Transylvania. Kaupunki on romaniaksi Târgu Mureș, unkariksi Marosvásárhely

lauantai 4. heinäkuuta 2015


 Etsin tätä portaikkoa jo Sighisoarasta, kun olin eukäteen päättänyt että tahdon tämän ihanuuden kokea. Joten tässä se nyt on näytillä, Târgu Mureșin kohokohta  ;) kuten matkaseuralaiset (kaikki miehiä), jaksoivat vitsailla tästä innostuksestani portaisiin maalattuihin perinteisiin mattokuvioihin.

Târgu Mureș , unkariksi Marosvásárhely on Mureșin piirikunnan pääkaupunki  Transilvaniassa. Kaupunki sijaitsee Mureșjoen varrella, ja sen nimi merkitseekin Mureșin markkinapaikkaa. Ensimmäinen maininta siitä on dokumenteissa vuodelta 1322.

Kaupungissa on liki 150 000 asukasta, joista puolet romanialaisia, 46 % unkarilaisia ja 2,5 % romaneita. Väkiluvulla mitattuna Târgu Mureș on Transilvanian kuudenneksi suurin kaupunki ja Romanian unkarilaisten suurin keskittymä. 




Linnake löytyy täältäkin


Kaupungilla kuulee unkaria kaikkialla, paljon enemmän kuin romanian kieltä. Matkamme varrella näimme mahtavan määrän ruusuja, sekä julkisissa paikoissa että kotien puutarhoissa. Tässä kaupungissa ruusuja on mielettömät määrät! 









Yllä. Jos koko puiston nimi ei ole Ruusupuisto, niin ainakin tämä aukio on Ruusuaukio. Hieno kello rakennettu kukkaistutuskin, taustalla pilkottaa puiston toisessa päässä sijaitsevan suuri goottityylinen musta-valkoinen kirkko.

Alla. Puiden takaa pilkottaa hieno Târgu Mureșin  jugendtyyliin rakennettu kulttuuripalatsi, jossa mm. kaupunginorkesteri esiintyy. Sen vieressä on entinen kaupungintalo, jossa nyt sijaitsee virastoja. Puistikossa on kappas vaan, jälleen kerran Romulus ja Remus.







 Husbend vielä pyytää lisäämään, että kuuluisat unkarilaiset matemaatikot, Farkas Bolyai ja poikansa János vaikuttivat täällä.

10 kommenttia:

  1. Miten tuo Romulus ja Remus liittyy tuonne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Romanialla on vahva yhteys Italiaan ja latinan kieleen. Saivat Italiasta näitä patsaskopioita useampia, joten siksi niitä löytyy monesta kaupungista.

      Poista
  2. Entistä enemmän tekee mieli lähteä Transsylvaniaan. Matkustin tuolla aikoinaan, Karpaattien neron, Ceaucescun aikana ja silloin kaikki oli niin toisenlaista, ahdistavaa ja kaavamaista. Vaikka asuimmekin kylässä tavallisten ihmisten luona, oli pelko ja varovaisuus koko ajan läsnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on paljon muuttunut koko maa. Oppaamme kertoi esim. säännöstelyistä kun autoilla sai ajaa vain numeron mukaan parillisina tai parittomina päivinä. Toisaalta hän myös korosti, että paremmasta/muusta ei juuri ollut tietoa.
      Husbend tuossa vieressä alkoi muistelemaan sisäisiä poliiseja, jotka tuohon aikaan kansalaisia kyttäsivät, huoh.

      Poista
  3. Kiitos kauniista matkakuvista.
    Kyllä tuonne tekisi mieli.

    VastaaPoista
  4. Onpahan uskomattoman kauniit nuo portaat ja no muutenkin todella kaunista <3

    VastaaPoista
  5. Upeat portaat. Miksei kotosuomesta löydy tuommoisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Portaiden maalamisesta syntyi kuulemma mellakka, kun kuviot ovt perinteisiä Romanialaisia ja täällä Unkarilaisia niin paljon.
      Mutta kauniit on, tehtäiskö tälläsiä kimpassa Suomeen ;)

      Poista