vierailulla Villa Lillassa

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013




Pääsin vierailulle ihanaan Villa Lillaan, Pepin maailmaan! Siirtolapuutarha alueenakin oli mulle elämys, koska en ole siellä kymmeniin vuosiin kunnolla käynyt vaikka omassa kaupungissa onkin. Ahmin katseellani pikkuisten mökkien puutarhoja. Pepin huusholli on blogistaan tuttu, ja talvella jo piipahdin hänen toisesssa huushollissaan. Eipä voi kuin ihmetellä energisen naisen aikaansaannosta, jokainen yksityiskohta viimeisen päälle ajateltu. Sekä sisällä että puutarhassa. En yhtään ihmettele, että Pepi viihtyy täällä niin hyvin, että ei malta kotona olla. 

Tässä pieni kokoelma tuokiokuvia kesäiltapäivältä lukijoilleni ihasteltaviksi. Lisää tätä herkkua  löytyy Punatukan huushollit -blogista. Bloggarin tapaamisessa oli ihan pakko napata kuvat meidän kahden varpaista, kun olivat niin hassut yhdessä. 




 


   

Kiitos, ihana Villa Lilla ja ehtoisa emäntänsä Pepi,  että sain vierailla <3 Vadelmapiirakka oli suussasulavan herkullista ja bonuksena vielä Tiinan tapaaminen. Tulossa siis postaus vielä Villa Namun pikavisiitistä! 

31 kommenttia:

  1. On se vaan sellainen ihmemaa tuo Lilla, aina kun Pepi kirjoittaa on kiireellä luettava mitä nyt on keksinyt taedä, voi sitä ahkeruuden määrää mitä tuo kaikki vaatii. Eikä ole peukalo Pepillä keskellä kämmentä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Pepi tekee mitä vaan kun toiset teke sitä mitä osaa ;)

      Poista
  2. On tämä hauska paikka tämä Blogistania kun tutustuu ihmisiin :)

    VastaaPoista
  3. Ihana paikka! Ja mikä unelmien unipaikka vinon katon ala ♥
    Ai niin, mulla olikin ajatuksena lakata varpaankynnet! Täytyypä ryhtyä toimeen, mulla ei ole ollenkaan noin nätit jalat kuin teillä, vanhat lakat on ihan kuluneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se nukkupaikka on todella kutsuva, mulla oli vaikeus olla sinne sukeltamatta :) Eipä ole kehumista munkaan lakoissa, nuo varvaskorut samoissa varpaissa mua niin nauratti!

      Poista
  4. Upea paikka! Ihan on kuin sisustusohjelmasta!

    VastaaPoista
  5. Oli kiva taas nähdä :)
    Kauheen outoo katsella "omia" kuvia jonkun toisen blogissa :D

    Ja kiitti kommentoijillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lillasta olisi saanut vaikka kuinka mahtava kuvasarjan, tässä on vain jotakin pintaraapasua. Varmasti on outo tunne, voin vain kuvitella ;)

      Poista
  6. Varmasti ihana paikka, siellä viihtyisi yks sun toinen :))
    Mukavaa loppukesää teille kummallekin!

    VastaaPoista
  7. Romanttinen mökki täynnä ihania yksityiskohtia. Kuin satumökki.

    VastaaPoista
  8. Tähän vierailuun täytyy vastata kuten Pepi vastasi erään postaukseni kommentissa: "Ihan melkein vähän käyp katteks :D "

    VastaaPoista
  9. Tuo nukkumasoppi on aivan mahtava, eikö vaan?

    VastaaPoista
  10. Mukavalle näyttää Lillassa. Varmasti oli kiva vierailu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mahtavaa päästä näkemään kaikki oikeasti!

      Poista
  11. Oi olipa sulla kiva kyläpaikka.Lilla on niin suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin suloinen möksä ja puutarha. Tervetuloa lukijakseni, Anna huonella :)

      Poista
  12. Kaunista ! Nukkumasoppea mäkin ihailin, ihanan kutsuva. Tienviitat ovat myös vallan ihanat, ja koko mökki !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on siellä ihanaa, kutsuvaa, houkuttelevaa..

      Poista
  13. On kyl ihana paikka, sinne voisi jäädä vaikka talviunille.
    Teidän varvaskorut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voisi siellä talvella tulla vilu, vaikka takka onkin ;) Varvaskorut oli tosiaan hauska bongaus!

      Poista
  14. Varvassamikset :D
    Lilla on kuin satukirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenmoista samista on ollut, muta ei varvassamista ennen ;) Lilla on. Lilla.

      Poista
  15. Todellakin ihana paikka.
    aivan kuin satua.♥

    VastaaPoista
  16. Toiset ne osaa luoda tuollaista kauneutta ympärilleen. Tykkään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi on kyllä oikein mestari kauneutta luomaan!

      Poista