Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

kokeilin kukkiensidontaa

tiistai 29. toukokuuta 2018

Kaikkea täytyy kokeilla, kun on luonteeltaan kiinnostunut ja utelias. Pitkäaikainen haave kukkiensidonnasta toteutui viikonloppuna Kukkahuone Rönsyn Workshopissa. Rönsyn Riikka on entinen työkaveri, tiesin jo makunsa tuntien että hieno sessio on takuulla tulossa. Ystäväni Lempoakka M lähti hyvin pienellä houkuttelulla seurakseni.


Jokainen sai käyttöönsä seuraavat kukat:
1 hortensia
4 valkoista ruusua
4 neilikkaa
3 lemmikkiä
3 kuunliljan lehteä
1 vadelman oksa
karhuheinää
koiranputkea 
salalia

Sain heti päähäni vision, että olohuoneen pöydälle näistä rakentuisi kimppu, jonka ilme muuttuu näkökulman myötä.  Kimppu olisi passeli neliskanttiseen Wirkkalan vanhaan lasivaasiin.

Hämmästyin ensin näiden neilikoiden sävystä, joka vei mut epämukavuusalueelle,
mutta lopussa pääset kurkistamaan täydellistä sopivuutta!

Sormia kramppaa välillä, kukkia spiraaliin asetellessa jännitän ihan liikaa.
Tavoitteeni ei ole symmetriä, vaan jonkinlainen kaaos.

Riikka tarjoili kukat meille esikäsiteltynä, mm ruusuista oli piikit napsittu pois. Hän oli myös hakenut materiaaleja luonnosta, niillä saisi mukaan kivaa ilmeikkyyttä. 

Hortensia toimii kimpun pohjana ja kukat laitetaan spiraalimuotoon, jotta ne asettuvat kauniin ilmavasti, myös vaasinäkymä on tällöin kaunis.  Asettelun jälkeen opimme, miten kimppu sidotaan, leikataan varret veitsellä (tää oli pelottavaa) ja paketoidaan kosteaan sekä paperien suojiin.

Yksityiskohta valmiista kimpusta.

Valmis kimppu "julkinen näkymä".

Valmis kimppu, privaattinäkymä Husbendin sohvalta.

Hänet on pakattu silkkeihin ja papereihin.
Tämän yläilmakuvakulman ansiosta nappasin neljännen ruusun pois kotiinpäästyä.

 Huomasimme aiemmilla kursseilla käyneillä jo otteissaan ihan erilaista varmuutta, kuin meillä untuvikoilla.  Seuraava Workshop on elokuussa, sinne taidamme taas ystävän kanssa suunnata.
Kiitos Riikka kivasta kurssista <3

Täydellinen värimätsäys. En koskaan, ikinä, millonkaaan olisi oivaltanut,
että neilikan sävy on kuin tehty ryijyn pariksi.

puutarhakierros

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kiersin tänään puutarhassa kameran kanssa. Päivittäin löytyy jotakin uutta ja ihanaa, kesä kun tuli oikein rytinällä. Ensimmäiset siivoilut kevään jälkeen on tehty, mutta nyt pitäisi kiireesti tehdä uusintakierros, meidän naapurimetsän koivut ovat heittäneet puutarhaamme urpuja roppakaupalla.

Jotain kesäkukkia on laitettu, kuten lumihiutale isoon ruukkuun, mutta samettikukat vielä uupuvat.



 Koristeomenapuu Malus Royalty kukkii ihan pian. Peikonpähkinä on selvinnyt jälleen yhdestä talvesta.



 Aurinkopuutarhan esikko-lemmikkihässäkässä riittää väriä. Kasvihuone sai edustalleen laventelia.



 Alppikärhö virittäytyy kukintaan. Alla ystäviltä saatu varis ;)


 Pelargonit taustalla ovat vähän ihmeissään ilmastosta, tuli niin äkkiä kuuma.



 Tulppaneja on saatu jokuisia, onneksi myös keväiset kiurunkukat vihdoin meillä kukkivat.



 Rotkolemmikki onkin oikein söpöläinen, tämä on Virontuliainen. Alla Jessen oma höyhenpensas, jota puput talvella vähän kurittivat. Pensaita oli kaksi, toinen syötiin kokonaan.



 Pilvikirsikka ja punakonnanmarja kukassa.



 Vanha varispari edelleen vahtii. Puutarha on vähän hassun näköinen, kun huonekalut on huollossa. Tässä kuvassa pitäisi olla keinu. Ja juu, siitä puuttuu myös vanha kirsikkapuu, joka talvella kaadettiin. Kanto vielä odottaa Husbendia....


sinivalkoista -haaste

torstai 16. marraskuuta 2017


Kiitos haasteesta, Between!

Kaikista rakkain on mulle tämä kotoinen sinivalkoinen maisema: sininen kesätaivas ja valkoiset koivunrungot. Kun makoilen puutarhakeinussa katselen puiden latvoja ja pilvien lipumista... Rauhoitun. Todella Suomalaista.


 Puutarhan puolella sinivalkoisia yhdistelmiä ei ole nähtävillä. En oikein pidä sinisestä väristä, enkä sinisistä kukista. Muutamia poikkeuksia on, kuten sinivuokko, jota löytyy sekä perinteistä että unkarilaista. Mutta eipä ole kuvia niistä. Ja tietysti siniset kissat! Valkoisia puutarharippusia löytyy toki:






 Jonkin tälläisen ihanuuden kuin alakuvassa, ottaisin kyllä mieluusti. Tässä sininen on kotonaan.


Mutta menneenä kesänä repäsin sentään yhden oikeasti siniseksi luokiteltavan taimen,  Sisyrinchium montanum, en tiedä suomalaista nimeä. Englanniksi on sinisilmäruoho. Suloinen, vaikka onkin sininen.


Sinivalkoista fiilistä löytyy kesän käsitöistä, sudenkorennot suomalaisen spektroliitin päällä ja valkoinen mosaiikkikukka graniitilla.




Suurin panokseni Suomen 100-vuotisjuhlaan on virkattu Kalevalapeitto, jonka kuvia pääsen toivottavasti ennen itsenäisyyspäivää julkaisemaan. Projektista on kuvia täällä ja täällä.


Tiiun haaste menee näin: "Haasteen tarkoituksena on juhlistaa Suomi100-juhlavuotta sinivalkoisin kuvin/postauksin. Kuvien ei ole pakko olla kukista ja puutarhasta, vaan kaikki kauniiksi ajattelemasi sinivalkoinen käy." 


Haasteen säännöt: 
1. kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista) 
2. tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa  
3. haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan  
4. käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki-Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään

Haastan Tassulinnan, Saaripalstan ja Kukkaiselämää -blogit, tulkaahan mukaan.

takauma syyskuun elämään ja ihana kummikissa Ismo

torstai 12. lokakuuta 2017


 En oikein tiedä, mihin viimepäivät ovat valuneet, mutta tässä vihdoin syyskuun suosikkien katsaus höystettynä kissakuvilla ja loppukesäisellä puutarhalla.








 *Puutarhassa
omassa ei niin mitään raportoitavaa


*Kissa- suosikki 
ihana pieni kummikissa Ismo, joka on päässyt postausta kuvittamaan Mini-siskonsa kanssa. Mutta huomio, Ismo on se pieni ja Mini iso ;)

*Kädentaidot 
olen tehnyt monenmoista välipalakäsityötä, päätyönä kuitenkin Kalevalacal-peittopalat (kymmenkunta instakuvaa).

*Matka 
Ystävien luokse Porin seudulle; Meripori, Kallo, Yyterin hiekkarannat, Ismo <3 ja Leenan puutarha. Postauksen kuvat ovat yhdeltä syyskuun lopun päivältä.

*Arkielämys
Ajolupa palautui, eli tutkitusti pääni on ok!


* Elämän elämys
Joogaleiri ystävän kanssa heti alkukuusta.







Ismo 4 kk Husbendin sylkyssä

Edessä Mini, takana Ismo

Minin kaunis katse

Ja voi miten hieno profiili

Ismo, Noxx Snorlax sinitäplikäs lyhytkarvainen itämaispoika.

Ismo
 
 
 Ja sitten sightseeing- kierros, jos vielä jaksaa katsella kuvia.














Syksyn kultaamia Yyterin puita kun katselee, sen huomaa viimeistään nyt. Kesä on mennyt.