puutarhamyymälä Zetas

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Jo vuosia on haaveeni ollut poiketa puutarhaihmisen ruotsalaisessa paratiisissa, Zetasissa. Nyt toiveeni toteutui ja mikä parasta, olimme autolla liikkeellä.

Hienon kasvivalikoiman lisäksi Zetas on itsessään nähtävyys. Kauniit minipuutarhat, mielikuvitukselliset asetelmat, ystävällinen henkilökunta, kahvilan luomuherkut ja koko ympäröivä puutarhamaailma unohtamatta siistejä, juuri haravoituja käytäviä. Oooh! Katsokaa itse!






 














 
Tykkäskö näistä kukaan muu vai määkö vaan?
Pari kassillista kasveja autonperässä ja kohti keskustaa ja hotelliamme. Tukholmassa on ruuhkista huolimatta helppo ajaa, kanssa-autoilijat paljon kohteliaampia kuin koto-Suomessa. 



En juo kotosalla koskaan olutta, mutta matkoilla kyllä. Kun sain auton parkkitaloon, oli ihana istahtaa aurinkoon hotellin terassille ja tilata yksi paikallinen.

18 kommenttia:

  1. Pääsin ekaa kertaa käymään tuolla Zetasilla tänä kesänä, ja siellähän olisi saanut kulumaan vaikka kuinka monta tuntia. En ole ikinä nähnyt toista lähellekään yhtä kauniisti ja kunnianhimoisesti toteutettua taimimyymälää.

    VastaaPoista
  2. Niin paljon on tuota paikkaa kehuttu, että kyllä sinne täytyy tehdä oma toivioretki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh joo, mä olisin valmis lähteen sinne uusiksi esim ens keväänä taas.

      Poista
  3. Tahtoo tonne!! Huomenna olen menossa Tukholmaan, mutta auto jää kyllä Helsinkiin:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinne ilman autookin pääsee, mee ihmeessä jos ehdit!

      Poista
  4. On kyllä ihanan näköinen paikka, johon on panostettu! Olut maistuu ulkosalla ja reissuilla parhaiten. :)

    Kivaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Mä en oikein ees tiedä, onko se ihan samaa kotimaassakin kun en oo testannut sitten nuoruuden ;)

      Poista
  5. Kyllä meikäläiselläkin takakontti täyttyisi. Ihan varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ostohaluja hiukan hillitsi neljän hengen matkatavarat ja tieto siitä, että taimet joutuvat matkustamaan monta päivää peräkontissa. Mutta pari pussukkaa pääsi mukaan kuitenkin ja hyvin ne selvisivät :)

      Poista
  6. Yhdyn edellisiin. Kaunis paikka! Ja varmasti käymisen arvoinen.

    VastaaPoista
  7. Kaunista!
    Löytyykö näistä puutarhanhoidon salat? Pysyyköhän puutarha ja kasvit paremmin hallinnassa kun kaikki on purkeissa tai laatikoissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan on näinkin, että laatikoissa ja ruukuissa on helpompi hoidella. Oli siellä maassaoleviakin, mutta kun nuo istutukset vaan vei sydämeni ja oli pakko nitä kuvata...

      Poista
  8. Tuonne olisi ihan kiva päästä käymään ja varmasti ostaisin yhtä jos toistakin ihanaa........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on kasvia moneen makuun ja ruukkuja ja kaikkea muutakin ihanaa.

      Poista
  9. Oi mihin kukkaparatiisiin oletkaan päässyt käymään! En ole ennen kuullutkaan, mutta nyt olen. Panen korvan taakse.

    VastaaPoista
  10. Onpa ihastuttavan oloinen paikka!

    VastaaPoista