarketat.

kainalokissan kaipuu

lauantai 28. syyskuuta 2013

Oikeasti kissa ei kaipaa, vaan minä kaipaan kissaa kainalooni. Olen viettänyt pari päivää Vantaalla koulutuksessa ja vielä on tunti aikaa kotiinvievän junan lähtöön. Sitten toivottavsti saan taas Nipsun kainaloon ja Bélan vattani päälle ;) Viimeviikkoina Nipsu arkajalka on hakeutunut söpöilemään kainalooni, selvästi reipastumista tapahtuu monella tapaa. Tässä siis kaverikuva osa 2.


aamukissa

tiistai 24. syyskuuta 2013

Aamuinen Gebsu Husbendin kuvaamana. Makuuhuone on edelleen viimeistelyjä vaille valmis; entinen kaihdin ei sovi lainkaan, valokuvien kehykset vaihtuu ja listojakin kuvassa vielä uupuu. Kissat tykkäävät kävellä uudella catwalkillaan, siinä on myös mukava tehdä aamujoogat.

kaverikuvia toipilaan kanssa

sunnuntai 22. syyskuuta 2013


 Vastaamme Myrskyn ja Minnan kaverikuvahaasteeseen näillä eilisillä kuvilla. Béla toipilaana on viihtynyt sylissä koko päivän. Mukava sattuma, että meillä on vietetty leffaviikonloppua koska itsekin flunssaa vastaan taistelevana olen halunnut levätä. 10 Silta-jaksoa on siis vaan makailtu. Ja siitä toipilas on tykännyt, kuten kuvista näkyy tulee välillä ihan ihan liki <3 Iltaa kohden seuraan liittyi myös muita kissoja, sähinät on vähentyneet ja kaverit jo vähän Bélaa pesseeetkin. Béla on piristynyt, uskalletaan jo lähteä kaupoissa käymään. Juu, ja Sijaiskotiin tiedoksi; lohturuokana tarjoiltiin poroa, tosin vain purkista.


Bèla on pipi

lauantai 21. syyskuuta 2013

Béla oli eilen leikkauksessa, yhteensä 4 hammasta poistettiin. Kolme poskihammasta ja viimeinen yläetuhammas sai lähteä. Ilme on nyt entistäkin hassumpi, kun hammasrivi alkaa jättikokoisista kulmahampaista.

Operaatio ja anestesia sujuivat hyvin ja Béla on jo ihan mukavan reipas. Pari viikkoa rauhallista eloa, pehmeätä ruokaa ja sitten jälkitarkastus. Iso ongelma on sensijaan kissakaverit, jotka sähisevät potilaalle :( Ilmeisesti sairaalan haju on niin piintynyt.

kuvia, jotka eivät päässeet seinälle; osa muuten vaan tärkeät

torstai 19. syyskuuta 2013

Merellä.

Champs-Élysées.
Minä vesihiihtämässä Ikaalisten vesillä monien vuosien jälkeen.

Avannosta noustessa, ulkona -25. Tämä kuva jaksaa
ihmetyttää Unkarinystäviä;)

Budapest.

Kalastajanlinnake, Budapest.

kuvia, jotka eivät päässeet seinälle; osa kissoja

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Toinen osa seinällemahtumattomia, mutta ah niin ihanaisia ja tärkeitä valokuvia.

Viuhti päivänokosilla.

Lady Pyry.

Ladyllä silmienrajaukset kohdallaan.

Pyry-pörröhäntä.

Reetu, Nannana tunnettu.

kuvia, jotka eivät päässeet seinälle; osa rakkaus

tiistai 17. syyskuuta 2013

Makuuhuoneen uusi ilme alkaa olla viimeistelyä vaille valmiina. Koska värimaailma on pääosin musta-valkoinen, päätimme myös tilata olemassaolevat kuvat mustavalkoisina versioina, sekä muutamia uusiakin kuvia joukkoon. Nämä kuvat jäivät ylitse, tila ei riitä. Laitan tänne esille, koska kokoominen oli aikaavievää ja ovat tärkeitä. Ovat nyt tässä kuitenkin väreissä.

Jazzeilla Porissa, me kaksi.

Inkoon saaristossa, Vormön rannalla, me kaksi uimassa.

Pyörälenkillä, me kaksi. Minä alhaalla, Husbend Pyynikin näkötornissa ylhäällä.

Pariisissa, kaksin. 1-vuotis hääpäivämatkalla.


Kreikan saaristossa, kolmin. Me kaksi rannalla.

kuntoutuselämää

torstai 12. syyskuuta 2013

Aslakin kolmas päivä on lopuillaan. Jakso on ollut tähän asti hyvin antoisa, sopivasti lepoa ja aktiviteettejä. Päiväni ovat koostuneet vesijumpasta, hieronnoista, shindosta, mind fulnessista, askartelusta, hauskasta seurasta, karaokesta, hyvistä luennoista ja paljosta ruuasta. Vapaata aikaani olen viettänyt lukien ja lepäillen. Olen pysynyt ihan rauhassa täällä kuntoustuskeskuksessa, vain metsäkavely ja kävely Kauppilan puutarhalle  ovat mahtuneet ohjelmaani. Joki rantoineen jää siis kokematta. Huomenna palaan kotiin illaksi.

Tässä muutama räpsy puutarhalta, kaikkea kivaa olisi ollut mutta en sitten lähtenyt kantamaan kuin tuon hauskan chilinmuotoisen kukka-amppelin.  En edes sipuleita, vaikka olin niin suunnitellut.





 
Syksyinen ilma oli kaunis ja lempeä, huokaisin oikein kaikkien kivojen syysistutusten kanssa ja huomasin, että nyt olen vihdoin syksytuulella!

Askartelun tuloksia tässä, kotiinviemisinä valokuvakehys ja pari henkaria tuunattuina. 



Nipsu 4 vee ja vilautus makuuhuoneesta

tiistai 10. syyskuuta 2013

Kolmivuotispostauksessa listaan synttärisankarin lempinimiä, nyt viimeisimpänä kutsumanimenä on Pippuri. Nipsuhan on pieni mutta pippurinen ;)


Aamulla varhain, synttärisankarin vielä nukkuessa, lähdin Turkuun. Nipsulle on kuitenkin kotona luvassa herkkuansa, kuivattua broilerinfilettä.

Illalla tunnelmoitiin yhdessä, makuuhuoneen remontti kun alkaa olemaan loppusuoralla. 
Nipsu ja Béla tunnelmoivat ihan omalla tavallaan, vilautan samalla vähän remontoitua makuuhuonetta yleisön pyynnöstä. 



Kodinhoitohuoneeseen ja vessaan on jo valittu kalusteet, remontti siis etenee.....

onni on...

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

.... oma kissa jo on aina valmiina auttamaan mammaa.



onni on...

lauantai 7. syyskuuta 2013

...oma kissa joka tupsahtaa syliin ja pakottaa huilaamaan kesken remonttihässäkän.

 



kärhöt

perjantai 6. syyskuuta 2013

 
 Tämänvuotiset, alennuksesta hankitut kärhöni Clematis vit. Polish Spirit  ja C vit. Etoile Violette yllättävät pikku-Afrikassa komealla kukinnallaan. Enpä olisi uskonut, että pikkuisista taimista saisi näin paljon kukkailoa heti ekana kesänä! Laatujakaan en juuri päässyt valitsemaan, otin vain mitä sattui olemaan. Alkukesästä jo kukkivat tässä Piilut ja Gladys Picard.