Poika kun poikkesi aurinkoa päivääni tuomassa, napsin hänestä ison kasan kuvia kurssitehtävääni varten. Löysin samalla nämä viikontakaiset kuvat kamerastani! Olen siis todistettavasti piipahtanut puutarhassa.
kaipaus
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Puutarhajuttuja ei ole juuri blogissani viimeaikoina näkynyt, johtuen yksinkertaisesti siitä että en ole puutarhaani edes jalallani astunut. En ole jaksanut, ei ole viitsinyt, eikä huvita.
Poika kun poikkesi aurinkoa päivääni tuomassa, napsin hänestä ison kasan kuvia kurssitehtävääni varten. Löysin samalla nämä viikontakaiset kuvat kamerastani! Olen siis todistettavasti piipahtanut puutarhassa.
Kuvia kun katselin, tuli jotenkin sellainen olo että kyllä puutarhalla on annettavaa myös syysasussaan. Ja samalla hätkähtäen tajusin, miten vaikeaa on äidille, kun ei enää olekaan pojan elämässä päivittäin. Luulen, että syksyn väsymykseni ja jaksamattomuuteni johtuu pitkälti tästä. Ehkä nyt osaan paremmin auttaa itseäni?
Poika kun poikkesi aurinkoa päivääni tuomassa, napsin hänestä ison kasan kuvia kurssitehtävääni varten. Löysin samalla nämä viikontakaiset kuvat kamerastani! Olen siis todistettavasti piipahtanut puutarhassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Samaa puutarhaväsymystä olen minäkin potenut. Kai se kuuluu harrastuksen luonteeseen mennä vuoden kierron mukana. Sitä aikaa, että pojat ovat omillaan, en uskalla vielä ajatellakaan ;)
VastaaPoistaOlis vaan kiva saattaa puutarha ansaitsemaansa talvilepoon kunnialla, olis mukavampi sitten keväällä herätä taas :) Niin, ihmeesti se kolahtaa vaikken ensin edes huomannut.
PoistaOn iso muutos kun lapset lähtevät pesästä, siihen totuttelu vie aikansa. Puutarha on minulle jokapäiväinen ilo, vaikka vain pikaisesti pyörähtäisin siellä. Voimia syksyysi!
VastaaPoistaOnhan se yksi isoista elämän muutoksista. Mutta silti omalla kohdallaan sitä näköjään oli vaikea tunnistaa. Kiitos voimatoivotteluista <3
PoistaAi miten kauniita kuvia. Tuo alimmainen varsinkin.
VastaaPoistaMinulla on kolme poikaa, jotka ovat kaikki jo lentäneet pesästä. Eron haikeus oli aluksi kova, kun he lähtivät omilleen, mutta nyt perheemme on kasvanut, kun kaksi pojistani meni tänä vuonna naimisiin ja kolmaskin poikani on seurustellut vakituisesti jo useamman vuoden. Kaikki miniäni ovat minulle hyvin tärkeitä ja heidän myötään tunnen saaneeni kauan kaipaamiani " tyttöjä " Olen täysin varma että olet oleva pojallesi aina hyvin tärkeä, oma äiti, jota on vain yksi maailmassa.
Laitoin juuri blogiini poikieni hääkuvia.
Aivan ihania kuvia, nuo poikiesi hääkuvat. Toivon, että joskus saavutan tuo kuvailemasi ilon tämän haikeuden sijalle.
PoistaVoi, minkä oivalluksen olet saanut. Onneksi olkoon, ystäväni. Vaikka aihe on surullinen ja sisältää hirmu annoksen haikeutta ja luopumisen tuskaa, olet nyt toivottavasti väsymyksesi ja murheesi lähteellä ja pääset työstämään asiaa. Sen ainakin uskallan sanoa, vaikka ei kokemusta vielä olekaan, että pojat tarvitsevat äitiä ihan loppuelämänsä ajan. Sinun ei siis tarvitse ajatella joutuvasi luopumaan hänestä. Olet varmasti hänen elämänsä Tärkeä Nainen tästä maailman tappiin.
VastaaPoistaMä kans toivon, että oivallus mahdollistaa eteenpäinmenon. Lähtö ei ollut vailla dramatiikkaa ja suuria tunteita, siksi tapaamiset ovat olleet vähissä. Toivottavasti nyt sain pojan ajattelemaan, että olen aina elämässään mukana, apuna ja tukena.
PoistaUpeita kuvia puutarhasta, syksy on kaunista! Mä saan onneksi vielä hetken pitää pojat lähelläni... Jaksamisia ja yritä nauttia siellä puutarhassasi, ihanaa aikaa tämäkin on <3
VastaaPoistaKiitos, Marru! Sulla on vielä aikaa näihin aatoksiin, nauti hetkistäsi:)
PoistaHienoja kasveja ja kuvia, kyllä sitä näköjään tulee puutarhaa taltioitua, vaikkei sitä niin tietoisesti tekisikään...
VastaaPoistaSyksyllä pintaan nousevat Isot Asiat, niiden on vaan annettava tulla pureskeltaviksi, kyllä ne selviksi ja omille paikoilleen aina saadaan. Iso muutoshan tuo lapsen lähtö on, se on selvä!
Oli mukava ylläri, kun nuo kuvat löysin. Olet oikeassa, varmasti syksy osaltaan vaikuttaa asioiden käsittelyyn. Kiitos tsempistä <3
PoistaIhanat värilliset heinät ja tuo sininen "pallo-ohdake" mikälie.
VastaaPoistaMuutos on iso ja voimiaviepä. Ajattelen, että etäisyydestä voi kasvaa jopa läheisyyttä, kun on kyse kotoa muuttavasta nuoresta ja vanhemmasta. Parhaimmillaan suhteeseen tulee uudenlaista vapaaehtoisuutta, tasavertaisuutta ja olennainen nousee esiin. Toivon näin teille!
Niin toivon minäkin <3 Kiitos.
PoistaJuu ja kiitos tuosta maksaruohosta, on sulta saatu taimi :)
PoistaVoi miten kauniin väristä heinää(?) tai lehtiä puutarhassasi on. Ihana syysväri.
VastaaPoistaKyllä se aika haikeaa on kun lapsi lähtee omaan elämäänsä, mutta siihen tottuu. Meillä poika asui vaimonsa kanssa lähes kymmenen vuotta 200m päässä, mutta sitten muuttivat lähes 100km päähän. Aluksi olimme kauhuissamme, mutta suhde on parantunut ja lähentynyt kun ei olla yhteyksissä päivittäin.
Hurmesilkkiheinää tuo punalehtinen, edessä on joku toinen laatu jolla ne tähkät.
PoistaUskon, että tähänkin tottuu, huoh. Monet sanovat, että suhde vain paranee etäisyyden myötä.
Aivan upeita ja värikylläisiä kuvia puutarhastasi. Olen melko varma että kyllä se värikkyys vielä hiipii takaisin elämääsi:)
VastaaPoistaKiitos, Myrsky, niin minäkin uskon :)
PoistaKauniita ja värikkäitä kuvia puutarhastasi.
VastaaPoistaSyksy on minullekin vaikeata aikaa - se jotenkin viestii luopumisesta. Taitaa siinä olla osana myös juuri se lasten kotoa muutto. Ajan myötä siihen kyllä tottuu.
Ajattele tulevaisuutta, mitä kaikkea ihanaa se sisältääkään juuri siksi, että poikasi on aloittanut omaa elämäänsä.
Niinpä, onneksi kaikista asioista löytyy aina myös hyviä puolia!
PoistaKauniita puutarhakuvia. On se varmasti outo tilanne, kun lapsi lähtee kotoa. Mulla nuo kaksoset pyörivät tuossa vielä joitakin vuosia (ovat nyt 12), mutta osaan kuvitella, mille tuntuu, kun lähtevät.
VastaaPoistaPuutarha osaa olla kaunis myös syksyllä. Kaksosten kanssa saanee varautua tuplatunnelmiin ;)
PoistaKuullostaa niin samalle: ei jaksa, ei viiti mennä ulos :/. Olisi siellä parikin syyskukkivaa kuvaamatta, kasvihuone pesemättä, ruukut pitäisi kantaa varastoon. Ne olisin jossain välissä jo kantanut, mutta varaston edessä on lautakasa, enkä saa ovea auki :(.
VastaaPoistaVälillä vaan pitää pitää taukoa pihalta, että taas joskus jaksaa.
Voimia syksyyn ja tulevaan talveen!
Jotenkin lohdullista, etten ole ainoa:) Tsempit meille!
PoistaAivan upea väri tuossa viimesessä ruohokuvassa!
VastaaPoistaMulle käy joka syksy niin,että vauhti puutarharintamalla hiljenee melkolailla totaalisesti.
Mulla jo kuopus kovasti keräilee astioita sun muuta tavaraa,josko opiskelukuvioiden muuttuminen peruskoulusta tuo eteen kotoa pois muuton...
On mullakin aiempina vuosina jotakin taantumaa ollut, mutta tämä on niin totaalista. Huoh.
PoistaTotta, monet muuttavat opiskelun vuoksi paikkakuntaakin.
Meillä lähti tyttö ensin elämään omaa elämäänsä, vaikka on kolme vuotta poikaa nuorempi. Silloin tuntui haikealta ja huoli lapsesta oli kova, vaikka hän on pärjännyt erinomaisen hyvin. Sen sijaan poika ei tahtonut millään lähteä ja hän vain odotti täyttä palvelua, vaikka tosin osallistuikin kotihommiin niin ehtiessään. Kun ikää karttui, tuntui, ettei poika itsenäisty laisinkaan ja tuntui, että hän puuttuu vähän liikaakin vanhempiensa elämään. Avitimme häntä muuttamaan omaan kotiin, joka on kasvattanut ja itsenäistänyt häntä kovasti. Hän käy usein kotona ja on ihanaa seuraa, mutta tietenkin toivomme hänen löytävän myös kivan elämänkumppanin itselleen. Niin se vain on, että äiti on äiti huolineen kaikkineen, vaikka lapset olisivat kuinka aikuisia.
VastaaPoistaTaitaa nuo pojat tyypillisesti olla sellaisia hitaammin kehittyviä tapauksia. Mutta se vasta kamalaa oliskin, jos vain kotiin jäisi vanhempien nurkkiin loputtomuuksiin!
PoistaKoska omia lapsia ei ole, en osaa kommentoida kuin puutarhasi kaunista syysasua! Eli kaunista ja ihanat kuvat. Tsemppiä muutoksiin pojan muuton myötä.
VastaaPoistaKiitos tsemppauksesta :) Ja puutarhakuvien kehuistakin :)
PoistaIhant värit kuvissasi.
VastaaPoistaKaikella on aikansa.
Lapset ovat vain lainassa. Eihän niistä haluaisi luopua.
Muistan kun omat lähtivät kotoa. Ikävä tuli.
Nyt tulevat sitten kotia ja tuovat mukanaan ihania lapsenlapsia, ja nyt jo lapsenlapsen lapsia.
Ikävää ja huolta varmasti riittää, huomaan omankin äitini musta edelleen huolehtivan ;)
PoistaKyllä se on iso muutos äidille, kun lapsi tai lapset lähtee kotoa, erityisesti kai, kun ainoa tai ensimmäinen tai viimeinen lähtee (jos on useampia lapsia). Muistan omasta äidistäni, että hän oli ihan toistaitoinen, kun minä ensimmäisenä lähdin kotoa kauan sitten. Kerran hän tuli luokseni Helsinkiin mukanaan iso matkalaukullinen ruokaa. Minä sain lähinnä halvauksen, kun siihen aikaan ei ollut edes kunnon jääkaappia missä säilyttää, oli vain jokin yhteisjääkaappi, jossa oli vain vähän tilaa. Mutta kyllä ne ruuat syödyksi tulivat, kun jaoin kämppäkaverin kanssa.
VastaaPoistaIhanan kirkkaan punaisia nuo puutarhasi ruohot!
Kiitos Paula ajatuksistasi, olen ihan samaa mieltä. Hauska tuo äitisi ruokajuttu ;)
VastaaPoista