Puisto tuo Koskipuistoon ravintolan, kahvilan ja herkkukaupan

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Syyskuun lopulla avautuu Tampereen parhaalle paikalle, Koskipuistoon, Hämeensillan kupeeseen ravintola Puisto. Konsepti yhdistää ihan uudella innovaatiolla sekä kahvilan, ravintolan että kyläkaupan herkkuineen. Pääsin kurkistamaan työmaatelineiden taakse vähän jo etukäteen. Oli jo korkea aika saada Rosson nuhjuisuuden tilalle jotakin raikasta ja sitä on tämä Puisto!


Ensimmäisenä sisääntulijaa tervehtii muhkea hiiligrilli.

Tässä voi valita mieluisat antipastit. Lihansyöjät kertoivat, että maut on kohdallaan.

Valitse itse pizzapalasi ja se paistetaan sulle samantein!
Salaattipöydän päässä leipävalikoimaa, itsetehtyjä ja paikallisista pienleipomoista.
Tuoreita kasviksia, tietysti.
Herkkukaupan hyllyköitä.
Tästä ravintolasta saa myös alkoholijuomia ostaa mukaan!
Puistossa ollaan varsin omavaraisia, kahvit ja makeisia tehdään brändille, jäätelöt (jumalainen pistaasi!) tehdään itse, leivät ja jopa kakut kahvilaan tehdään itse, monenlaista tuotetta on tehty vartavasten Puistolle, kuten viinit ja oluet. Ruokien raaka-aineet tulevat läheltä.

Puiston omat puna-ja valkoviini, myös kuohuvaa kovasti kehuttiin.
Ja sitten ne maisemat!
Alakerran ravintolasali on yli 100-paikkainen ja terassi kolminkertaistaa tilat. Täällä me Husbendin kanssa vietimme seurustelun ensimmäisiä hetkiä, kalakeittoa nauttien, joten ravintolalla on mulle erityinen merkitys.

Terassityömaan taustalla Tammerkosken silta.
Ravintola on suojeltu, koska rakennus on niin oleellinen osa koskenrantaa.


Vielä hiukan keskeneräistä, mutta hyvältä näyttää. Buffet lounas on hiukan paremmin esilletuotu, kupariset kulhot.
 Kaikinpuolin kaunista ja siistiä  on kaikkialla, ja valoa suorastaan tulvii suurista ikkunoista. Maistelupalat maituivat ja henkilökunta on innostunutta, tässä mukava uusi lisä Tampereen ravintolakartalle. Tänne tuon Husbendin vaikkapa etäpäivän lounaalle.

22 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, mielenkiintoista. Ennen käytiin monesti tuossa syömässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tamperelaisille niin tuuttu paikka, mutta nyt uusi raikas ilme!

      Poista
  2. Ihanan kuuloinen ja näköinen paikka! Ja hirmu nälkä iski tätä lukiessa ja kuvia katsoessa, aargh! Täältä Shetlannista ei taida päästä sinne ihan heti :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puisto ei ole ihan vielä aukaissut, joten ehdit matkustaan tänne ihan hyvin :)

      Poista
  3. Oi oi miten hyvältä kuulostaa ja kauniilta näyttää. Onko Puisto ihan yksityinen ravintola? - Mukavaa keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuluu S-ryhmään, mutta ei ole tuotteissa ketjusidonnainen, vaan valitsee itse.

      Poista
  4. Saako myös gluteenitonta leipää ja ruokaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että hyvinkin saa, koska myös allergiat luvataan hoitaa runsaalla valikoimalla!

      Poista
  5. Mielenkiintoista! Juuri pari viikkoa sitten käveltiin rannassa tuosta ohi ja katseltiin että siellä tehdään remppaa. Mullakin on muutamia muistoja Rossosta, olin varmaan 18-vuotiaana siellä ekaa kertaa, siin hurrrjan kauan sitten!Kivan näköistä uudistusta ja kauppa kiinnostaa myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puisto on niin keskeisellä ja kauniilla paikalla, että tulee varmasti poikettua. Remppa-aidat on vieläkin paikoillaan ja ulkoasua ei oikein pääse hahmottamaan, muttaa uskon että on hyvä.

      Poista
  6. Vaikuttaa hyvältä syytä reissata Tampereelle syömään. Mitä herkkuja ja todellakin upea valo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampereelle kannattaa muutenkin tulla :) Tuo valo ❤

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Joo mennään vaan. Ompas kiva, kun oot nyt lähellä!

      Poista
  8. Ihan huippua, että ravintolasta saa ostettua herkkujakin mukaansa. Tuohan on kuin ravintola, kahvila ja kauppa samassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja noita herkkuja vie tuliaisiksikin mielellään.

      Poista
  9. Kiva kun kerroit, varmasti mukava paikka.
    Tässä juuri pähkäilin, että minne menesimme kurssikavereitten kanssa lounaalle kun he maakunnista tänne tulevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässä olisi uusi raikas vaihtoehto. Ompas kiva, kun tapaat kurssikavereidesi kanssa.

      Poista
  10. Kiitos esittelystä:) Upeita kuvia ja paikka näyttää tosi kivalta😍 Pitää ehdottomasti käväistä jos siellä päin liikkuu♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat ja sijainti Tammerkosken vieressä ihan parhaat.

      Poista
  11. Tonne pitää kyllä mennä syömään miekkosen kanssa <3

    VastaaPoista