kirja lähtövalmiina kiertoon

maanantai 29. helmikuuta 2016


Oletko koskaan siivonnut paikkoja vimmatusti ja huomannut, että kotisi tai työtilasi on pian taas aivan sekaisin? Raivaa nyt uskomattoman tehokkalla KonMari-menetelmällä turhat tavarat pois ja luo kotiisi kestävä järjestys.

Japanilainen Marie Kondo auttaa järjestämään paikat kerralla kuntoon. Turhasta roinasta eroon pääseminen vapauttaa energiaa muuhun kuin tavaroista huolehtimiseen. Samalla kun siivoat, tulet järjestäneeksi asiasi ja menneisyytesi. Saat lisää rohkeutta minimoida elämästä negatiivisia asioita. Kun järjestys on kerran saatu aikaan, kaaosta ei synny enää koskaan.

Voitin Lempipäiväni -tänään blogista Marie Kondon KonMari-kirjan ja nyt se on valmiina jatkamaan kiertoaan eteenpäin.Tässä Maijun ohjeistus :

KIERTOPALKINTO
jonka tarkoituksena on tuottaa iloa ja inspiraatiota mahdollisimman monelle seuraavan vuoden aikana! Kun olet lukenut kirjan, lahjoita se eteenpäin jollekin tutulle (tai tuntemattomalle). Kirjan mukana kulkee vihko, jonne jokainen lukija saa kirjoittaa omat terveiset ja fiilikset. Kirjoitan myös kirjan sisäkanteen ja vihkoon selkeät toimintaohjeet sekä blogini yhteystiedot, joten lukija voi halutessaan käydä kirjoittamassa tänne viestiä ja kertoa matkaan lähetetyn kirjan kulloisestakin olinpaikasta. Jos joku lukijoista ei innostu aiheesta tai ei ehdi lukea kirjaa, voi hän jättää vain terveiset vihkoon ja lahjoittaa kirjan eteenpäin.

Ajatuksena olisi, että kirja vihkoineen palautuisi takaisin lähtöruutuun tammikuussa 2017. 
Jos näin ei käy, niin mitä sitte. :D




Koska kirja viipyi yöpöydälläni luvattoman kauan (joo, oli toistakymmentä kirjaston opusta seuranaan), niin haluan arpoa tämän pikaisesti. Jätä kommenttisi postaukseen ja olet mukana. Arvontaan voi osallistua torstaihin, 03.03 asti ja seuraavana päivänä kirja lähtee kiitämään kohti seuraavaa kohdettaan. 

Luin kirjan nyt toista kertaa ja omaa ajatteluani se on selkeästi muuttanut, olen tullut harkitsevaksi hankinnoissani. Pystyin jopa käymään ulkomailla kepeästi shoppailematta. Suuri KonMaritusprojektini on suunnittelun asteella, vielä ei ole siihen ollut voimia sukeltaa.

Ja tässä vielä pari katkelmaa kirjasta:

"Jos ihmiset palaavat turhan tavaran keräämiseen vaikka kuinka siivoaisivat, vika ei ole huoneessa eikä tavaroissa vaan ajattelutavassa. He saattavat alussa innostua, mutta pian heillä on motivaatiovaikeuksia ja heiltä loppuu puhti. Perimmäinen syy on siinä, että he eivät tunne vaikutusta kyllin selvästi. Juuri siksi onnistuminen edellyttää, että ihminen kokee kouraantuntuvia tuloksia välittömästi. Jos käytät oikeaa menetelmää ja keskität tarmosi tavaran perusteelliseen karsimiseen lyhyessä ajassa, näet heti tuloksia. Ne antavat sinulle voimaa pitää kodin tai muun tilan järjestyksessä hamaan tulevaisuuteen. Kuka tahansa, joka kokee tämän muutoksen, vannoo ettei enää koskaan ratkea keräämään roinaa."

"Joka tavaralla on roolinsa. Kaikki vaatteet eivät ole tulleet elämääsi siinä tarkoituksessa, että kuluttaisit ne nukkavieruiksi. Sama koskee ihmisiä. Kaikista elämän varrella tapaamistasi ihmisistä ei suinkaan tule läheisiä ystäviä tai rakastajia. Huomaat, että joidenkuiden kanssa on vaikea tulla toimeen tai joistakuista on mahdoton pitää. Mutta nämäkin ihmiset antavat sinulle arvokkaan opetuksen: heidän avullaan oivallat, mistä vilpittömästi pidät, ja osaat olla entistä kiitollisempi niistä ihmisistä, joiden kanssa sinulla synkkaa."

"Minulla on aikaa nauttia omasta hiljaisesta tilastani, jossa jopa ilma tuntuu raittiilta ja puhtaalta, aikaa istua, juoda yrttiteetä ja ajatella päivääni. Katson ympärilleni ja katseeni osuu maalaukseen, jonka kerran ostin ulkomailta ja joka on minulle erityisen rakas. Ja näen nurkassa maljakon, jossa on leikkokukkia. Tila, jossa asun, ei ole iso, mutta sitä kaunistavat vain sellaiset esineet, jotka puhuttelevat minua. Elämäntyylini tuottaa minulle iloa" -Marie Kondo, KonMari

21 kommenttia:

  1. Josko konmari-menetelmän avulla saan kotini järjestykseen. Tarvetta kirjalle olisi.

    VastaaPoista
  2. Oi olisipa ihana päästä lukemaan tämä. Olen tähän kirjaston jonossa sijalla paljon :D

    VastaaPoista
  3. Hmm... tuosta kirjasta voisi olla suuri apu :).

    VastaaPoista
  4. Tää kuulostaa just sellaiselta mitä tarvitaan avuksi muutaman kaapin tyhjentämiseen...

    VastaaPoista
  5. Tämäpä tuntuu tarpeelliselta opukselta. Todellakin.

    VastaaPoista
  6. Paljon tästä kirjasta puhutaan, joten olisi mielenkiintoista tutustua siihen.

    VastaaPoista
  7. Oliskohan nyt onni myötä, kun tuossa Maijun arvonnassa ei ollut ;-)

    VastaaPoista
  8. Kyllä kirjalla olisi käyttöä, ihan todella!

    VastaaPoista
  9. Mukana!!!!
    Mun turhantavaranhukkausprojekti on jämähtänyt!
    Ja samalla on jämähtänyt korvienvälikin :/

    VastaaPoista
  10. Tää todellakin on mun lukulistalla. Ja tulisi tarpeeseen.

    VastaaPoista
  11. Oh tämä kirja olis kyllä meille ihan omiaan! Tuntuu ettei tavaraa täällä nyt niiiin paljon ole, mutta siivouspäivän koittaessa huomaa että sitä onkin ihan liikaa. Ja ehkäpä turhaakin...

    VastaaPoista
  12. Tiivistelmä luettu! Haluaisin lukea koko kirjan! ☺

    VastaaPoista
  13. Törmäsin tähän Konmari-kirjaan ja -aatteeseen jokin aika sitten jossain toisessa blogissa. Eilen se tuli mieleeni käydessäni kellarissa etsimässä oksasaksia. Löysin toki sakset, mutta ärsyynnyin kamamäärästä ja siitä, kuinka sitä tulee kerättyä ihan idioottimaista tavaraa sillä ajatuksella, että ehkä joskus niitä tarvitsee. Kenties kirja avaa uusia tapoja seuloa tavaraa ja johtaa siihen, ettei sitä edes niin paljon keräänny.

    VastaaPoista
  14. Voi eih, tämä on luettu jo kerran ja haluaisin lukea uudestaankin muistin virkistykseksi, mutta kirjastossa on mukavat 4kk jonot :'( Tämä on ihana!

    VastaaPoista
  15. Tämäpä ajankohtainen aihe :) Kävin alkuvuodesta "tavaradieetti" kurssin kansalaisopistossa, jossa KonMari-kirja oli yksi tärkeimmistä kurssilähteistä. Koska kirjastossa 26 ihmistä oli lainausjonossa edelläni, niin ostin kirjan.
    Aloitin KonMaritysprojektini viime viikolla, mutta totesin jo eilen, että huono ajankohta. Maalis-huhtikuussa käyn kolmella valokuvauskurssilla ja sen lisäksi intohimoisen puutarhaharrastajan aika menee kohta pelkästään puutarhatöihin ja -matkailuun huhtikuusta alkaen. Niinpä kokeilen KonMarittamista pienessä mittakaavassa ja aloitan varsinaisen projektin syksyllä puutarhakauden loputtua.
    En osallistu kiertopalkinnon arvontaan.

    VastaaPoista
  16. Olisi mielenkiintoista lukea tuo kirja, josta puhutaan paljon, ja minusta tämä kiertopalkintoidea on loistava.

    VastaaPoista
  17. Jospa tuosta saisikin potkua suunniteltuun urakkaan. Hyvin suunniteltu on kuullemma puoliksi tehty- pah, ei ne tavarat ole mihinkään menneet vaikka kuinka olen suunnitellut....

    VastaaPoista
  18. Jospa tuosta saisikin potkua suunniteltuun urakkaan. Hyvin suunniteltu on kuullemma puoliksi tehty- pah, ei ne tavarat ole mihinkään menneet vaikka kuinka olen suunnitellut....

    VastaaPoista
  19. Hei, kiitos paljon kirjasta. Aivan ihanaa, nyt saan vauhtia suursiivoukseen.

    Laitan tietoni spostitse.

    Kiitos vielä kerran

    Helena

    VastaaPoista