Balaton -järvellä

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Kävimme Balatonilla kahdessa kohteessa, Zamárdissa ja Tihány´ssä. Zamárdissa vietimme kaksi yötä ja etukäteen tämä oli loman suunniteltu velttoiluosuus, eli ohjelmassa oli vain makoilua rannalla ja uimista.


 Zamárdin ranta otti meidät vastaan tämän näköisenä. Tuuli melkein vei hiuksetkin päästä ja teki lämpötilasta viileän. Aurinkotuoleja oli runsaasti vapaana ;)


Velttoilimme päivät pääosin sisätiloissa, tässä vuokra-automme viimeisenä aamuna rannalla, oli järviä sitten enemmänkin syntynyt. Täällä ei olllutvielä sesonki alkanut, olimme ihan kesäkuun viimeisinä päivinä liikkeellä.



Yllä Villa Bea Panzio, nuhjuinen paikka ja huone niin pieni ettei mahtunut laukkuja avaamaan. Oikein mikään ei toiminut, eikä ravintola ollut avoinna. Tätä paikkaa suosittelen välttämään.

Ajoimme lautalle, suuntana Tihany´n laventelifestarit. Edelleen ilma aika sumea.



 Viiniviljelmiä on Balatonin rannat täynnä. Alla pikkuinen järvi Tihany´n niemen sisällä, kuvattuna Laventelitalon pihapiiristä. Siellä oli nähtävänä elokuva laventelista, näyttely, pieni puoti ja laventelikahvila, jossa joimme hiukan saippualta maistuvaa laventelilimonadia.



 Lisää viinitiloja. Mutta missä on kaipaamani laventelipellot?



 Sympaattinen ravintola tarjoilee perinneruokia. Pikkuisen pitää koukata kadulta syvemmälle ja löytyy monenlaista kädentaitajan pajan esittelyä ruokapöytien väleistä.



 Bencés- munkkien (benediktiläisten) luostarin kirkko, pihapiirissään kaikenlaista markkinatavaraa.



 Ja päivä alkaa paistamaan, maisemat ovat täältä vuorelta ihanat!
Balaton on haalean turkoosin sävyinen.



Jos Zamárdissa oli hyvin hiljaista, on täällä vastaavasti paljon tapahtumaa ja ihmisiä.
Ja laventeleitakin eteeni tupsahtelee.






Löytyihän niitä laventelipeltoja lopulta! Tuoksu huumaa ja räpsin kuvia innoissani.

10 kommenttia:

  1. Näitä on niin kiva lukea ja katsella kuvia! Oliko lauttamatka pitkä? Balatonin yli vai minkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät. Näitä on kiva kirjoittaa ja itsellekin jää muistiin asioita. Lauttamatka on ihan lyhyt, ehkä vartin verran. Tihany on niemellä, joka tulee sisemmälle Balatonia eli vain noin puolet järven leveydestä on matkattavaa.

      Poista
  2. Tuo Balaton oli edesmenneen isäni lempipaikkoja. Upeat viiniviljelmät ja laventelit, jotka viimein löysitte. Mielenkiintoinen retkikohde totta tosiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Balaton on hienoa seutua, muutama kaupunki sen rannoilta tullut koettua. Ja takas menisin vaikka heti!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiva, kun on jaksettu lukea näitä matkajuttuja 😍

      Poista
  4. Melkein jo haiston laventelin tänne asti <3
    Harmi kun teidän rantasuunnitelmat eivät nyt toteutuneet, mutta onneksi kuitenkin näitte kaikkea muuta kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei se niin harmita, kun Budapestissa lekoteltiin jo pari päivää. Eikä me olla ees lekottelutyyppiä 😂🤣. Laventelin tuoksu on on huumaava.

      Poista
  5. Nuo järvinäköalathan on kuin jostakin kaukomaiden merenrannalta! Huikeita ♥ Reissullanne on ollut toinen toistaan kauniimpia paikkoja, kiitos kun jaat ne meidän kanssa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Balatonin rannat on kyllä hurjan kauniit, eikö tuo veden väri huononna niitä. Nyt iski kyllä hinku päästä Balatonille vähän pidemmäksikin aikaa ❤

      Kiitos ❤ kiitoksista ❤

      Poista