kirja-analyysi

CLAES ANDERSSON: LUOVA MIELI

Valitsen tehtävään Claes Anderssonin kirjan, koska olen aina pitänyt hänen persoonastaan. Luin myös muita, perinteisempiä kirjoittamisoppaita mutta tämä oli vaikuttavin.

Ensimmäinen huomioni on maininta, että päiväkirjan sijaan voisi pitää yökirjaa. Oikeastaan mun päiväkirjan voisi jo nimetä yökirjaksi, koska yleensä kirjoitan sitä yöllä, ennen nukkumaan alkamista.

Miksi kirjoitan? ”Kirjoitan sille osalle itsestäni, jolla on osuutensa muissa.”

Itse kirjoittaminen on pieni osa tapahtumaa. Asia, muoto, tarina – kaikki on jo päässä valmiiksi kypsytetty. Ne vaan pitää saada päästä pihalle, kirjattua. Tämän olen kokenut niin monta kertaa erilaisten opiskeluihin liittyvien tehtävien kanssa. Myös päiväkirjani kanssa, teksti on jo valmiina kun aloitan kirjoittamisen.  En ole tosin tiedostanut, että tiedostamattaan tekee noita valintoja. Mielikuvitus ja vaisto ohjaavat.

Andersson sanoo, että kirjoittaa pitää päivittäin ja myös lukea paljon. Mutta keskittyminen vaatii yksinäisyyttä, eristäytymistä, ulkoisten ärsykkeiden poistamista. Oppimispäiväkirjojen kanssa on todentunut se, että jos tapahtumista puhuu, ennen kirjaamista, ne muuttavat merkitystään. Niistä lähtee ”terä” ja ainutlaatuisuus pois.

Andersson listaa huomioitavia asioita.

-       kerro asiat suoraan, asiallisesti (sopii, olen suorapuheinen. )

-       älä jaarittele, kiertele, selkeys (tähän mä syyllistyn. kerron asiat liian juurta jaksaen)

-       ei turhia adjektiiveja!!!! (ah, iloitsen tästä erityisesti koska en jaksa lukea moista tekstiä)

-       varo huutomerkkejä! (auts!)

-       älä edes yritä sanoa kaikkea, anna lukijalle mahdollisuus käyttää omaa mielikuvitustaan (tätä olen opetellut tosissani viimeaikoina)

-       dialogin jännite syntyy siitä, miten puhutaan eikä siitä mitä puhutaan (en kirjoita juuri dialogeja, ehkä voisin rohjeta yrittämään)

-       älä psykologisoi, älä teoretisoi (aha. kai nyt vähän?)

-       vältä toistoja (ok)

-       älä käytä vierasperäisiä sivistyssanoja (joskus lipsuu noita lääketieteellisiä…)

-       pidä matalaa profiilia kirjoittajana, älä yritä todistella miten mahtavat tiedot sinulla on (osui ja uppos)

-       älä piittaa näistä säännöistä (sopii, kiitos, saan hengittää!)

-       olet oman juttusi asiantuntuja (en aina)

-       kirjoita paljon, lue enemmän (sopii)

”Runon yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttavuus riippuu, kuten runoudessa kaikki muukin, eniten sen henkilökohtaisesta aitoudesta, sen uskalluksesta ja siinä olevan sanottavan muodon omaperäisyydestä ja raikkaudesta.”

Andersson kertoo vaikuttavan tarinan kuvataiteilijasta, joka maalasi kuvaa omasta puutarhastaan. Hän ei pitänyt puiden maalaamisesta ja jätti ne kuvasta pois. Kun kuva ja totuus eivät kohdanneet, hän kaatoi puutarhan puut pois. Nyt kaikki täsmäsi ja hän sai rauhan.  Olisiko tämä vähän samaa asiaa kuin se, että runon asiasisällön pitää olla totta. Ei, kyllähän kirjallisuudessa voi valehdella esim. henkilöhahmojen suhteen. Kuitenkin runon hyvyys on kuulijasta kiinni, makuasia.

Kuinka runo voi olla niin raaka, julma ja ahdistava kuin Paul Celanin Kuolemanfuuga!!? Toinen ääripää: en tiennyt, että Aulikki Oksasen ”Sinua, sinua, rakastan” on alun perin runo. Sanat koskettavat kirjoitettuna ainakin yhtä paljon kuin lauluna.

Luovuus/hulluus, onko se pari? Luovuuden terapeuttiset vaikutukset, entä hulluksi tekevä luomisen tuska. Kumpi on muna, kumpi kana? Kaikkivoipaisen riemullinen kokemus, kuin seksi tai uskonnollinen herääminen. Vai sitten se itsesuojeluvaiston sanelema vastarinta, itsetuhoisuus, pirstoutuminen, sivullisuus. Voiko kirjoittamalla palauttaa maailman, mitä ei koskaan ollutkaan? Liikaa ajateltavaa tähän hetkeen, täytyy haudutella näitä ajatuksia.

Andersson sanoo sanoiksi ajatukseni, että toisen ihmisen maailmaa voi ymmärtää vain siinä määrin kuin pystymme empatian kautta samaistumaan ja eläytymään tuohon maailmaan ja toisen ihmisen tunteisiin ja kokemuksiin. Kun aloitin nuorisopsykiatrian osastolla, käsittelin kaikkien nuorien tilanteen oman poikani kautta. Ja vanhempien tilaan asetuin ajattelemalla, kuinka haluaisin asioiden olevan jos olisin tämän nuoren äiti. Mitä apua haluaisin nuorelle, mitä itselleni. Mitä olen tehnyt väärin, että olemme tässä tilanteessa. Äärimmäisen kuluttavaa, mutta antoi tilanteesta hyvän kokonaiskuvan.

Taidan kaivaa hyllystäni esiin Maria Vaaran Likaiset legendat, kuinka hän kuvaa sivullisuuden tunnetta ja yksinäisyyttä. Ja antiikin myytit, joita Andersson kuvaa ihmisyyden perustarinoiksi, on luettava!

Kirjoittamisen tarve korostuu kriisissä tai elämäntilanteen muuttuessa. On myös lupa olla kirjoittamatta asioista joita pitää liian henkilökohtaisina, kipeinä, koskettavina, kuten petollisuudesta, uskottomuudesta valheista tai mustasukkaisuudesta. Tämän rohkaisemana voin alkaa työstämään paperille oman elämänkaartani. Ei minun tarvitse siinä itsestäni KAIKKEA kertoa. Saan ihan itse valita, mitä kerron.

Pirkko

Kirjallisuusterapia

Kevät 2009