kevyt aloitus

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Maanantaina saattelimme Unkarilaiset ystävämme paluulennolle.
Takana melkoinen kierros, hauskoja hetkiä ja yhdessäoloa.




 Aloitetaan matkakertomus ihan kevyesti. Ekassa kuvassa on meidän oma uimaranta, jossa ei kovinkaan montaa kertaa ole tullut käytyä tänä suvena. Nyt kävelimme sinne Unkarin ystävien kanssa katsomaan illan valoisuutta. Sain tuliaisiksi marsipaania, tämä oli kaikista kaunein pakkaus ja osaan jo itse lukea, että Marsipaani Kissankieliä. 

Teimme random-kiertoajelua Helsingissä, muutamassa tunnissa kiersimme (jalkaisin toki)mm.  Kauppatorin, maailmanpyörän ja Tuomiokirkon.

Siellä ne kiertävät, matkaseuralaiseni




Oli muuten ensimmäinen kerta, kun kävin Tuomiokirkossa sisällä. Tulipa sekin aukko sivistyksessä korjattua. Katajanokalta ajoimme laivaan, ystävämme pääsivät ekaa kertaa isoon laivaan joten jännää oli.

14 kommenttia:

  1. Oho. Olenkos minäkään käynyt Tuomiokirkossa...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin. Sinne sitten menoksi. Ja myös Tampereen Tuomiokirkkoon, voin suositella!

      Poista
  2. Mä olen puolestani käynyt siellä vaikka kuinka: olin yläasteen Krunikassa musiikkiluokalla ja lehterillä on vietetty aikaa paljonkin. Se on mun rippikirkkokin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ihan sama kuvio Tampereen Tuomiokirkon kanssa. Esittelen sen jossain kohta, sielläkin ystävien kanssa kävimme.

      Poista
  3. Eipä ole tullut käytyä tuomiokirkon sisällä kylläkään....
    Eli ompa todellakin jäänyt aukko sivistykseen. No, ehkä se tällaiselle maalaiselle suodaan anteeksi, korjataan kun ensi kerran pääkaupunkiin tulee asiaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaapi olla, että tuo ei ole mun ainoa aukkoni ;) No mut joo, kyllä siellä kannattaa piipahtaa.

      Poista
  4. Luen juuri kirjaa, jossa sivujuonteena on yhden henkilön isoisoisän tms. keksintö eli maailmanpyörä. Luin eilen selostusta R:lle ääneen eli miten paljon esim. painoi se ensimmäinen rakennettu keskus siihen etc.

    Jos asuisit likemmä suosittelisin Petäjäveden vanhaa kirkkoa, joka on Unescon suojelukohde ja aivan ainutlaatuinen mm. konserteille, sillä akustiikka on huikea kirkon korkeasta iästä huolimatta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlasin sen kirkon ja on hienon näköinen,vähän erilaisempi.
      Voihan maailmanpyörä, mun kohtalonion aina seisoa alhaalla ja kuvata ylhäälläolijoita.

      Poista
  5. Mulla on sivistyksessä aukko tuon maailmanpyörän suhteen, joten sinne täytyisi vielä lomalla ehtiä niin kuin jo Tassulinnassakin tuumailin. Tampereen tuomiokirkosta tykkään enemmän kuin Helsingin, mutta ehkä se johtuu siitä, että se on tutumpi vuosien takaisista orkesteritreeneistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampereen tuomiokirkko on mulle se tärkein, mutta tietysti myös tutuin. Ystävien kanssa kävimme sielläkin ja opin taas uutta siitä vaikka paljon jo tiesinkin.

      Maailmanpyörään mua ei saisi kirveelläkään!

      Poista
  6. Maailmanpyörä on vielä käymättä, mutta olisi kiva mennä. Aivan ihana tuo suklaapaketti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooon ihan samaa mieltä suklaapaketista ja ihan eri mieltä maailmanpyörästä ;) Vaikka onhan nitä kiva kattella, alhaalta.

      Poista